Maijanen: Kylä, jossa asuu vain yksi perhe

Maijanen: Kylä, jossa asuu vain yksi perhe

Maijasen kylä sijaitsee 80 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen Ounasjoen varrella. Viimeiset kaksikymmentä kilometriä saa ajaa hiekkatietä pitkin.

Ennen 1970-luvun loppua tietä ei vielä ollut, jolloin kylään kuljettiin veneellä ja jäätä pitkin. Elämä ennen tien rakentamista oli hyvin vaatimatonta. Tien tulo helpotti muun muassa rakentamista.

Pienellä kylällä ei ole koulua, päiväkotia, kauppaa, baaria tai kylätaloa. Kylässä asuu oikeastaan vain yksi perhe. Mahdollisesti joen länsipuolella asuu Ollilan perheen lisäksi yksi asukas. Muutamat vapaa-ajan asukkaat tuovat kylään lisää elämää.

Maijasen suurin nähtävyys on komea Molkokönkään koski, jonka vieressä sijaitsevat kappeli ja hautausmaa.

Poro on pitänyt Maijasen kylän hengissä vuosisadat. Anne Olilla toimi pitkän aikaa Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajana. Myös Anne Ollilan ja hänen perheensä historia, nykyhetki ja tulevaisuus liittyvät poroihin.

Poro onkin tärkeä osa monia lappilaisia kyliä. Matkailun rooli porotiloille on merkittävä ja koko ajan kasvava.

Haastateltavat: Anne Ollila, Kari Ollila.

Toteutus: Juha Mäntykenttä (heinäkuu 2025)

Kuva: Kari ja Anne Ollila sekä heidän lapsenlapsensa Niilo Ollilla.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(45)

Porokari: Lohta odotetaan takaisin

Porokari: Lohta odotetaan takaisin

Porokariin päästään, kun ajetaan Rovaniemeltä Kittilää kohti hieman yli 80 kilometriä. Kylällä asui vuoden 2023 lopussa 41 asukasta. Porokarin kylä muodostui omaksi kyläkseen Maijasen kylästä sotien j...

22 Jun 21min

Vaarala: Rauhan tyyssija, kylä joka sai muuttamaan takaisin

Vaarala: Rauhan tyyssija, kylä joka sai muuttamaan takaisin

Kun vaatekaappien lisäksi ostettiinkin koko talo.Paluumuuttaja Leena Honkala rakastaa Vaaralaa, kylää joka on lähellä kaupunkia. Joella on paras paikka rentoutua töiden jälkeen. Ja kylällä asuu yhä la...

15 Jun 17min

Nivankylä: Aktiivinen kylä lähellä kaupunkia

Nivankylä: Aktiivinen kylä lähellä kaupunkia

Nivankylä sijaitsee Rovaniemen kaupunkialueen kupeessa kymmenen kilometriä Rovaniemeltä Kittilän suuntaan. Kylää on molemmilla puolilla Ounasjokea. Länsipuolella kylää sijaitsevat kyläkoulu ja kyläkou...

8 Jun 27min

Sonka: Sydämellisten ihmisten kylä järven ympärillä

Sonka: Sydämellisten ihmisten kylä järven ympärillä

Songan kylä sijaitsee kantatien 83 eli Pellontien varrella. Siellä asui vuoden 2023 tilastojen mukaan 190 ihmistä. Koulu lopetti toimintansa jo 90-luvulla eikä kauppaakaan enää kylältä löydy. Kaupan p...

1 Jun 25min

Tiainen: Perinteinen poronhoito ja porotilamatkailu tukevat toisiaan

Tiainen: Perinteinen poronhoito ja porotilamatkailu tukevat toisiaan

Miia Ylinampa asuu lapsuutensa maisemissa Raudanjoen ”toisella rannalla”, siellä, minne kuljetaan Miian ukin ja isän 1970-luvulla rakentamaa riippusiltaa pitkin.Poro määrittelee Miian ja hänen perheen...

24 Mai 35min

Siika-Kämä: Matkailu on suuri mahdollisuus

Siika-Kämä: Matkailu on suuri mahdollisuus

Rovaniemen keskustasta päästään Siika-Kämän kylään, kun ensin ajetaan 50 kilometriä Ranuan suuntaan ja sitten matkataan hiekkatietä itään reilu 13 kilometriä.  Suuri osa kylätien varrella sijaitsevist...

18 Mai 25min

Oikarainen: Yhteisissä tapahtumissa näkee vanhoja tuttuja

Oikarainen: Yhteisissä tapahtumissa näkee vanhoja tuttuja

Maatalousyrittäjät Satu ja Juho Koivula ovat vuoden 2025 Yläkemijoen palkitut kyläaktiivit.He kertovat Oikaraisen kylän tapahtumista ennen ja nyt.Marjetan tori, hiihtokilpailut, venetsialaiset, Kemilä...

11 Mai 17min

Tapionkylä: Elävä kylä Ounasjoen varrella

Tapionkylä: Elävä kylä Ounasjoen varrella

Tapionkylä on noin 12 kilometrin pituinen kylä, joka sijaitsee Ounasjoen molemmin puolin, 30 kilometrin päässä Rovaniemeltä Kittilän suuntaan. Tapionkylään kuuluvat myös järvikylät Tuhnaja ja Kuoksajä...

4 Mai 26min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
konspirasjonspodden
popradet
rss-henlagt-andy-larsgaard
bokmerket-2
alt-fortalt
rss-espen-lee-usensurert
wolfgang-wee-uncut
sophie-leser
grenselos
lydartikler-fra-aftenposten
synnve-og-vanessa
frokostshowet-pa-p5
fladseth
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
rss-siktet