160. Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala

160. Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala

Meitä yhdistää Sannan kanssa ainakin positiivisuus ja intohimo asuntosijoittamiseen.

Sannan säästämisen ja asuntosijoittamisen varsinainen startti alkoi koronan seurauksena, kun hän havahtui siihen, että mikään ei ole varmaa eli palkkatulon rinnalle piti saada muita tuloja. Siitä hän lähti hakemaan rahatietoa ja myös jakamaan sitä avoimesti pyrkien omalta osaltaan edistämään avoimempaa rahapuhetta.

Sanna ei ollut ennen koronaa kovinkaan paljon miettinyt taloutta. Sen verran aikaisemmilta sukupolvilta oli oppia jäänyt, että kaikki laina oli pahaa, jonka ansiosta hän oli tehnyt runsaasti ylimääräisiä lyhennyksiä ensiasuntolainaansa.

Tämä on taas yksi niistä jaksoista, jonka toivoisin jaettavan eteenpäin mahdollisimman laajasti. Sanna on jo oppinut paljon, mutta nöyrästi ajattelee, että opittavaa riittää ja omaan tekemiseen keskittymällä saa asioita aikaiseksi, joita ei muutamaa vuotta aikaisemmin osannut kuvitella edes mahdolliseksi. Luvassa on hyvin selkokielellä ja jalat maassa inspiroivaa tarinaa siitä, miten Sannan ajattelupalikat menivät uuteen järjestykseen ja asuntosijoittaminen alkoi.

Sanna Latvala Instagram

Tony Robbins - Money Master The Game

Rahamania Yrittämisen, asuntosijoittamisen ja valmentamisen moniottelija Tellu Uotila – Ostan Asuntoja Podcast #2 ja Ostan Asuntoja Podcast #12 – Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

Kati Valjus Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #127

Niina Huhtala Kasvussa Niina Huhtala Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #65

Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja

Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa.

Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

UUTTA: Miten rivitalo toimii sijoitusasuntona

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus.

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263

Miksi vuokrat voisivat kääntyä nousuun? – Tiistaiaudio #175

Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #157

Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Jaksot(559)

348. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 17

348. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 17

Kuukausipalaveri 17 - Agenda Tulosraportteja Tilastoja Ennusteita Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, Valvea, Treco, Vuokraovi, Flatco ja Naapurikodit, . Tutustu tämän jakson sponso...

28 Helmi 20251h 26min

347. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 2

347. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 2

Ville Vesterinen tuli kolmannen kerran vierailulle. Reilun kahden tunnin keskustelun aikana päivittyy matka paristakymmenestä asunnosta noin sataan asuntoon. Ville kertoo, miten kasvun asennetta pit...

21 Helmi 20251h 2min

346. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 1

346. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 1

Ville Vesterinen tuli kolmannen kerran vierailulle. Reilun kahden tunnin keskustelun aikana päivittyy matka paristakymmenestä asunnosta noin sataan asuntoon. Ville kertoo, miten kasvun asennetta pit...

14 Helmi 20251h 7min

345. Positiivisuudella ja rakkaudella asunnoista kodeiksi Merja Riihimäki

345. Positiivisuudella ja rakkaudella asunnoista kodeiksi Merja Riihimäki

Merja Riihimäki on pitkällä elämänkokemuksella varustettu nuori yrittäjä, jonka positiivisuudesta saa kuuntelijakin hyvää päiväänsä. Juttelimme Maatilalla olevan kodin laittamisesta omakotitalon suu...

7 Helmi 20251h 22min

344. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 16

344. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 16

Agenda Suomen vuokranantajien 25-vuotisjuhla Vuokranantajatapahtuma järjestettiin 23.11.2024. Kuukausipalaveri #14 / #336 käsitteli kolmen osallistujan kokemusten kautta tapahtuman antia. Yksi erittä...

31 Tammi 20251h 41min

343. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 2

343. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 2

Tuoreimman asuntosijoituskirjan toinen kirjoittaja, yrittäjä Kati Valjus on kasvattanut asuntosalkkunsa 11 asunnosta 19 asuntoon viimeisen 4 vuoden aikana. Kati oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana e...

24 Tammi 20251h 1min

342. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus

342. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus

Yrittäjä Kati Valjus on kasvattanut asuntosalkkunsa 11 asunnosta 19 asuntoon viimeisen 4 vuoden aikana. Kati oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana ensimmäistä kertaa 2020. Toimittava Taloushaukka Ka...

17 Tammi 202558min

341. Roni Arvonen - Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä

341. Roni Arvonen - Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä

Roni Arvonen lopetti kiinteistönvälittäjänä 2020 ja vannoi, ettei koskaan palaa. Tänään paluu Ostan Asuntoja Podcastiin on totta. Juttelemme pitkään: Lopettamisen syistä ja paluusta Pankkiarvio.fi...

10 Tammi 20251h 53min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-h-asselmoilanen
rss-seuraava-potilas
rss-paasipodi
inderespodi
rahapuhetta
pomojen-suusta
sijoituspodi
rss-markkinointitrippi
syo-nuku-saasta
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-laakispodi
rss-bisnesta-bebeja