Tunnusluvut ja analyysi – Laatusijoituskoulu, osa 3

Tunnusluvut ja analyysi – Laatusijoituskoulu, osa 3

Liiketoiminnan laadukkuus näkyy yhtiön tunnusluvuissa. Siksi laatuyhtiöitä voi haarukoida tunnuslukujen avulla. Laatusijoituskoulun kolmannessa osassa keskitytään niihin.


Kun indeksejä työkseen laativa MSCI määrittelee laatuindeksiensä koostumusta, mittareina ovat toteutunut korkea oman pääoman tuotto, vakaa tuloskasvu vuodesta toiseen ja matala velkaantuneisuus.


”MSCI:n laatuindeksin mittarit kuvaavat laatua eri suunnista: korkea oman pääoman tuotto eli ROE kertoo kannattavuudesta, vakaa tuloskehitys ennustettavuudesta ja matala velkaantuneisuus turvallisuudesta, että laatu ei perustu velkavipuun. Yhdessä ne muodostavat varsin osuvan kokonaisuuden”, Laatusijoituskoulun yliopettaja Riku Pennanen Sifteristä sanoo.


Jos Pennasen pitäisi valita kaikista mahdollisista tunnusluvuista yksi laatusijoittajan käyttöön, hän ottaisi sijoitetun pääoman tuoton eli ROICin. Lyhenne tulee englannin kielen sanoista ”return on invested capital”.


”Sijoitetun pääoman tuotto kertoo, kuinka monta senttiä yhtiö tekee vuodessa jokaista liiketoimintaan sidottua euroa kohden. Se lasketaan yksinkertaistettuna jakamalla operatiivinen tulos sillä pääomalla, joka on kiinni bisneksessä – eli omalla pääomalla ja korollisella velalla”, Pennanen taustoittaa.


Osakkeiden poimiminen pelkästään tunnuslukujen perusteella ei ole kovin järkevää, sillä yksittäiset seikat ja jopa käytössä olevan data-aineiston virheet voivat heilutella listan järjestystä. Monen muun sijoittajan tapaan myös Sifter käyttää tunnuslukuja seulontaprosessin alkuvaiheessa. Seulonnalla valitaan kiinnostavimmat yhtiöt, joita varsinaisesti ryhdytään analysoimaan.


Laatusijoituskoulun oppikirja ja luentomuistiinpanot on ladattavissa maksutta osoitteesta:

sifterfund.com/koulu


Yhteistyössä: Karon Grilli x Sifter


0:00 Alku ja tärkein tunnusluku

6:54 MSCI:n laatutunnusluvut

8:45 ROA

9:26 ROCE

11:35 Sifterin seulontatunnusluvut

13:06 Bruttokate

16:42 Liiketulos

19:14: ROIC

20:37 Kassavirta

22:54 TSMC esimerkkinä laatuyhtiön tunnusluvuista

25:49 Nettovelka

32:07 Arvostus

40:30 Laadullinen yhtiöanalyysi

42:21 Yritysjohdon laatu

48:02 Jakson yhteenveto

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(121)

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

Valtaosa ammattilaisten hoitamista sijoitusrahastoista häviää pörssi-indeksille. Jos työkseeen markkinoita seuraavat ammattilaiset eivät pärjää indeksille, kuinka todennäköistä on, että silloin tällöi...

5 Aug 59min

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

Asuntosijoitus- ja sijoitusasuntokauppiaat antavat toisinaan ymmärtää, että asuntosijoittaminen olisi tuottoisampaa kuin osakesijoittaminen, vaikka omaisuusluokkia koskevat pitkän aikavälin tilastot t...

29 Jul 57min

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Jul 39min

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Jul 1h 1min

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

Toinen vuosineljännes on paketissa – on aika käydä läpi kvartaalin ostot ja myynnit.Mikä onnistui, mikä meni pieleen? Miksi ostin ja myin näitä yhtiöitä?Samalla arvioin, miten olen onnistunut tavoitte...

8 Jul 40min

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

Sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing maksoi kaikkien Grillillä vierailleiden puolesta potut makkaraperunoina ja pani grillinpitäjän te...

24 Jun 1h 7min

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

Grillin MM-jaksossa pelataan maailman osakeherruudesta. Markkina-arvoltaan 8 suurinta suomalaista ja 8 maailman suurinta yhtiötä mittelevät toisiaan vastaan knock-out-järjestelmällä. Kriteereinä ovat ...

17 Jun 26min

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla.Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä ...

10 Jun 1h 6min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
pengepodden-2
rss-pa-konto
utbytte
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
okonomiamatorene
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-kron-podden
stockup
boligbobla