
Tunteita herättävä kalastonhoitomaksu
Kalastonhoitomaksu on kalastajan perusmaksu, joka on Suomessa ollut voimassa vuodesta 2016. Maksu koskee tällä hetkellä 18-69 vuotiaita. 47 euron vuosimaksu on monen mielestä yksi kalastuksen halvimmi...
7 Joulu 202522min

Meritaimenkanta kasvaa - entä suosio?
Meritaimenen kanta on kohentunut vuosikymmenten mittaan. Kalojen keskikoko on samaan aikaan kuitenkin pienentynyt, arvioi meritaimenta jo 80-luvulta kalastanut Markku Tiusanen. Kalastajien määrä ei sa...
3 Joulu 202521min

Kaveri tuo turvaa jäällä
Järvien ja meren jäätyminen kutsuu talvikalastajia pilkille, täkypyyntiin ja myös verkoille. Ohuilla jäillä liikkumiseen sisältyy aina vaaran paikkoja. Naskalit useimmilla jäällä liikkujilla on jo muk...
19 Marras 202526min

Miksi välineitä tarvitaan niin paljon?
Pärjääkö yhdellä vieheellä? Siis sillä sinisellä lusikalla, jolla ”aina on tullut kalaa”. Tai tarvitaanko muka monta kelaa ja vapaa, kun vain yhtä kerrallaan voi käyttää. Eri kalalajien kalastus erila...
25 Elo 202526min

Millä opeilla Vetouistelun SM-voittoon?
Vetouistelun Suomen mestaruuden voittaneen venekunnan Jari Hurskainen toimittaja Jari Ranniston haastattelussa. Tuore mestari kertoo heidän voiton reseptinsä niin vetovauhdin kuin uistelupaikkojen suh...
7 Elo 202524min

Kannattaako kalapäiväkirja?
Kannattaako kalapäiväkirjaa pitää? Ja jos siihen ryhtyy, pitääkö sitä opiksi vai huviksi.Toukokuussa 2025 toimittajamme Niko Satto sai 5000. kalapäiväkirjaan merkitsemänsä hauen. Kala tuli vastaavalla...
2 Heinä 202546min

Kalakiima vei järjen
”Matkustaja-alus Estonia on uponnut”, kertoi uutislähetys aamulla 28.4.1994. Niko, Petri ja Petteri lähtivät silti suunnitelman mukaisesti uistelemaan. Oliko järkeä vai ei?Kun aivot kehittyvät, viimei...
21 Touko 202537min

Mämmikourailuja ja kalavalheita
Aprillipäivä on käsillä ja pääsiäinenkin tuloillaan. Niiden kunniaksi toimittajamme Nipa muisteli omien kalareissujensa mämmikourailuja eli tunarointeja ja hölmöilyjä. Vastaavasti aprillijuksaamisen h...
31 Maalis 202525min




















