Nikotiinin uusi sukupolvi
SK:n parhaat16 Jul 2025

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa
Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkään.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Ilta alkaa hämärtää. Espoon Leppävaaran Viaporintorin halki harppoo ihmisiä joko kauppakeskuksen tai kirjaston suuntaan. Kylmä tuulenpuuska lennättää maahan pudonneita popcorneja.
Torin kulmalla on tupakkapaikka. Pienen katoksen alla seisoskelee yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan. He siirtyvät tuulta pakoon heti savukkeen poltettuaan.
Kirjaston toisella puolella on sopiva nurkka tuulelta suojassa. Sielläkin joku tupruttelee.
Tuoksun erottaa jo kaukaa, eikä se muistuta tupakkaa. Se on makeaa, keinotekoista.
Blue raspberry, kiharatukkainen nuorukainen kertoo.
Sininen vadelma on pojan mukaan ehdottomasti paras sähkösavuke. Ja kokemusta 16-vuotiaalla on jo kahden vuoden ajalta.
Aloittaessaan hän ei tiennyt, että sähkösavuke voisi vaikuttaa näin. Painitreeneissä on alkanut tuntua, ettei urheilu suju kuten ennen. Ei ole "staminaa", poika sanoo.
Nyt hän haluaisi lopettaa. Siirtyä ehkä nikotiinipusseihin, vaikkeivat ne tunnukaan erityisen houkuttelevilta. Ehkä niiden avulla voisi kuitenkin päästä eroon tupruttelusta.
Lopettaminen on kuitenkin ollut vaikeaa. Sähkösavukkeita on "tosi helppo saada", ja niitä käyttää pojan arvion mukaan "ainakin 20 prossaa" ikäluokasta.
Keskustelua seuraamaan siirtynyt kaveri kommentoi vierestä: "Ainakin 80 prossaa!"
Kiinalainen farmaseutti Hon Lik patentoi vuonna 2003 uuden tuotteen.
Hon oli itse paatunut tupakoitsija. Rentoutuminen ilman nikotiinia oli vaikeaa.
Siksi hän etsi vaihtoehtoa. Sellaista, joka jäljittelisi tupakointia, muttei haittaisi terveyttä yhtä paljon kuin tupakka.
Hän kehitti sähköisen laitteen, johon tupakkaa ei tarvita. Vaporisaattori eli vape, toiselta nimeltään sähkösavuke, kuumensi nikotiininestettä hengitettäväksi höyryksi.
Vuonna 2007 tuotteita alettiin markkinoida Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin turvallisena tapana lopettaa tupakointi.
Pian WHO ilmoitti, että terveysväittämät tulisi vetää pois. Tieteellistä todistusaineistoa kun ei ollut. Sähkösavukevalmistajan itse rahoittama tutkimus kyllä julisti, että tupakointiin verrattuna tuote olisi 100 tai jopa 1 000 kertaa vähemmän vaarallinen.
Omia versioitaan sähkösavukkeista olivat kehitelleet muutkin. Erityistä huomiota Yhdysvalloissa herätti Juul-niminen tuote. Pieni, muistitikun muotoinen sähkösavuke, johon sai helposti ladattua virtaa usb-laturilla.
Pian jo yli neljännes high school -oppilaista käytti Yhdysvalloissa säännöllisesti sähkösavukkeita. Se näkyi nuorten kielenkäytössä: vaping olikin nyt juuling.
Myös Juulin perustajat olivat entisiä sauhuttelijoita, jotka olivat halunneet päästä eroon tupakasta.
Juul ei kuitenkaan varsinaisesti korvannut tupakkaa. Uutta tuotetta alkoi käyttää moni, joka ei todennäköisesti muuten olisi koskaan alkanut polttaa säännöllisesti.
Eivätkä nuoret edes tienneet, mitä käyttivät. Vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 15-24-vuotiaita. Lähes kaksi kolmasosaa edeltävän kuukauden aikana Juulia käyttäneistä ei tiennyt, että Juul sisältää aina nikotiinia.
Suomessa moni nuori tiesi jo vuonna 2016, ettei vapeja ollut juuri tutkittu. Niiden kokeilu oli yleistynyt selvästi vuosina 2013-2015, ja Nuorisotutkimusseura oli selvittänyt nuorten mielikuvia tupakkatuotteista.
Osa piti nuuskaa ja sähkösavukkeita vähemmän haitallisina kuin perinteisiä savukkeita.
Erityisesti pojat ajattelivat, etteivät ne haitanneet urheilusuoritusta yhtä paljon kuin tupakointi. Ne kasvattivat suosiotaan alussa juuri poikien keskuudessa.
Moni Nuorisotutkimusseuran haastattelemista nuorista arvioi vuonna 2016, että sähkösavukkeet ovat ohimenevä buumi.
Tavallaan he olivat oikeassa.
Vuonna 2016 sähkösavukkeet siirrettiin tupakkalain piiriin. Niiden esilläpito ja makuaineiden myynti kiellettiin Suomessa. Nuorten sähkösavukkeiden käyttö läh...

Episoder(54)

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon. Tämä on näyte Suomen Kuva...

5 Feb 202522min

Saisiko olla  hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Saisiko olla hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Tämä on näyte Su...

29 Jan 202521min

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Informaatiosota voi olla esiaste konventionaaliselle sodalle, tietojenkäsittelytieteilijä Pekka Kallioniemi sanoo. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden...

22 Jan 202512min

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Eläinlääkärit tarkastavat aiempaa enemmän lemmikkikoteja, joissa epäillään eläimen kaltoinkohtelua. Taustalla on usein ihmisen pahoinvointi. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana ...

15 Jan 202513min

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. ...

8 Jan 202522min

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Suomalaisen kristillisen sionismin juuret ovat 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen Israel-järjestö perustettiin neljäkymmentä vuotta ennen Israelin valtion syntymistä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden aud...

30 Des 202421min

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Kun täytyy säästää, ensin lähtevät sihteerit. Heidän töitään alkavat tehdä asiantuntijat. Huonommin, hitaammin ja isommalla palkalla. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit ku...

23 Des 202426min

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Suomen kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia. Baletin pääryhmässä työskentelee 75 tanssijaa 24 eri maasta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnel...

18 Des 202425min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
i-retten
stopp-verden
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-gukild-johaug
nokon-ma-ga
fotballpodden-2
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
rss-ness
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik