Yritysvastuudirektiiviä tulee yksinkertaistaa

Yritysvastuudirektiiviä tulee yksinkertaistaa

Yritysvastuudirektiivin yksinkertaistaminen ei millään tavalla vaaranna kestävän kehityksen puolesta taistelua. Raportointivelvollisuus ei tee maailmasta kestävämpää. Aidot ympäristöteot syntyvät käytännön toimista, eivät kalliiden konsulttejen raportointipalkkioista.

Direktiivi on myös epätasapainoinen: se koskee EU:n ulkopuolisia toimijoita (joiden liikevaihto ylittää 900 miljoonaa euroa), mutta käytännössä nämä yritykset eivät tule noudattamaan sääntöjä. Samalla meidän omat eurooppalaiset yritykset joutuisivat valtavan hallinnollisen taakan alle, mikä vie kustannukset suoraan kuluttajahintoihin, heikentää niiden kilpailukykyä ja vie valtavasti resursseja pois varsinaisesta vastuullisuustyöstä. Aamuun myös muutama sana tulevasta digitaalisen sääntelyn yksinkertaistamisesta ja laajentumisnäkymistä.

Jaksot(151)

Kauppasopimus ja puolustuksen seuraavat askeleet

Kauppasopimus ja puolustuksen seuraavat askeleet

EU ja Mercosur-maat pääsivät alustavaan sopuun historiallisesta kauppasopimuksesta. Seuraavaksi hiotaan yksityiskohtia ja tuodaan sopimus lainsäätäjien hyväksyttäväksi. Kiinan uhka kasvaa. Puolustusko...

10 Joulu 202420min

Kilpailukykyä komissio

Kilpailukykyä komissio

Uuden komission ensi vuoden työlistausta lukiessa huoli kasvaa jääkö mantra sääntelyn keventämisestä vain puheiden tasolle. Tämän viikon podcastissa ruoditaan kilpailukyvylle olennaisia esityksiä, poh...

3 Joulu 202420min

Katse tulevaisuuteen komissio ja autoteollisuus

Katse tulevaisuuteen komissio ja autoteollisuus

Hyvää huomenta jälleen Strasbourg. Parlamentin täysistuntoviikko on menneillään ja huomenna odotetaan uuden komission työohjelman julkaisua. Autoteollisuus ja talous puhuttavat tällä viikolla sekä mm....

26 Marras 202421min

Komissio ja metsäkatoasetus on hold

Komissio ja metsäkatoasetus on hold

Tämän viikon podcastissa avataan tilannetta komission nimityksen osalta. Syntyykö von der Leyen II ensi viikolla vai pysyykö komissio poliittisena panttivankina? Entä mitkä ovat metsäkatoasetuksen seu...

19 Marras 202419min

Pitääkö kauhun tasapaino?

Pitääkö kauhun tasapaino?

Viimeiset komissaarien kuulemiset käsillä. Riittääkö osaaminen ja pitääkö poliittinen kauhun tasapaino? Kevennetäänkö Italian salkkua ja annetaanko Espanjan kiistellylle sosiaalidemokraatille mahdolli...

12 Marras 202418min

Kokonaisturvallisuus omiin käsiin, EU

Kokonaisturvallisuus omiin käsiin, EU

Presidentti Niinistön raportti EU:n kokonaisturvallisuudesta ei esitä asioita ohi EU:n toimivallan vaan kokoaa konkreettisia esityksiä EU:n siviili- ja puolustusvalmiuden kehittämiseksi. Tärkeitä pain...

5 Marras 202421min

Väheneekö silakat, tippuuko komissaarit?

Väheneekö silakat, tippuuko komissaarit?

Parlamentilla on meneillään vaalipiiriviikko. Miltä näyttää kalakannat ja kalastusoikeudet Itämerellä? Venäjältä jäädytetyillä varoilla tuetaan Ukrainaa. Entä miltä näyttää poliittinen tasapaino kohti...

29 Loka 202419min

Moldovan vaalit ja Ukrainan tuki

Moldovan vaalit ja Ukrainan tuki

Hyvää huomenta Strasbourgista. Parlamentti kokoontuu täysistuntoviikkoon päättämään mm. Ukrainan tukivälineestä. Tehdään myös katsaus Moldovan vaaleihin ja Venäjän vaikutusyrityksiin.

22 Loka 202421min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
viisupodi
rss-podme-livebox
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-asiastudio
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-tekkipodi
io-techin-tekniikkapodcast
linda-maria
the-ulkopolitist
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat