129. Kari Hänninen 2015 feat. Jenni From the Block

129. Kari Hänninen 2015 feat. Jenni From the Block

Nyt palataan alkuvuoteen 2015, jolloin Jenni Witikkala haastatteli muusikko asuntosijoittaja Kari Hännistä Radio Ravun Jenni From the Block -nettiradio-ohjelmassa. Kari Hännisellä on taito saada asuntosijoittamisen konseptit kuullostamaan yksinkertaisilta, mitä ne loppujen lopuksi ovatkin. Kari selittää niitä tavalla, jossa kuulija huomaa monessa kohtaa, että noinhan se just on.

Kari kulkee polun, jonka alussa nykyinen Suomen Vuokranantajien hallituksen puheenjohtaja Jouni Lehtinen neuvoi jättämään ensiasuntoon liittyneen yksiön myymisen sijaan sijoitusasunnoksi. Salkku kasvaa 17 sijoitusasuntoon ja hajautuksesta muihin omaisuuslajeihin puhutaan myös kansantajuisesti. Myös uusi kirjasuositus tuli listalle, jota voin suositella joululomalukemiseksi.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla.

Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä.

Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu.

Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille.

Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808

Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoittamisen aloittaminen ja toinen kirjoitus Rakennustyön tarkkailija

Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Arnold Swarzenegger - Total Recall; Adlibris Pokkari, Adlibris E-Kirja, Audible

Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Asuntosalkunrakentaja ja Asuntopehtoori yhteistyöhön – Blogi #232

Mikä on vuokratuotto-%:n laskentakaavassa viivan yläpuolella oleva termi? – YouTube #144

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Jaksot(566)

403. Missä ollaan ja mihin asuntosijoittajina mennään Petri Roininen

403. Missä ollaan ja mihin asuntosijoittajina mennään Petri Roininen

Investors Housen Petri Roininen oli mun vieraana joulukuussa 2023 ja joulukuusa 2024. Taisi olle hyvä asia, ettei joulukuussa 2025 juteltu, vaan se siirtyi tänne maaliskuulle 2026. Meillä on tammi-hel...

20 Maalis 1h 25min

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Maalis 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Maalis 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Helmi 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Helmi 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Helmi 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Helmi 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Tammi 1h 42min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella