#88. Minuutit miljooniksi, Fondian Timo Lappi?

#88. Minuutit miljooniksi, Fondian Timo Lappi?

Lakipalveluyhtiö Fondian jujuna on tarjota asiakkaille ”ulkoistettua lakiosastoa”. Asiakas tekee Fondian kanssa sopimuksen tietystä kuukausittaisesta tuntimäärästä sen sijaan että ostaisi projekteja.


Tällainen ”lakiosasto palveluna” -toiminta tuo Fondian liikevaihdosta suunnilleen puolet. Toisesta puolesta puolet tulee jatkuvan palvelun asiakkaiden lisätilauksista ja viimeinen neljännes muille asiakkaille tehtävistä yksittäiskeikoista.


Ulkoistetun lakiosaston (LDaaS, legal department as service) -konseptilla Fondia kasvoi ja valtasi markkinaa – kunnes ei enää kasvanutkaan. Listautumisvuodestaan viime vuoteen Fondia kasvoi keskimäärin vain 4 prosenttia vuodessa.


Onko Fondia menettänyt kilpailuetunsa?


”Kilpailuetu on tallella”, Fondian toimitusjohtaja Timo Lappi vakuuttaa. ”Tietojeni mukaan meidän markkinallemme ei ole ollut kauheasti tunkua.”


Lappi arvioi Fondian kasvuvaikeuksien johtuneen esimerkiksi siitä, että asiakasyritykset ovat halunneet säästää ja leikanneet toistuvista kustannuksista. Hän nostaa esiin myös sen, että yleisesti vaisummassa markkinatilanteessa Fondiaa suuremmat toimistot ovat innokkaampia kilpailemaan osin samoista hankkeista, joita Fondia tekee.


Aloitettuaan toimitusjohtajana vuosi sitten Lappi pani Fondian kulukuurille. Tuloksia alkoi näkyä viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloslaskelmassa. Neljänneksen liikevoittoprosentti ylsi jo 13,5:een ja oikaistu käyttökate 18,8 prosenttiin liikevaihdosta.


Fondia pyrkii ”rule of 20” -yhtiöksi: keskipitkän aikavälin tavoite on, että yhtiön liikevaihdon orgaaninen kasvuprosentti ja oikaistu käyttökatemarginaaliprosentti yhteenlaskettuna ovat vähintään 20. Tavoite täyttyisi siis esimerkiksi viiden prosentin orgaanisella kasvulla ja 15 prosentin oikaistulla käyttökatteella.


Timo Lappi antaa mutkat suoriksi vetävän laskuesimerkin, jossa oletetaan 100 juristia, 200 työpäivää vuodessa ja keskituntihinnaksi 300 euroa. Karkealla laskelmalla 15 minuuttia laskutettavaa työtä päivässä toisi 1,5 miljoonaa euroa liikevoittoriville. Viime vuonna Fondian raportoitu liikevoitto oli karvan alle miljoona euroa.


Yhteistyössä: Fondia


0:00 Alku

5:11 Ulkoistettu lakiosasto

16:25 Minuutit miljooniksi -laskelma

30:13 Lakipalvelualan konsolidoituminen?

35:39 Miinuksia maailmalta

43:33 Taloudelliset tavoitteet

1:02:05 Sinappi

1:11:27 Tuomio

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(121)

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

Valtaosa ammattilaisten hoitamista sijoitusrahastoista häviää pörssi-indeksille. Jos työkseeen markkinoita seuraavat ammattilaiset eivät pärjää indeksille, kuinka todennäköistä on, että silloin tällöi...

5 Aug 59min

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

Asuntosijoitus- ja sijoitusasuntokauppiaat antavat toisinaan ymmärtää, että asuntosijoittaminen olisi tuottoisampaa kuin osakesijoittaminen, vaikka omaisuusluokkia koskevat pitkän aikavälin tilastot t...

29 Jul 57min

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Jul 39min

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Jul 1h 1min

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

Toinen vuosineljännes on paketissa – on aika käydä läpi kvartaalin ostot ja myynnit.Mikä onnistui, mikä meni pieleen? Miksi ostin ja myin näitä yhtiöitä?Samalla arvioin, miten olen onnistunut tavoitte...

8 Jul 40min

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

Sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing maksoi kaikkien Grillillä vierailleiden puolesta potut makkaraperunoina ja pani grillinpitäjän te...

24 Jun 1h 7min

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

Grillin MM-jaksossa pelataan maailman osakeherruudesta. Markkina-arvoltaan 8 suurinta suomalaista ja 8 maailman suurinta yhtiötä mittelevät toisiaan vastaan knock-out-järjestelmällä. Kriteereinä ovat ...

17 Jun 26min

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla.Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä ...

10 Jun 1h 6min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
pengepodden-2
rss-pa-konto
utbytte
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
okonomiamatorene
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-kron-podden
stockup
boligbobla