Perätilasektio ja vbac

Riikka synnytti esikoisensa suunnitellulla sektiolla. Kääntöyrityksistä huolimatta vauva ei kääntynyt, mutta Riikka sai luvan synnyttää alateitse. Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt, ja 40+6 todettiin, että vauva on niin iso, että parempi olisi mennä sektioon. Riikkaa jäi harmittamaan, ettei hän saanut kokea alatiesynnytystä. Riikalla ei koskaan diagnosoitu, mutta hän itse kokee, että hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus esikoisen syntymän jälkeen. Useamman vuoden jälkeen Riikka puolisonsa kanssa päätyi yrittämään toista vauvaa. Raskausaikana Riikka voi oikein hyvin. Synnytys käynnistyi spontaanisti 39+5 normaalin neuvolakäynnin jälkeen supistuksilla. Kun supistukset alkoivat säännöllistymään ja napakoitumaan Riikka kävi pitkässä suihkussa ja keskittyi hengittämään. Alkuyöstä Riikka pötkötteli jyvätyynyn kanssa sängyllä, kunnes puolilta öin he lähtivät synnärille. Sisätutkimuksissa Riikka oli 3cm auki, hän sai luvan jäädä ja sai kipupiikin käsivarteen. Pahoinvointi hyökyi Riikan yli ja hän oksensi muutaman kerran. Hän pääsi jälleen suihkuun, joka toimi hänelle hyvin. Ilokaasu väritti Riikalle kuvan epiduraalin laittaneesta anestesialääkäristä miltei menninkäismäisenä, avun tuovana hahmona. Epiduraalin vaikutuksen alla Riikka sai pari tuntia levähtää. Kun hän kävi pissalla, lapsivedet menivät pönttöön. Riikka sai vielä kaksi annosta epiduraalia ja aloitti ponnistamaan noin klo 10.30 ilman pakottavaa ponnistamisen tarvetta. Riikka sai ponnistusvaiheessa peräpukamat, hänelle tehtiin episiotomia ja kun vauva lopulta syntyi yhdellä ponnistuksella, hän sai myös repeämiä. Riikka imetti kuopusta alussa istuen monta tuntia päivässä, mikä lisäsi alapään painetta, aiheutti paljon kipua eivätkä haavat päässeet oikein parantumaan. Vaikka alku oli raskasta fyysisen toipumisen suhteen, Riikka pääsi kuitenkin ihanaan vauvakuplaan kuopuksensa kanssa eikä synnytyksen jälkeinen masennus uusiutunut.