
SimaSomelier Jere
Radio Cityn Aamu on vapputunnelmissa. Mitä parvekkeella saa tehdä? Samuel ja Jere juttelevat myös uudesta jääkiekon suomenmestarista ja kamalista tori.fi-kaupoista, ja kokeilevat tehdä airfryer-munkkeja kyseenalaisella menestyksellä. Futisagentti Mino Raiola nousi kuolleista jo toistamiseen. Kentälle lähetetty työharjoittelija etsii vappumeininkiä sekä aamuisesta kaivopuistosta että avaamisaikaan alkon ovelta. Jere on koko viikon kehunut simatietäjän taitojaan, nyt ne laitetaan testiin. Keskustelussa myös kidnappausfantasiat, alkon asiakaspalvelu ja Linnanmäen ovien aukeaminen. Toistaiseksi viimeistä kertaa mukana myös pornotähti vai ravihevonen-kisa!
29 Huhti 202258min

Vapun odotusta
Radio Cityn Aamun Jere ja Samuel ryhtyvät virittäytymään vapputunnelmaan, opiskelijat ovat sitä tehneet jo melkein viikon. Jutta ja Juha Larm eivät välitä ala-astelaisten tekijänoikeuksista, kunhan sisäinen pullukka ei saa ääntään kuuluviin. Loppuuko pieni pintaremontti uudesta asunnosta ikinä? Keskustelussa myös halvat autonrenkaat, Niinistön sairaalareissu sekä puhelimessa jonotus. Jere tykkää kaupan simasta, ja tunnusti huutaneensa puhelimessa tuntemattomalle. Urheilun suhteen on tulossa niin kiireinen viikonloppu, ettei ehdi itse urheilemaan. Mitä kummaa ovat laulavat kiuaskivet, ja mitä ne laulavat? Mukana myös "Ravihevonen vai aikuisviihdetähti"-kilpailu!
28 Huhti 202256min

Nepalilainen vankilatarjotin
Radio Cityn Aamun Jere ja Samuel keskustelevat harrasteurheilusta, kuljetuspalveluiden mokailuista sekä renkaanvaihdosta. Onko autossa taustapeili vai peruutuspeili? Pojat kyselivät kuulijoilta eri paikkakuntien halvimpia tuoppeja, vaikka Jere onkin lonkeromies. Googlen StreetView-autot ovat palanneet taas katukuvaan, ja ne ovat tallentaneet mitä hämmentävämpiä tilanteita. Mistä saataisiin Jerelle nepalilaisen ravintolan metallilautasia, jossa salaatti ei koske kastikkeeseen? Sanna Marin on infulencer, tahtoi tai ei. Hiekka uhkaa loppua maailmasta, kohta sitä varmasti jo salakuljetetaan. Uusi "Ravihevonen vai Pornotähti"-kisa jatkuu!
27 Huhti 202257min

Sitikan viimeinen ristiretki
Cityn tiistain aamussa juttua riittää matkustelusta autokauppoihin. Milloin on oikea hetki viettää kesälomaa? Jeren kärry sai kesäkumit alleen. Elon Muskilla oli ostohousut jalassa. Radio City Sporttaa palaa jälleen erikoisin äänitehostein, mikähän laji jätkillä on ollut kokeilussa? Aamussa starttasi myös upouusi Ravihevonen vai pornotähti-kilpailu. Esa Niemisen pahoittelut elämäkerran osalta kuohuttavat. Jeren maraton lähestyy ja treenaamisessa täytyy turvautua epätoivoisiin keinoihin. Lisäksi kuullaan kuulijoiden tarinoita mies -ja naisvaltaisilta aloilta. Samuelin Citroen vetelee viimeisiään. Jeren menestyksekäs futisura jatkuu uudella sarjatasolla. Teemu Selänne ja kaverit lähtevät halliostoksille. Syötkö sinä marjoja? Saako lapsi juoda alkoholitonta olutta?
26 Huhti 202248min

Lomailua Italiassa ja Espoossa
Radio Cityn Aamun Jere ja Samuel ovat palanneet töihin lomaviikon jälkeen, ja tarinoita riittää. Mitä tarkoittaa, jos hyttyskesästä tulee hyvä? Samuelilla oli onnistuneet sokkotreffit napolilaisen lipputrokarin kanssa, ja liput olivat jopa aidot. Mikä on ökytuotteen määritelmä? Siinä missä Samuel lomaili Italiassa, Jeren loma kului muuttaessa Espooseen paremman elämän perässä. Voiko suihkuun virtsata? Iso osa suomalaisista niin tekee, oli urologi mitä mieltä tahansa. Radio Citylle haetaan kesäjuontajaa, mutta kerrotaanko ilmoituksessa työn varjopuolista? Ostaisitko parkkipaikan Katajanokalta vai asunnon muualta? Hinta on lähes sama. Italiassa liikenne on villiä, mutta niin on parkkeeraaminenkin. Keskustelua myös Cityn vappuetkoista, urheilusta, elokuvateatterissa käymisestä sekä asiakaspalveluun valittamisesta. Pääministeri osaa vetää leukoja, ja kansa yllättyy.
25 Huhti 202252min

Mämmiä kaikilla mausteilla
Jeren ja Samuelin naamat eivät sovi yhteen äänien kanssa. Radio Cityn Aamu on pääsiäistunnelmissa, kun puhutaan Kinder-munista ja yritetään tuhota ropposellinen poikien inhoamaa mämmiä eri lisukkeilla lähetyksen aikana. Keskustelussa myös Alkon toimitusjohtajan palkka, ruotsalaisten kateus Sanna Marinin nahkatakista sekä saunan remontointi.
14 Huhti 202247min

Barcelonan peräkammaripojat
Radio Cityn Aamun Jere ja Samuel keskustelevat onnenkaluista, pihatalkoista ja lihatiskien palvelualttiudesta. Jerelle tarjottiin marokkolaista seikkailua, ja Kuusamossa on revennyt karhumieheltä perse. Suomalaisia urheilufaneja haluttaisiin herätellä menemään matseihin, vaikka liput eivät ilmaisia olekaan. Onko Barcelona täynnä mieslapsia? Simon Cowell käy ravintoloissa vain keitolla, ja Posti pelasti Jeren rahat. Pääsiäinen lähestyy ja toimistolla on munajahti päällä, ja nouseepa keskusteluun myös mielipiteitä jakava mämmi.
13 Huhti 202250min

Sähköauton seksilataus
Radio Cityn Aamun Jere ja Samuel keskustelevat mestareista, areenalla tai ilman. Onko virpojia palkittu saastuneilla pääsiäismunilla? Samuel on ottanut riskin. Jeren remontti etenee, ja isä-Puppe vahtii työmiehiä. Onko mitään ärsyttävämpää kuin tavaran myynti netissä? Kevät koittaa, ja tuulilasit paukkuvat. Haluaisitko nimikkopaikan? Pysäköinti puhuttaa, kuten myös ex-futari Arjen Robbenin nykykunnon vertailu Jeren vastaavaan. Onko kotiviini harrastus vai ongelma? Englantilaisen hakkerin mielikuvituksen puute on tehnyt sähköauton latauksesta seksikästä.
12 Huhti 202246min