138. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 2

138. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 2

Ostan Asuntoja -kanavilla on pyörinyt jonkin aikaa virtuaalisisustusta tarjoavan Rentelin sponsoriviestit. Rentel ei kuitenkaan ole pelkästään virtuaalisisustaja vaan kyseessä on asuntosijoittamista ja vuokraustoimintaa harjoittava yritys, jonka taustalla häärivät ystävykset Henrik Raitasola ja Aleksi Liukkonen. Tällä kertaa vieraana on kaksikosta Henrik Raitasola, koodari, yrittäjä ja asuntosijoittaja. Juttua riitti taas pitkälti yli 2 tuntia.

Ensimmäisessä osassa käytiin Henrikin taustaa, miten hän siirtyi työntekijästä toiminimen kautta perustamaan osakeyhtiötä koodaustyötään varten, joka myös mahdollisti pääomien kertymistä asuntosijoittamisen aloittamiseksi. Kun innostus asuntosijoittamiseen osoittautui aidoksi, oli aika istua alas miettimään keinoja, miten tavoitteeksi asetettu 40 asuntoa saavutettaisiin.

Osassa 2 jatketaan sitä, miten laina-ajat lyhenevät, kun asuntosijoittamista harjoittaa yrityksen kautta. Henrik kertoo Lahden markkinan haasteista ja siitä, mitä kaikkea voi tehdä, jotta saisi ostettua kohteita alle markkinahinnan. Vuokraustoiminnan prosessien tehostamista käydään läpi ja Henrik kertoo, mitä kaikkea iPhonella otettujen kuvien lisäksi voi tehdä, jotta kohde menisi vuokralle ilman, että vuokralaista täytyy houkutella vuokrapyyntiä laskemalla. Virtuaalisisustuksen konsepti käydään läpi osana tätä keskustelua.

Alla myös linkki Sijoitusasunnot.com:in kuvausoppaaseen.

Alla esimerkki yhden omistamani asunnon virtuaalisisustuksesta Rentelin tekemänä.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com.

Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.com:lta vuonna 2021?

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

Mark Ferguson, J Scott, and Carol Scott - The Book on Negotiating Real Estate; Adlibris Nidottu, Audible *

Henkilökohtaisen asumispalvelun urbaani vuokranantaja Markus Grahn – Ostan Asuntoja Podcast #1

Rentel Henrik Raitasola LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Kuukauden tarjous naispuolisille Ostan Asuntoja -kanavien sisältöä kuluttaville: Vauras Asuntosijoittaja - Verkkovalmennus 9.4.-9.5.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä valmentajana Terhi Majasalmi***

Kun ilmoittaudut helmikuun 2021 aikana saat Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksen (Arvo 97 euroa) kaupan päälle!

***Epäkaupallinen yhteistyö eli saan hyvän mielen, jos tarjouksesta on hyötyä

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Miten asuntosijoittajan kannattavuuden elementtejä verotetaan? – YouTube #153

Hyvä pankki on asuntosijoittajan yhteistyökumppani – Blogi #241

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 €

Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Kaupallinen varoitus *

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.

Jaksot(565)

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Maalis 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Maalis 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Helmi 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Helmi 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Helmi 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Helmi 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Tammi 1h 42min

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

Lotta Reunanen on pieksämäkeläinen 11 vuokrakodin vuokranantaja, joka uskalsi aloittaa asuntosijoittamisen 23-vuotiaana. Juttelimme ...

23 Tammi 1h 25min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rss-sisalto-kuntoon
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rss-h-asselmoilanen
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
sijoituspodi
rss-startup-ministerio
rss-inspiroivat-naiset
rss-inderes
rss-siksi-viestinta