Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa
SK:n parhaat9 Aug 2024

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Itäisellä Suomenlahdella vartioidaan Suomen ja Venäjän välistä merirajaa. Venäjä on aina ollut kiinnostunut kaakonkulman resursseista. Mereltä voidaan tulla myös laittomasti maahan.
Kevyehkö lounaistuuli puhaltaa, kun Hurpun merivartioaseman venepartio lähtee liikkeelle itäisellä Suomenlahdella, Virolahdella.
Hurpussa on Suomen itäisin merivartioasema. Siellä työskentelee reilut parikymmentä Rajavartiolaitoksen rajavartijaa vuoroissa, kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. He valvovat Suomen ja Venäjän välistä 54 kilometrin pituista merirajaa, josta muutama sata metriä kulkee saarilla.
Vene suuntaa kohti pohjoista, ensimmäiselle rajamerkille. Yhteensä merirajalla on kuusitoista rajamerkkiä.
Kännykkään on tullut hetki sitten viesti teleoperaattorilta: Tervetuloa Venäjälle! Nettiyhteyttä ei ole. Vastarannalla, vajaan kilometrin päässä, näkyy tuuheaa mäntymetsää. Se on Venäjää.
Paikallisille metsäalue on osa vanhaa Virolahtea, joka menetettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan päätyttyä. Rajan taakse jäivät useiden sukujen tilat ja muistot. Nykyään siellä ei ole juuri mitään, koska alue on Venäjän rajavyöhykettä eikä sinne saa rakentaa.
Ensimmäinen rajamerkki sijaitsee lähellä "valkoista luotoa". Se näkyy jo kauas, koska luoto on kuin happohyökkäyksen jäljiltä. Merimetsot ovat paskoneet sen valkoiseksi.
Partioveneen kannella seisovat Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara ja Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Hirvi. He tähyilevät valkoista luotoa ja pohtivat, miltä merimetson liha maistuu.
Makuasiaan saadaan tulevaisuudessa ehkä laajempi mielipide, sillä Petteri Orpon hallitus on päättänyt siirtää aiemmin tiukasti suojellut merimetson ja valkoposkihanhen metsästyslain piiriin.
Ensisijaisesti Rajavartiolaitosta kuitenkin kiinnostaa hallituksen kaksi erityistä lakihanketta. Niin kutsuttu käännytyslaki ja rajavartiolain uudistus, joka antaisi laitokselle mahdollisuuden käyttää rajan tuntumassa teknologiaa, jolla voidaan tunnistaa ja paikantaa esimerkiksi matkapuhelin.
Partiovene kääntää keulan etelään, suuntana Huovarin saari.
Kaksi dieselmoottoria pauhaavat äänekkäästi, ja matkavauhti 15-metrisellä veneellä kiihtyy nopeasti kolmeenkymmeneen merimailiin eli noin 55 kilometriin tunnissa.
Partiovene on vankkaa tekoa. Sillä pystyy ajamaan kovassakin merenkäynnissä. Nyt meri on rauhallinen eikä vene pomputa juuri lainkaan.
Hytissä kuluu radiotaajuudelta ajoittain eri kielillä puhetta, viestejä, joihin partiovenettä ajavat rajavartijat vastaavat, jos tarve vaatii.
Lyhyen matkanteon jälkeen radiosta kuuluu muutama sana venäjää. Venepartion päällikkö, kapteeniluutnantti Lauri Warjus toteaa, että venäläiset kollegat rajan takaa vain tervehtivät lyhyesti. Se on kuulemma tavanomaista niin merellä kuin maastossa. Kumpikin taho hoitaa työtään. Välit ovat ammattimaiset.
Huovari on yksi Suomen itäisimmistä saarista, johon pääsevät myös siviilit. Siihen vaaditaan kuitenkin Rajavartiolaitoksen myöntämä rajavyöhykelupa. Niitä myönnetään Suomen koko rajavyöhykealueelle vuosittain noin 10 000.
Rajavyöhykeluvan saa, jos siihen on esimerkiksi asumisesta, ammatista, elinkeinosta tai harrastuksesta johtuva hyväksyttävä syy. Erityisesti harrastustoimintaan liittyvissä lupahakemuksissa lupia syynätään tarkemmin. Täytyy perustella, miksi harrastuksen pitää tapahtua juuri rajavyöhykkeellä.
Karulla Huovarin saarella on Rajavartiolaitoksen muutaman kiinteistön lisäksi 27 pientä mökkiä, joita kutsutaan "kalaputkiksi".
Putkat ovat yksityisten sukujen omistuksessa. Aiemmin ammattikalastajat käyttivät niitä aktiivisesti ulkomeren kalastustukikohtina ja niissä yövyttiin. Nykyään ammattikalastusta Huovarissa ei ole ja kalaputkien käyttö on vähentynyt.
Huovarin saaren kohdalla sijaitsee rajamerkki numero kymmenen. Saari kuuluu itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Siellä olevaan Rajavartiolaitoksen tutkaan on kytketty myös kamer...

Episoder(54)

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon. Tämä on näyte Suomen Kuva...

5 Feb 202522min

Saisiko olla  hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Saisiko olla hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Tämä on näyte Su...

29 Jan 202521min

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Informaatiosota voi olla esiaste konventionaaliselle sodalle, tietojenkäsittelytieteilijä Pekka Kallioniemi sanoo. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden...

22 Jan 202512min

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Eläinlääkärit tarkastavat aiempaa enemmän lemmikkikoteja, joissa epäillään eläimen kaltoinkohtelua. Taustalla on usein ihmisen pahoinvointi. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana ...

15 Jan 202513min

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. ...

8 Jan 202522min

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Suomalaisen kristillisen sionismin juuret ovat 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen Israel-järjestö perustettiin neljäkymmentä vuotta ennen Israelin valtion syntymistä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden aud...

30 Des 202421min

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Kun täytyy säästää, ensin lähtevät sihteerit. Heidän töitään alkavat tehdä asiantuntijat. Huonommin, hitaammin ja isommalla palkalla. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit ku...

23 Des 202426min

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Suomen kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia. Baletin pääryhmässä työskentelee 75 tanssijaa 24 eri maasta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnel...

18 Des 202425min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
forklart
aftenpodden-usa
popradet
i-retten
lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
fotballpodden-2
dine-penger-pengeradet
rss-ness
nokon-ma-ga
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
bt-dokumentar-2
e24-podden
frokostshowet-pa-p5
rss-penger-polser-og-politikk