148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä

148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä

Viime viikolla kuultiin uutisia Kemissä sijaitsevan Veitsiluodon paperikoneen alasajosta ja sulkemisesta. Muutama tunti uutisten jälkeen oli aikataulutettuna Ostan Asuntoja Podcastin haastattelu Kemistä kotoisin olevan ja siellä sijoitusasuntoja erilaisilla kokoonpanoilla omistavan Arttu Pasasen kanssa.

Arttu on yrittäjähenkinen, yrittäjäperheestä, sijoittamisesta kiinnostunut asuntosijoittaja, joka inspiroitui aiheesta Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoita kuunnellessaan. Lisäksi hän opiskelee kolmatta vuotta lääketiedettä. Spontaanius lähteä tekemään ja yrittämään kuultaa läpi Artun jutuista.

Kemi ei paikkakuntana täytä Kehä III:n sisältä asuntosijoittamisen oppeja antavien kriteerejä millään tavalla. Arttu kertoo omat ajatuksensa, miten hän on mielessään rakentanut etenemispolkunsa, jonka alkupäässä sadan tonnin sijoitusasunnolla aloittaminen ei olisi ollut edes mahdollista.

Arttu Pasanen LinkedIn, Kotisi Kemissä, Villa Kemi

Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta.

"Erinomainen tietopaketti nopeuttamaan asuntosijoittajana vaurastumista! Koko prosessi avattiin perinpohjaisesti ja sitä havainnollistettiin hyvin konkreettisilla luvuilla ja esimerkeillä. Jos tavoittelet enemmän kuin yhtä sijoitusasuntoa, niin näillä opeilla nopeutat prosessia huomattavasti!" Joonatan Voltti, Sijoitusvalmentaja ja Airbnb-kirjailija

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa.

Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249

Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246

Jaksot(559)

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Joulu 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Marras 20251h 49min

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

Ville Tolvanen oli ja on digitalisaation edelläkävijä, hallitustyön kehittäjä, sijoittaja, omistaja, yrittäjä ja montaa muutakin.  Kasvuyrittämistarinastaja asuntojen flippaustaustasta Taloudellisest...

21 Marras 20251h 47min

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

21-vuotias Vilma Hakala aloitti vuokranantajana 17-vuotiaana ja osti kesällä yksiön Leviltä vuokraustoiminnan käyttöön. Vilma asetti puolileikillään miljoonan tavoitteeksi 25-vuotiaana. Tänään selviää...

14 Marras 20251h 13min

384. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 26

384. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 26

Kuukausipalaveri 26 agendalla: Kuuntelijapalautteita Muuttuva korko / korkosuojaus Vakioaihe pankkirahoituksen muutosten vaikutusten arviointi Psykologisten tekijöiden vaikutuksia asunto ja vuokramar...

7 Marras 20252h 6min

383. Kasvua yrittäjänä ja asuntosijoittajana Aarne Urvas

383. Kasvua yrittäjänä ja asuntosijoittajana Aarne Urvas

Aarne Urvas oli ensimmäistä kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraana vuonna 2019 jaksossa Maratooni myynnistä ja Talliosakkeista – Aarne Urvas Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #57. Kuudessa vuoodessa on...

31 Loka 20251h 58min

382. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 2

382. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 2

Kim Kähkönen on ollut asuntosijoittaja, vuokranantaja ja vuokravälittäjä noin 10 vuotta Jyväskylässä toimien. Hänellä on puolisonsa kanssa kymmenisen sijoitusasuntoa. Kimin tarinassa tulee selväksi, e...

24 Loka 20251h 16min

381. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 1

381. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 1

Kim Kähkönen on ollut asuntosijoittaja, vuokranantaja ja vuokravälittäjä noin 10 vuotta Jyväskylässä toimien. Hänellä on puolisonsa kanssa kymmenisen sijoitusasuntoa. Kimin tarinassa tulee selväksi, e...

17 Loka 202559min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rahapuhetta
taloudellinen-mielenrauha
rss-h-asselmoilanen
rss-markkinointitrippi
rss-seuraava-potilas
van-elamaa
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-inderes
rss-myyntipodi
rss-savessa