164. Me sijoitetaan koteihin - Anniina ja Jesse Parviainen Osa 2

164. Me sijoitetaan koteihin - Anniina ja Jesse Parviainen Osa 2

Ostan Asuntoja Podcastin kautta olen päässyt mukaan jos jonkinmoisiin ihmisten arkisiin tapahtumiin.

Anniina kertoi vuoden vaihteessa IG:ssä, että olin "remontissa mukana" ja nyt uusilla kuulokkeilla yhä enemmän. Kerroin, että itse aloitin joskus BiggerPockets Podcastin jaksosta 1 jotain remonttia tehdessä. Ja siitä sitten Anniina kertoi, että miehensä oli jo kuunnellut mun haastatteluja tilastollisesti merkittävän määrän kertoja.

Selvisi, että Anniinan mies on Jesse ja hän olikin jo vuosi sitten laittanut viestiä, että 22 jaksoa oli kuunnellut putkeen. Seuraava viesti olikin jo, että kuuntelin kaikki jaksot ja hankittiin 4 sijoitusasuntoa putkeen.

Nyt olen saanut tekniikkaa toimimaan siten, että uskalsin yrittää Jesse ja Anniina Parviaisen kanssa haastattelua, jossa mukana samanaikaisesti eri ääniraidoilla olisi asuntoihin sijoittava, koteja tarjoava pariskunta. Hieman äänitasoja joutui väkivalloinkin korjailemaan mutta hauskaa oli. Aloita Osalla 1, jos se on vielä kuuntelematta.

Tänään jatketaan juttua oman kodin käyttämisestä lisävakuutena ja miten Anniinan vakuutus- ja pankkitausta vaikuttaa siihen. Kuuden sijoitusasunnon hankkimisen tarinan kaari yhden vuoden sisällä tulee täyteen. Anniina kertoo opiskeluistaan ja Jessen podcastin kuuntelutekniikasta. Jesse yllättää isännän viime kesänä kirjoittamallaan yhdellä tavoitteellaan ja kuvaa päiväkirjan kirjoittamisen voimaa.

Anniina Instagram, Jesse Instagram, WC-istuinkuvaaja @laurapaulamariaphotography

Jessenkin remontissa mukana Jenny "Yrittäjän täytyy yrittää" Nyman Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #104

Tony Robbins - Rajaton voimasi

Vepinaari - ihan vielä ei ole ennätysmäärä täynnä

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittaneet Harri Huru ja Marko Kaarto järjestävät yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa kaikille avoimen webinaarin keskiviikkona 25.8. klo 18-19, jossa he käsittelevät kirjan aiheita sekä vastaavat katselijoiden kysymyksiin. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, vaikka ei olisi vielä ymmärtänyt liittyä jäseneksi. Kirjakaan ei tarvitse olla ostettuna, koska sen saa sekä jäsenetuhintaan että jäseneduttomaan hintaan myös webinaarin jälkeen.

Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja

Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu

Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa.

UUTTA Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Miten rivitalo toimii sijoitusasuntona?

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161

Miten ostaa sijoitusasunto, kun omarahoitusosuudesta tekee tiukkaa? Tiistaiaudio #179

Asuntosijoittaja – muista seurata Euroopan keskuspankkia – Blogi #267

Jaksot(559)

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

Juhannuspalaverin agendalla pyörittiin pitkään kolmen asian ympärillä: Opiskelijoiden siirtyminen opintotuen asumislisän piiriin 1.8. alkaen 11.6.2025 Juho Kostiainen / Nordea Asuntomarkkinateema: As...

20 Kesä 20251h 51min

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti Instassa Remonttitarinoita -tilillä. Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. K...

13 Kesä 20251h 7min

362. Marko Kaarto

362. Marko Kaarto

Marko Kaarto tuli paluuvierailulle. Tällä kertaa juttuaiheita olivat muun muassa: Uuden OVV-työpaikan alkuvoden aikana syntyneet ajatukset Opiskelijasesonki ja opiskelijoiden siirtyminen takaisin asu...

6 Kesä 20251h 27min

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

Suvi Schwab tuli jälleen kerran paluuvierailulle. Tällä kertaa juttelimme siitä, onko asuntosijoittaminen jotenkin viime vuosina muuttunut. Minulle tuli taas monta uutta ajatusta. Päällimmäisenä miele...

30 Touko 20251h 44min

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

Kuukausipalaveri 20 asialista: Puheenjohtaja avaa...ei vaiskaan... Opiskelijoiden siirtyminen asumislisän piiriin 40% Filosofinen keskustelu asuntosijoittaja vai vuokraustoimintayrittäjä Rahoituksen ...

23 Touko 20251h 36min

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

Vajaan vuoden aikana on kertynyt joukko kysymyksiä siitä, miten asuntosijoittamisen saa kannattamaan nykyisessä ympäristössä. Käyn läpi asuntosijoittamisen 8 kannattavuuden elementtiä perusteellisest...

16 Touko 20251h 22min

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

9 Touko 20251h 1min

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

2 Touko 20251h 1min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
inderespodi
herrasmieshakkerit
pomojen-suusta
rss-h-asselmoilanen
rss-paasipodi
taloudellinen-mielenrauha
sijoituspodi
rss-bisnesta-bebeja
syo-nuku-saasta
rahapuhetta
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-laakispodi
rss-rikasta-elamaa
rss-seuraava-potilas