159. Mika Korhonen feat. Jenni From the Block

159. Mika Korhonen feat. Jenni From the Block

Mulla on tallessa lehtileike noin vuodelta 2005, jossa Mika Korhonen kertoo asuntosijoitustoiminnastaan. Jutussa muistaakseni Mika harppoo aurinkoisena päivänä Kallion kadulla kravatti tuulessa liehuen. Jutussa oli myös ote Mikan excelistä, jossa oli kannattavuusseurantataulukko eri asunnoille. Juttu on jäänyt mieleen oman asuntosijoittajaurani alkuvaiheilta innostavana ja silmiä avaavana.

Tämän viikon nostalgiajaksossa Jenni Witikkala haastattelee Mika Korhosta Radio Ravun ohjelmassaan. Haastattelun ensiesitys oli 3.6.2015.

Jos joku tuntee Mikan hyvin ja pystyisi houkuttelemaan hänet Ostan Asuntoja Podcastin vieraaksi, olisin todella kiitollinen, sillä hän on aikoinaan ollut yksi minua asuntosijoittajana inspiroinut henkilö nimenomaan tämän lehtijutun kautta. Olisi hienoa kysellä häneltä näkemyksiä eri vuosikymmeniltä.

Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja

Jos pohdit korkosuojausta tai mietin rahoituksen saamista osakeyhtiölle asuntosijoittamisen aloittamiseksi, kannattaa kuunnella Sami Pietilän asiantunteva haastattelu edeltävältä kahdelta viikolta.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49

Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Vuokranantaja – tee nämä 5 asiaa ennen ensimmäisen vuokrasopimuksen allekirjoittamista – Blogi #262

Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #157

Kyvyttömyys sanoa EI. Asuntosijoittajan makrovirheet osa 5 – YouTube #174

Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Jaksot(559)

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

Juhannuspalaverin agendalla pyörittiin pitkään kolmen asian ympärillä: Opiskelijoiden siirtyminen opintotuen asumislisän piiriin 1.8. alkaen 11.6.2025 Juho Kostiainen / Nordea Asuntomarkkinateema: As...

20 Kesä 20251h 51min

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti Instassa Remonttitarinoita -tilillä. Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. K...

13 Kesä 20251h 7min

362. Marko Kaarto

362. Marko Kaarto

Marko Kaarto tuli paluuvierailulle. Tällä kertaa juttuaiheita olivat muun muassa: Uuden OVV-työpaikan alkuvoden aikana syntyneet ajatukset Opiskelijasesonki ja opiskelijoiden siirtyminen takaisin asu...

6 Kesä 20251h 27min

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

Suvi Schwab tuli jälleen kerran paluuvierailulle. Tällä kertaa juttelimme siitä, onko asuntosijoittaminen jotenkin viime vuosina muuttunut. Minulle tuli taas monta uutta ajatusta. Päällimmäisenä miele...

30 Touko 20251h 44min

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

Kuukausipalaveri 20 asialista: Puheenjohtaja avaa...ei vaiskaan... Opiskelijoiden siirtyminen asumislisän piiriin 40% Filosofinen keskustelu asuntosijoittaja vai vuokraustoimintayrittäjä Rahoituksen ...

23 Touko 20251h 36min

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

Vajaan vuoden aikana on kertynyt joukko kysymyksiä siitä, miten asuntosijoittamisen saa kannattamaan nykyisessä ympäristössä. Käyn läpi asuntosijoittamisen 8 kannattavuuden elementtiä perusteellisest...

16 Touko 20251h 22min

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

9 Touko 20251h 1min

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

2 Touko 20251h 1min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
inderespodi
herrasmieshakkerit
pomojen-suusta
rss-h-asselmoilanen
rss-paasipodi
taloudellinen-mielenrauha
sijoituspodi
rss-bisnesta-bebeja
syo-nuku-saasta
rahapuhetta
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-laakispodi
rss-rikasta-elamaa
rss-seuraava-potilas