128. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 2

128. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 2

Edellinen vieras tuli Singaporesta ja nyt siirrytään toiseen Kehä III:n ulkopuolella olevaan suurkaupunkiin eli Ouluun. Kati Taloushaukka Valjus tuli vieraaksi ja tuli yksi pisimmistä Ostan Asuntoja Podcastin haastatteluista ellei pisin. Minulla oli paljon kysyttävää ja tällä kertaa vähän epäonnistuin hiljaa pysymisessä ja innostuin juttelemaan lisää.

Äiti mentorina, mies remonttikumppanina, kamera kaulalla, filosofiana kierrättäminen ja kaiken tekeminen yrittäjän vapaudella ovat kaikki tämän haastattelun kantavia teemoja. Osassa 1 juttelimme Katin kanssa ensin yrittämisestä ja neljän tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikoista, jonka jälkeen innostuin kyselemään ja juttelemaan asuntojen valokuvaamisesta. Kati sai laskelmien avulla tonnin nettotuloilla vähän yllättäen pankista lainaa ensimmäisen ja ainoan sijoitusasuntonsa ostamiseen. Yllättävää oli myös se, että aika nopeasti valkeni, ettei ajatus yhdestä sijoitusasunnosta ollut oikea vaan koko asuntosijoittaminen olikin Katin juttu.

Nyt Osassa 2 käydään läpi ajatuksia ja kokemuksia, joita Kati on soveltanut, oppinut ja kehittänyt matkalla, jossa on ollut mukana nyt 11 sijoitusasunnon kokoisen salkun hankkimisessa, rahoitusneuvotteluissa, remonttien suunnittelussa ja vuokraamisessa. Huikeita tarinoita alle markkinahinnan ostamisesta ja jopa 100 %:n itse tehdyistä arvonnousuista.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen?"

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Asta Raami - Älykäs intuitio; Adlibris Pokkari, Adlibris E-Kirja *

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

Daniel H. Pink - Milloin oikealla hetkellä toimimisen taito; Adlibris Nidottu, Adlibris E-Kirja, Audible (English) *

Taloushaukka Blogi Rahamedia.fi:ssä

Kati Valjus nettisivut

Suvi Teräsniska - Joulun Henki; Spotify

Kati "Taloushaukka" Valjus Instagram

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Osta ja pidä -asuntosijoittajan jälleenrahoitusongelmat – Blogi #231

Mikä on sijoittamisen ja spekuloinnin ero? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 2 – YouTube #143

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Jaksot(571)

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

Jukka Mäkikangas on tuoreimman suomalaisen asuntosijoituskirjan, Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kirjoittaja.  Kirjan pääpointti sopii erinomaisesti Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoihi...

2 Tammi 56min

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: ...

26 Joulu 20251h 10min

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

Anna ja Juha Sipilä ovat pitkän linjan asuntosijoittajia, joilla on kymmeniä asuntoja, mutta vasta asuntosijoittajina "tulleet ulos kaapista". Haastattelu saa yllättävän käänteen, kun Anna kertoo, kui...

19 Joulu 20251h 42min

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

Kuukausipalaveri 27 jakautui tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene. Osassa 2 j...

12 Joulu 20251h 17min

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Joulu 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Marras 20251h 49min

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

Ville Tolvanen oli ja on digitalisaation edelläkävijä, hallitustyön kehittäjä, sijoittaja, omistaja, yrittäjä ja montaa muutakin.  Kasvuyrittämistarinastaja asuntojen flippaustaustasta Taloudellisest...

21 Marras 20251h 47min

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

21-vuotias Vilma Hakala aloitti vuokranantajana 17-vuotiaana ja osti kesällä yksiön Leviltä vuokraustoiminnan käyttöön. Vilma asetti puolileikillään miljoonan tavoitteeksi 25-vuotiaana. Tänään selviää...

14 Marras 20251h 13min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
taloudellinen-mielenrauha
oppimisen-psykologia
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kohti-unelmia
rss-seuraava-potilas
rss-40-ajatusta-aanesta