Hypnosynnytys ja pitkä ponnistus
Sydänääniä11 Mai 2020

Hypnosynnytys ja pitkä ponnistus

Pinja raskautui yllättäen poikaystävänsä kanssa ja raskaus pisti monta asiaa uusiksi Pinjan elämässä. Hän voi raskausaikana tosi hyvin, liikkui aktiivisesti ja valmistautui erilaisilla kursseilla sekä doulan kanssa synnytykseen. Hän kävi synnytystä käynnistelevässä hoidossa 41+1 ja synnytys käynnistyikin leppoisalla latenssivaiheella seuraavana yönä. Kunnolla synnytys käynnistyi seuraavana iltana, kun lapsivedet menivät. Pinja siirtyi synnytystiiminsä kanssa sairaalaan yöllä kolmen aikaan, hän pääsi synnytysammeeseen ja aloitti ammeessa aamulla myös ponnistusvaiheen. Tovin ponnistettuaan hän joutui pois altaasta, sillä lapsi oli virhetarjonnassa eikä ponnistus edennyt. Pinja joutui odottamaan tunteja, että voi ponnistaa uudestaan, ja vaihe oli todella raskas. Häntä valmisteltiin jo sektioon, kun vauvan lopulta todettiin kääntyneen ja Pinja ponnisti vauvan 14 minuutissa.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(55)

Kumppanin kokemus

Kumppanin kokemus

Jaksossa Karon aviopuoliso Paavo kertoo heidän esikoisensa syntymästä omasta näkökulmastaan. Paavo tuki puolisoaan raskausaikana ja ajatteli todennäköisyyksiä pelkojen iskiessä päälle. Hän koki, että ...

22 Feb 202156min

Suomalaisen synnytyskulttuurin murros

Suomalaisen synnytyskulttuurin murros

Jaksossa vierailee Kamppailu synnytyksestä - suomalaisen synnytyskulttuurin murros -hankkeen hankejohtaja Kaisa Kuurne, joka kertoo monivuotisesta uraauurtavasta tutkimuksesta.  Hankkeessa tutkitaan ...

15 Feb 20211h 12min

Hamin kotisynnytys

Hamin kotisynnytys

Hami halusi synnyttää myös kolmannen lapsensa kotona. Raskausviikon 36 lääkärineuvolassa kuitenkin todettiin, että vauva on yllättäen perätilassa. Näin ollen valmistautuminen sai uudet suunnat: jos va...

8 Feb 202149min

Syöksysynnytykset

Syöksysynnytykset

Ellun miehellä on kilpirauhasen vajaatoiminta ja tämän takia siittiöitä ei ole. Siksi raskautumisiin on liittynyt hänen miehensä hedelmöityshoidot. Kun hedelmöityshoitoja oli takana vajaa vuosi, Ellu ...

1 Feb 202136min

Elektiivinen sektio

Elektiivinen sektio

Anni kertoo jaksossa esikoisensa suunnitellusta sektiosynnytyksestä. Anni oli ajatellut jo ennen raskautumista, että sektiosynnytys saattaisi olla hänen tapansa synnyttää. Hänellä oli toimenpidepelko,...

25 Jan 20211h 3min

Sekundäärinen lapsettomuus

Sekundäärinen lapsettomuus

Tiia sairastaa munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) ja kertoo kokemuksiaan sekundäärisestä lapsettomuudesta. Kun Tiia päätti miehensä kanssa, että vauva saisi tulla, meni 8 kuukautta ennen kuin ...

18 Jan 20211h 2min

Käynnistetty raskausmyrkytyksen takia

Käynnistetty raskausmyrkytyksen takia

Hannan ensimmäinen raskaus meni kesken rv 8, mutta ei ehtinyt tulla kuukautisia välissä, kun hän oli uudelleen raskaana. Hannalla alkoi rv 4 tosi vaikea raskauspahoinvointi ja hänellä todettiin myöhem...

11 Jan 202151min

Esikoinen alateitse, kuopus tarjontavirhesektio

Esikoinen alateitse, kuopus tarjontavirhesektio

Saara valmistautui aktiivisesti esikoisen aikaan synnytykseen ja haaveili lääkkeettömästä, luonnollisesti etenevästä synnytyksestä. Saara kirjoitti esikoiselleen kirjeen lasketun ajan tienoilla, jossa...

4 Jan 20211h 13min

Populært innen Helse

fastlegen
rss-gukild-johaug
lydartikler-fra-aftenposten
psykodrama
hvordan-har-du-det-mann
leger-om-livet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-garne-damer
foreldreradet
rss-skravla-gar
bak-fasaden-en-reise-i-livet-med-sykepleier-ine
morten-ramm-lar-kakla-ga-til-du-sovner
klimaks
rss-lopedrommen
hjernesterk
g-punktet
rss-loping-for-nybegynnere
sinnsyn
treningsprat
rss-maren-mina