23. joulukuuta 2025 | Pinokkio osa 5

23. joulukuuta 2025 | Pinokkio osa 5

Pinokkio yrittää auttaa nukke-ystäviään ja paeta nukketeatterista siinä kuitenkaan onnistumatta.

Episoder(204)

7. joulukuuta 2022

7. joulukuuta 2022

Erikoisetsivä Aisti heräilee Itsenäisyyspäivän juhlinnan jälkeisenä aamuna, ja joutuu ensimmäiseksi työkseen selvittämään tarkan sijainnin josta herää.

6 Des 20226min

6. joulukuuta 2022

6. joulukuuta 2022

Erikoisetsivämme Itsenäisyyspäivän vastaanotto on normaalisti pidetty ravintola Mestarikillassa, mutta tällä kertaa se estyy tiettyjen asianhaarojen vuoksi.

5 Des 20227min

5. joulukuuta 2022

5. joulukuuta 2022

Edelleen profilointinsa innoittamana, Paavo suuntaa tänään tarkkailemaan mahdollisia epäiltyjä akateemisiin tiloihin.

4 Des 20226min

4. joulukuuta 2022

4. joulukuuta 2022

Profiloinnin perusteella Erikoisetsivä P.Aisti päättä tutustua lähiseudun rikolliskeskittymiin. Tai siis kenneleihin. Same same but different.

3 Des 20227min

3. joulukuuta 2022

3. joulukuuta 2022

Sankarietsivämme on uupunut eilisen päivän tutkimustyöstä, ja pitää rokulipäivän kotosalla. Kunnon etsivät eivät kuitenkaan ikinä täysin lepää, joten P. Aisti siirtyy profiloimaan rikollista.

2 Des 20226min

2. joulukuuta 2022

2. joulukuuta 2022

Erikoisetsivämme suuntaa kadonneen viimeiseen havaintopaikkaan tekemään tutkimustyötä ja tarkkailemaan ympäristöä. Mukana olevat eväät kuitenkin poikkeavat ehkä hieman totutusta.

1 Des 20225min

1. joulukuuta 2022

1. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 joulutarina alkaa! Tänä vuonna joulutarina kertoo valtiollisen mittakaavan katoamistapauksesta, jota KRP:n Erikoisetsivä Paavo Aisti määrätään selvittämään. Tervetuloa mukaan Kumman Puolen perinteiseen joulutarinaan. Tai no, riippuu ihan siitä miten sen "perinteisen" ymmärtää.

30 Nov 20224min

Koko Joulutarina 2021

Koko Joulutarina 2021

Koko Kumman Puolen Joulutarina vuodelta 2021. Enjoy!

25 Des 20213h 44min

Populært innen Fiksjon

snipp-snapp-snute
uvirkelig
erotikkpodden
rss-privatgranskeren-2
rss-smaltalk
litteraturhusets-podkast
edgar-allan-poes-skrekkverden
basil-maaruds-podkast
skrem-deg-bort
jediradet-en-star-wars-podcast
rss-skrekk-fortellinger-av-norske-forfattere
22-juli-hvordan-kunne-det-skje
god-natt
rss-krakadal-radio
rss-plotkast
rss-rollespillpodden