RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 4- PAKKO

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 4- PAKKO


Podcast ”Kirjoituksia Rööperin musakellarista” kertoo yhdenorkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvät aina yhteen biisiin kerrallaan ja sitä soittaneeseen orkesteriin. Jaksoissa kuullaanseuraavia orkestereita: Runebergin Raittiusseura, KNEWO, Barrio, Paha Kakku ja Mainio Vallankumous. Aikajana kulkee jaksoissa takaperin aina vuodesta 2015 vuoteen 1989 asti.

Kari Nyrhinen on tehnyt musiikkia 1980-luvulta lähtien jaollut näiden bändien ensisijainen biisinkirjoittaja. Intohimoisena musiikin amatöörinä hän hahmottaa kuulijalle mistä laulut kertovat ja keiden kanssa hän on näitä esittänyt.

Podcast valottaa omaehtoisten indie-orkestereidenalakulttuuria lähes pelkästään biisin kautta, asia edellä.

Jokaisen jakson lopussa kuullaan kyseinen kappale, jotkaovat lähes kaikki ennen julkaisemattomia.

Jakso 4 – Pakko (säv/san Kari Nyrhinen)

PAHA KAKKU : Pauliina Heikkinen – laulu, Juke Eräkangas – rummut/koskettimet, Jukka Jylli – basso, Kari Nyrhinen – esp.kitara, Jaakko Jaskari – sähkökitara, Jarmo Kiljala – alttosaxofoni, Mauri Isoaho – trumpetti, puhallinsovitukset, Satu Vuorenmaa – taustalaulu, Timo Kanerva - taustalaulu

Äänitetty RockTalk Studio, Lepakko

Saatavana CD:nä rajoitettu painos

Lehtikuva (c) Marita Nyrhinen


Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(9)

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 5- PYRAMIDILAULU

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 5- PYRAMIDILAULU

Podcast ”Kirjoituksia Rööperin musakellarista” kertoo yhdenorkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvät...

4 Jun 202514min

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 3- VAAHTOPÄÄ

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 3- VAAHTOPÄÄ

Podcast ”Kirjoituksia Rööperin musakellarista” kertoo yhdenorkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvät...

4 Jun 202512min

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 2- TRISTE

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 2- TRISTE

Podcast ”KirjoituksiaRööperin musakellarista” kertoo yhden orkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvät...

4 Jun 202512min

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 1- SPIRAALI

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 1- SPIRAALI

Podcast ”Kirjoituksia Rööperin musakellarista” kertoo yhden orkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvä...

4 Jun 202514min

Coldplayn konsertin jälkeisiä pohdintoja - Kukaan ei ole rakkautta vastaan - RMV jakso 4

Coldplayn konsertin jälkeisiä pohdintoja - Kukaan ei ole rakkautta vastaan - RMV jakso 4

Rööperin Musavintin podcast-jaksossa “Coldplayn konsertin jälkeisiä pohdintoja - Kukaan ei ole rakkautta vastaan” tavataan vanha tuttumme Karla Louhelainen ja Jonna Soramo. Heidän kanssa keskustelemme...

30 Aug 202422min

Coldplay - Liian Iso Monoliittiko? - RMV Jakso 3

Coldplay - Liian Iso Monoliittiko? - RMV Jakso 3

Rööperin Musavintin podcast-jaksossa Coldplay – Liian iso monoliittiko? keskustellaan kriittisesti, mutta ymmärtävän myönteisesti Karla Louhelaisen kanssa Coldplaystä, sen musiikista, tulevista kesän ...

7 Jul 202423min

Vapaata mietiskelyä indie-musiikista ja vähän Coldplaystäkin - RMV Jakso 2

Vapaata mietiskelyä indie-musiikista ja vähän Coldplaystäkin - RMV Jakso 2

Rööperin Musavintin podcast-jaksossa Vapaata mietiskelyä indie-musiikista ja vähän Coldplaystakin keskustellaan Karla Louhelaisen kanssa indie-musiikista ja pohditaan, onko Coldplay indie-bändi vai ei...

7 Jul 202421min

Populært innen Underholdning

papaya
harm-og-hegseth
storefri-med-mikkel-og-herman
tusvik-tnne
konspirasjonspodden
enkel-servering
big-5-med-nils-og-harald-2
topp-3-med-wold-og-fladseth
hovla
tore-og-haralds-podkast
folk-flest-med-linn-og-nils
kjendiscrush-med-sofie-karlstad
ma-pa-behandling-med-morten-ramm
gi-meg-alle-detaljene
vitnemal
nare-venner
feedback-med-egon-holstad
rss-gammal-maiden
skikk-og-bruk
humorprisen