Näin rakennat taloudellisen riippumattomuuden – Jesse Viljanen

Näin rakennat taloudellisen riippumattomuuden – Jesse Viljanen

Mitä firettäminen on ja kenelle se sopii? Tämän jakson vieraana on Jesse ”Osinkoinsinööri” Viljanen, jonka tavoitteena on saavuttaa taloudellinen riippumattomuus 50-vuotiaana. Jesse ei tähtää rikkauteen itsessään, vaan siihen, että sijoitusten tuottama kassavirta mahdollistaa vapauden valita: elää hyvää elämää, tehdä merkityksellistä työtä ja rakentaa lapselleen erilaiset lähtökohdat kuin hänellä itsellään oli.


Tässä jaksossa hän avaa paitsi omaa matkaansa myös firettämisen psykologiaa – ja sitä, miten kuka tahansa voi päästä alkuun omista lähtökohdistaan.

Sijoituskouluun pääset tutustumaan: op.fi/sijoituskoulu

Rahapuhetta-podcast on nyt myös katsottavissa OP Pohjolan YouTube-tilillä!

Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Myös odotettu tuotto voi jäädä saamatta. Yksittäisen sijoituskohteen arvon aiempi kehitys ei ole tae arvon tulevasta kehityksestä.

Episoder(150)

Säästetään elämää varten

Säästetään elämää varten

Ei rahaa säästetä vain koska pitää säästää, kaikilla meillä on joku syy. Usein se voi olla huonoja hetkiä varten, mutta myös vaikka unelmien toteuttamiseen. Tapoja säästää on monia rahastoista sukan v...

27 Mar 202028min

Musta aukko omalla tilillä

Musta aukko omalla tilillä

Rahaa käytetään ruokaan ja asumiseen sekä kaikenlaiseen muuhun. Mihin muuhun? Joskus tuntuu siltä, että tilillä on musta aukko, joka vain syö sitä rahaa. Yhdessä OP:n säästämisen ja sijoittamisen asia...

13 Mar 202027min

Hyvää ja huonoa velkaa

Hyvää ja huonoa velkaa

Tässä jaksossa pohditaan onko velan ottaminen turvallista. Velan ottaminen on nykyään helppoa, mutta siihen liittyy paljon nippelitietoa, jotka velkaa ottavan pitäisi muistaa huomioida. Millainen on h...

6 Mar 202028min

Säkin uskallat yrittää

Säkin uskallat yrittää

"Kerran tässä vain eletään." Yrittäjyys on parhaimmillaan omien unelmien ja intohimojen muuttamista toimiviksi bisnesideoiksi. Tarvitaan rohkeutta ja uskoa siihen omaan juttuun, mutta riittääkö se? Vo...

28 Feb 202026min

Rahahölmöilijästä tilinsä mestariksi

Rahahölmöilijästä tilinsä mestariksi

Hölmöä rahankäyttöä on se, kun ei tiedä paljonko rahaa tulee ja mihin se menee. Mutta elämä ei ole kurjistelua vaan pieni impulsiivisuus ja hauskat asiat ei ole fiksultakaan rahankäyttäjältä kielletty...

21 Feb 202019min

Miksi on vaikeaa puhua rahasta?

Miksi on vaikeaa puhua rahasta?

Kenen kanssa rahasta puhutaan? Vai puhutaanko kenenkään kanssa? Raha otetaan helposti puheenaiheeksi vasta, kun siitä on tullut ongelma. Parisuhteissa se kuitenkin on tavalla tai toisella aina läsnä, ...

14 Feb 202029min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-pa-konto
pengepodden-2
finansredaksjonen
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-sunn-okonomi