Kirjan taajuudella: Pienoisromaanin ominaisuuksia
Kirjastokaista.fi29 Touko 2018

Kirjan taajuudella: Pienoisromaanin ominaisuuksia

Kirjan taajuudella -podcastin viidennessä jaksossa keskustellaan pienoisromaanista kirjallisuuden tyylinä kaikkine ominaispiirteineen. Vieraana on kirjailija Jyri Vartiainen, joka on kirjoittanut kaksi pienoisromaania, Aurinko (Poesia 2016) ja Ystävä (Poesia 2017). Pohditaan pienoisromaanin määritelmää ja mikä tekee lajista omanlaisensa "tavalliseen romaaniin" tai novelliin verrattuna, lisäksi jaetaan taas lukuvinkkejä. Keskustelussa tulee esiin mielenkiintoisia näkemyksiä proosasta, sen olemuksesta ja siitä mitä tapahtuu, kun "proosaa tapahtuu". Jyri Vartiainen kuvaa näkemystään "proosan rihmastosta" ja kertoo, millaista esimerkiksi kustannustoimittamisen kannalta on olla prosaistina runouteen keskittyvässä kustantamossa. Hän kertoo myös tekeillä olevista teoksistaan. Kirjavinkeissä nousee sekä Suomesta että ulkomailta esiin teoksia, jotka eivät usein tule mainituksi. Jyri Vartiaisen pienoisromaanivinkit: Jyrki Pellinen: esim. Nikolain puistossa tapahtuu, Tuikkivat tähdet, Paperi liikahti, Afrikan vaaleat vuoret Jane Bowles: Kaksi vakavaa naista Jean Rhys: Huomenta, keskiyö ja Voyage in the Dark Esko Raento: On päivä, on yö Tuomas Aitonurmen pienoisromaanivinkit: Don DeLillo: Esittäjä Marguerite Duras: Rakastaja Laura Gustafsson: Pohja Joel Haahtela: Katoamispiste Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin Kirjan taajuudella -podcastia voi seurata sekä Kirjasampo.fi:n että Kirjastokaista.fi:n kautta. Jaksot ovat kuunneltavissa Soundcloudissa ja iTunesissa, josta niitä on mahdollisuus kuunnella myös podcast-sovellusten avulla. Lisätiedot: Kirjan taajuudella -sarjan viidennen osan kirjahylly Kirjasampo.fi:ssä, https://www.kirjasampo.fi/fi/kirjan-taajuudella-podcast-jakso-5 Kirjan taajuudella -sarja Kirjastokaista.fi:ssä, http://www.kirjastokaista.fi/kirjan-taajuudella-podcast Toimittaja: Tuomas Aitonurmi Vierailija: Jyri Vartiainen Äänet ja editointi: Mikko Helander Tuotanto: Kirjastokaista ja Kirjasampo – Kirjastot.fi, 2018

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(19)

Tarinoita muurin takaa: Kiltin tyton tarina

Tarinoita muurin takaa: Kiltin tyton tarina

Tarinoita muurin takaa -podcastin jakso Kiltint yton tarina. Tarinoita muurin takaa -podcast kertoo neljän vangin tarinan. Kuulemme avoimia ja rehellisiä kertomuksia lähisuhdeväkivallasta, lasten kok...

30 Maalis 48min

Tarinoita muurin takaa: Ulkopuolinen

Tarinoita muurin takaa: Ulkopuolinen

Tarinoita muurin takaa -podcastin jakso Ulkopuolinen. Tarinoita muurin takaa -podcast kertoo neljän vangin tarinan. Kuulemme avoimia ja rehellisiä kertomuksia lähisuhdeväkivallasta, lasten kokemasta ...

30 Maalis 28min

Tarinoita muurin takaa: Poika hukassa

Tarinoita muurin takaa: Poika hukassa

Tarinoita muurin takaa -podcastin jakso Poika hukassa. Tarinoita muurin takaa -podcast kertoo neljän vangin tarinan. Kuulemme avoimia ja rehellisiä kertomuksia lähisuhdeväkivallasta, lasten kokemasta...

30 Maalis 27min

Tarinoita muurin takaa: Lain ja moraalin välissä

Tarinoita muurin takaa: Lain ja moraalin välissä

Tarinoita muurin takaa -podcastin jakso Lain ja moraalin välissä. Tarinoita muurin takaa -podcast kertoo neljän vangin tarinan. Kuulemme avoimia ja rehellisiä kertomuksia lähisuhdeväkivallasta, laste...

30 Maalis 44min

Kimmo Ohtonen ja Panu Pihkala keskustelevat ympäristötunteista

Kimmo Ohtonen ja Panu Pihkala keskustelevat ympäristötunteista

Toimittaja, kirjailija Kimmo Ohtonen tapaa Maailmanparannus-podcastissa asiantuntijavieraita, joiden kanssa hän parantaa maailmaa pohtien luonto- ja ympäristökysymyksiä. Etsiessään tiedonjyväsiä ja oi...

27 Syys 20231h 14min

Kimmo Ohtonen ja Risto Isomäki pureutuvat ympäristötyön historiaan

27 Syys 20231h 20min

Kimmo Ohtonen ja Tiina Raevaara pohtivat lajien välisen yhteiselon historiaa

27 Syys 20231h 16min

Kimmo Ohtonen ja Juha Kauppinen tarkastelevat luonnon monimuotoisuutta

27 Syys 20231h 10min

Suosittua kategoriassa Premium

nikotellen
anni-jaajo
tuplakaak
olipa-kerran-otsikko
antin-matka
grekovit
jaljilla
hei-baby-3
maanantaimysteeri
seitseman
palmujen-varjoissa
murhan-anatomia
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
ellen-jari-tamakin-viela
ihme-ja-kumma
sita
hupiklubi
backmanholmavuo
ihan-oikeesti