Välillä kyllästyy selittämään
SK:n parhaat9 Jul 2025

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita
Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosikymmeniä. Silti valtiot kiistelevät yhä siitä, kenen pitäisi tehdä ja kuinka paljon. Miltä sitä tuntuu seurata?
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Joulun alla Aleksi Lehikoinen piti tutkimusryhmälleen esityksen. Häntä oli vastikään työllistänyt "pari hankalampaa tapausta", ja Lehikoinen ajatteli, että asiasta olisi hyvä kertoa. Muutkin voisivat kohdata ulkopuolista painostusta.
Lehikoinen on Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti. Hänen ryhmäänsä kuuluu kymmenen ornitologia. He tutkivat siis lintuja.
Lehikoinen heijasti näytölle kommentteja viestipalvelu X:stä ja joitakin kolumneja lehdistä. Hän halusi näyttää, millaisia keinoja käytettiin, kun tutkittua tietoa haluttiin horjuttaa.
Esimerkiksi hän otti tutkimukset hömötiaisesta. Pienestä mustalakkisesta metsälinnusta, joka ennen oli hyvin elinvoimainen laji Suomessa, nyt erittäin uhanalainen. 2000-luvun aikana määrä oli pudonnut kolmannekseen.
Laji harvinaistui hakkuiden vuoksi, tutkimukset osoittivat. Kun varttuneempaa metsää oli vähemmän, hömötiaisia oli vähemmän.
Somessa tutkimuksia oli kommentoitu ahkerasti.
"Mitenkä hömötiaisen väheneminen johtuu hakkuiden lisääntymisestä kun hakkuut eivät ole lisääntyneet", joku oli kyseenalaistanut.
Fake news, Lehikoisen power pointissa luki isoilla punaisilla kirjaimilla. Tämä oli yksi keino: tutkimustulos leimattiin valeuutiseksi.
Lehikoisen lista jatkui: esitettiin argumentteja, jotka eivät liittyneet asiaan. "Miten esim. muuttohaukka ja maakotka viihtyisivät…"
Kyseenalaistettiin tutkimusasetelma, penättiin lisätutkimusta, käytiin henkilöön.
"Aleksi Lehikoinen ei halua myöntää…"
"Olisi tarpeen, että joku ennakkoluuloton ornitologi tekisi kunnon selvityksen."
Oli tärkeää, että näitä keinoja tunnisti, Lehikoinen painotti. Sen jälkeen saattoi miettiä, miten toimia.
Hän oli koonnut esitykseensä ehdotuksia:
Puhu työkavereiden kanssa. Laadi vastaukset yhteistyönä. Valitse taistelusi. Kasvata paksumpi nahka.
Lokakuussa 2024 yhdysvaltalainen ekologian professori William J. Ripple ja hänen tutkijakollegansa julkaisivat tieteellisen artikkelin. Se alkoi sanoilla:
"Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin kynnyksellä. Tämä on globaali hätätila, ei epäilystä."
Teksti julkaistiin Bioscience-tiedelehdessä. "Varoituksista huolimatta kuljemme edelleen väärään suuntaan."
Fossiiliset polttoaineet, metsänhakkuut, kotieläinten tuotanto, kulutus… Sukupuutot, tulvat, aavikoitumiset, helteet. Viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin.
Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosikymmeniä. Hokeneet, että toimiin on ryhdyttävä kiireesti.
Vuonna 1992 he julkaisivat Varoituksen ihmiskunnalle. Se oli julkilausuma, jonka 1 700 tutkijaa eri puolilta maailmaa allekirjoitti. Vuonna 2017 julkilausuma uusittiin. Maailman tieteenharjoittajien varoitus ihmiskunnalle: toinen huomautus. 15 000 allekirjoitusta.
Silti valtiot kiistelevät yhä siitä, kenen pitäisi tehdä ja kuinka paljon maksaa.
"Olemme jo tehneet tarpeeksi tässä kohtaa", todettiin Suomen eduskunnassa helmikuun puolivälissä. Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Jani Mäkelä evästi hallitusta, jossa hänen oma puolueensa on. Suomen ilmastotavoite - hiilineutraalius kymmenen vuoden kuluttua - on tiukempi kuin EU:n ja siksi kohtuuton, Mäkelä sanoi. Se "vahingoittaa vakavasti kansallista etuamme ja kilpailukykyämme".
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi somevideossa, että "liian tiukille viety ilmastopolitiikka" on nyt "entistäkin järjettömämpää". Prioriteettitarpeita on muitakin, "ei vähiten turvallisuuteen ja puolustukseen liittyen".
Tämän jälkeen kaksitoista entistä ympäristöministeriä kirjoitti hallitukselle avoimen kirjeen ja vaati, ettei tavoitteesta tingitä. Minkä jälkeen joukko etujärjestöjä vaati, että tavoitetta on si...

Episoder(54)

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Juha Marteliuksen isoisä oli Pietarissa koulutettu puna-armeijan upseeri. Pojanpojasta tuli suojelupoliisin pääll...

9 Okt 202427min

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

Google ja muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka verkossa on. Kirjastonhoitaja tietää, mistä etsiä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko...

27 Sep 202419min

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Kuka kirvestä käytti ja mihin? Kolme arkeologia, geologi ja kuvanveistäjä selvittävät veistoksen arvoitusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Rout...

20 Sep 202427min

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Pandemia hiljensi lentoasemat, mutta nyt rikotaan taas ennätyksiä. Vilkkaana päivänä Euroopan taivaalla lentää ko...

10 Sep 202425min

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kirjailija Miki Liukkonen kuoli neljäs heinäkuuta 2023. Mitä sitä ennen tapahtui? Kesäkuu 2022. Kirjailija Miki L...

30 Aug 202429min

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Yhdysvaltain oikeisto on valmistautunut Donald Trumpin toiseen kauteen radikaalilla ohjelmalla, joka keskittäisi ...

23 Aug 202411min

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Ruusu on maailman ikonisin kukka. Juuri siksi nykyiset lajikkeet eivät enää tuoksu. Jäljellä on vain idea tuoksusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehd...

14 Aug 202420min

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Itäisellä Suomenlahdella vartioidaan Suomen ja Venäjän välistä merirajaa. Venäjä on aina ollut kiinnostunut kaako...

9 Aug 202418min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
stopp-verden
popradet
nokon-ma-ga
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
lydartikler-fra-aftenposten
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
rss-ness
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
e24-podden
frokostshowet-pa-p5