Rohkealle 5 tehtävää, joilla voi varmistaa ja pohjustaa tulevaa asuntosijoitusta - Tiistaiaudio #247

Rohkealle 5 tehtävää, joilla voi varmistaa ja pohjustaa tulevaa asuntosijoitusta - Tiistaiaudio #247

UUTTA! Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Tutustu ja tilaa kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan verkkokurssi kurssin nettisivuilta.

Kiitos sponsorille Asuntopehtoori.

Jos tarkkaan miettii ja on itselleen rehellinen, moni muistaa viimeisen 10 vuoden aikana lukeneensa tai ajatelleensa, että "sitten ostan sijoitusasunnon, kun tulee kriisi ja niitä saa halvemmalla". Kenties on tykännyt useita kertoja somessa Warren Buffettin viisaudesta, että pitää olla rohkea, kun muut on pelokkaita.

Nyt sitten on varovainen ellei jopa peloissaan. Tietenkään en sano nyt, että jokaisen pitää ärjyä kuin leijona peilin edessä ja rohkeasti ostaa täräyttää sijoitusasunto. Nämä ovat sijoittajakohtaisia päätöksiä. Yksi voisi perustellusti olla rohkea ja toisen tulisikin olla peloissaan tai ainakin varovainen.

Käyn kuitenkin läpi 5 tehtävää, jotka jokaisen kannattaa suorittaa. Näiden avulla totaalisen passiivisuuden sijaan olisi valmiina toimimaan, kun omalta osalta on aika olla rohkea. Nämä tehtävät soveltuvat kaikille riippumatta siitä, onko sijoitusasuntoja 0, 10 vai 20.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Vuokrasi 300 asuntoa vuodessa Sofia Savimäki Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #197

"18 vuoden kiinteistösykli" by Danila Yönsini Asuntopehtoori Blogissa – Tiistaiaudio #236

Kovakantisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilaaminen onnistuu asuntosijoituskirja.fi -sivuilta ja koodilla KOTIMATKA saa 30 %:n alennuksen.

UUTTA! Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Tutustu ja osallistu kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan valmennukseen kurssin nettisivuilta.

Jaksot(562)

172. BRRRR-arvonnostoa Vaasassa @ostajavuokraa Osa 2

172. BRRRR-arvonnostoa Vaasassa @ostajavuokraa Osa 2

Pahoittelut siitä, että tällä kertaa oli häiriötä kansainvälisissä ääniyhteyksissä. Ääniraitojen exitveroa maksan joka kuukausi kahdellekin amerikkalaiselle palvelulle, mutta nyt tökki, eikä editointi...

8 Loka 202147min

Miten perustella myyjälle matala tarjous? - Tiistaiaudio #187

Miten perustella myyjälle matala tarjous? - Tiistaiaudio #187

Mikäli et ole sellainen asuntosijoittaja, joka haluaa maksimoida vaivattomuutta kaupantekoon, pitää opetella tekemään matalia tarjouksia. Osa asuntosijoittajista pyrkii parantamaan kannattavuuttaan ja...

5 Loka 202117min

171. BRRRR-arvonnostoa Vaasassa @ostajavuokraa Osa 1

171. BRRRR-arvonnostoa Vaasassa @ostajavuokraa Osa 1

Heti alkuun pahoittelut siitä, että tällä kertaa oli häiriötä kansainvälisissä ääniyhteyksissä. Ääniraitojen exitveroa maksan joka kuukausi kahdellekin amerikkalaiselle palvelulle, mutta nyt tökki, ei...

1 Loka 202145min

Miksi asuntosijoittajan kassavirta on nousussa? - Tiistaiaudio #186

Miksi asuntosijoittajan kassavirta on nousussa? - Tiistaiaudio #186

"Kassavirtapositiivisia kohteita on yhä vaikeampi löytää" tai "Kassavirralla ei ole merkitystä" tai "Negatiivinen kassavirta on ok" on kaikki lauseita, joita näkee yhä useammin liitettävän asuntosijoi...

28 Syys 202123min

170. Harri Martina Akreniuksen tenttipenkissä

170. Harri Martina Akreniuksen tenttipenkissä

Harri oli Martina Akreniuksen tenttipenkissä – 12 kysymystä mitä kaikkien tulisi tietää asuntosijoittamisesta. Viime viikon Kati Taloushaukka Valjuksen kirja-arvion ja kirjan alkuosan kahden alaluvun ...

24 Syys 20211h 1min

"Asuntosijoitustoiminnan laajentaminen yli 5 asunnon" - Vuokranantajat / Ville Valkonen - Tiistaiaudio #185

"Asuntosijoitustoiminnan laajentaminen yli 5 asunnon" - Vuokranantajat / Ville Valkonen - Tiistaiaudio #185

Asuntosijoitustoiminnan laajentaminen yli viiden asunnon - sudenkuoppia ja vinkkejä kirjoitusta kirjoitettaessaan Ville Valkonen oli vielä Suomen Vuokranantajat ry:n Yhteiskuntasuhdepäällikkö. Hän toi...

21 Syys 202120min

169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

Tämän viikonlopun podcastjakson ensimmäisenä tavoitteena on saada apua ja rehellistä palautetta äänikirjan tekemiseen. Yhtään suomenkielistä asuntosijoittamista käsittelevää äänikirjaa ei taida vielä ...

17 Syys 202153min

Miten inflaatioaallolla ratsastaminen toimii? - Tiistaiaudio #184

Miten inflaatioaallolla ratsastaminen toimii? - Tiistaiaudio #184

Jos on vähänkin kiinnostunut taloudesta, ei ole viime aikoina voinut välttyä sosiaalisen median algoritmien avittamana kuumana käytävää exit-verokeskustelua. Sitä tosin kannattaa aktiivisesti yrittää ...

14 Syys 202118min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
pomojen-suusta
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-seuraava-potilas
rss-draivi
sijoitusovi-podcast
rss-lahtijat
rss-startup-ministerio
herrasmieshakkerit
rahapuhetta
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
lakicast
rss-h-asselmoilanen
rss-turha-edes-yrittaa