287: Richard Russell ja vuoden 2018 Horizon Airin onnettomuus
premium

287: Richard Russell ja vuoden 2018 Horizon Airin onnettomuus

28-vuotiaalla lentokenttätyöntekijällä Richard Russellilla ei ollut lentokoulutusta tai kokemusta lentämisestä. Silti hän onnistui käynnistämään matkustajakoneen moottorit, nousemaan ilmaan ja lentämään Seattlen alueen yllä yli tunnin ajan. Russell ei ollut terroristi, eikä hänen tarkoituksenaan ollut aiheuttaa siviiliuhreja. Omien sanojensa mukaan hän oli vain ”rikkinäinen tyyppi”, joka halusi nähdä maisemia ja kokeilla muutamia näyttäviä lentoliikkeitä. Lennon aikana Russell keskusteli lennonjohdon kanssa, samalla kun häntä yritettiin useaan otteeseen saada yrittämään laskeutumista. Lopulta hän suoritti henkeäsalpaavan tynnyrikäännöksen, syöksyi harvaan asutulle saarelle ja kuoli välittömästi. Russellin kuoleman jälkeen viranomaiset pyrkivät selvittämään, kuinka hän oli päässyt niin helposti käsiksi matkustajakoneeseen, mitkä hänen motiivinsa olivat ja miten vastaavat tapaukset voitaisiin estää tulevaisuudessa. Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Pääasialliset lähteet: #SKYKING (dokumenttielokuva, 2026). Ohjaus Patricia E. Gillespie. Man still shaken after capturing video of stolen plane’s final moments over Puget Sound – Boston Herald https://www.bostonherald.com/2018/08/19/man-still-shaken-after-capturing-video-of-stolen-planes-final-moments-over-puget-sound/ 'I was prepared to run': Witness recorded stolen plane doing loops https://www.king5.com/article/news/stolen-plane/i-was-prepared-to-run-witness-recorded-stolen-plane-doing-loops/281-583807019 Witness video shows stolen Sea-Tac plane attempt barrel roll https://www.youtube.com/watch?v=RF3ftaTqHjE The Tragic Story of 'Sky King' Richard Russell | HowStuffWorks. https://people.howstuffworks.com/richard-russell.htm#:~:text=Being%20in%20the%20cockpit%20was,and%20maneuver%20aircraft%20on%20land One year later: How Sea-Tac Airport has changed since plane was stolen, crashed | king5.com https://www.king5.com/article/news/one-year-later-how-seatac-has-changed-after-employee-stole-and-crashed-an-aircraft/281-be18f153-6c92-4126-951f-fdfa72bb5b7c Client Profile: Alaska Air Group https://www.opensecrets.org/federal-lobbying/clients/summary?cycle=2024&id=D000023819 Who Was Richard Russell of ‘#SkyKing’? Why the Airline Worker Stole a Plane and Flew to His Death https://www.biography.com/movies-tv/a70975533/richard-beebo-russell-skyking-hulu Federal Bureau of Investigation (FBI). Richard Russell. FBI Vault Records, 2022. https://vault.fbi.gov/richard-russell/Richard%20Russell%20Part%2001 Information on Horizon Air Incident - Alaska Airlines, Hawaiian Airlines and Horizon Air https://news.alaskaair.com/alaska-airlines/horizon-air-aircraft/ How 2018’s Q400 Tragedy Changed the CFI Perspective https://www.flyingmag.com/how-2018s-q400-tragedy-changed-the-cfi-perspective/ FBI Completes Investigation into August 2018 Unauthorized Flight from Seattle-Tacoma Airport https://www.fbi.gov/contact-us/field-offices/seattle/news/press-releases/fbi-completes-investigation-into-august-2018-unauthorized-flight-from-seattle-tacoma-airport FBI releases classified documents from 2018 Horizon Air plane theft, crash – KIRO 7 News Seattle https://www.kiro7.com/news/local/fbi-releases-classified-documents-2018-horizon-air-plane-theft-crash/EIYCMGT6LJEWJKURH6ZHPQWOCI/ The Sky Thief: Beebo Russell's Last Flight https://www.rollingstone.com/culture/culture-features/beebo-russell-seattle-plane-theft-true-story-1187023/ Richard Russell: quiet, well-liked Seattle airport worker who stole a plane https://www.theguardian.com/world/2018/aug/12/richard-russell-quiet-well-liked-seattle-airport-worker-who-stole-a-plane The True Story Behind #Skyking and the Airline Worker Who Flew a Stolen Plane https://time.com/article/2026/04/13/skyking-richard-russell-true-story/ Sky King Richard Russell’s Full Conversation with Air Traffic Control | The Library of Unconventional Lives https://thelul.org/library/sky-king-richard-russell-s-full-transcript-with-air-traffic-control

Episoder(292)

292: Saksan etsityin nainen

292: Saksan etsityin nainen

Vuonna 2007 nuori saksalainen poliisi Michele Kiesewetter ammuttiin kuoliaaksi kesken työpäivänsä. Hänen työparinsa selvisi hengissä, mutta ei muistanut ampumisesta mitään. Partioautosta löydetty DNA ...

20 Jul 38min

291: Unique Harris

291: Unique Harris

Unique Harris oli 24-vuotias kahden lapsen äiti, joka katosi asunnoltaan yön aikana. Hauskan leffaillan jälkeen Uniquen kaksi pientä poikaa ja hänen 9-vuotias sukulaistyttönsä heräsivät ja huomasivat ...

13 Jul 48min

290: Peter Bergmann, "The Sligo Man"

290: Peter Bergmann, "The Sligo Man"

Kesäkuussa 2009 tunnistamattoman miehen ruumis löydettiin Rosses Pointin rannalta lähellä Sligoa Irlannissa. Vain muutamaa päivää aiemmin valvontakamerat olivat tallentaneet saman miehen saapuvan kaup...

6 Jul 39min

289: McKay Everett

289: McKay Everett

12. syyskuuta 1995 12-vuotias McKay Everett oli ensimmäisiä kertoja yksin kotona, samalla kun hänen vanhempansa osallistuivat lähellä järjestettyyn Amwayn tilaisuuteen. Kun Carl Everett ei saanut poik...

29 Jun 52min

288: Martha Puebla & Juan Catalan

288: Martha Puebla & Juan Catalan

Jakso käsittelee Martha Pueblan traagista murhaa sekä syytöntä miestä, joka oli vähällä saada siitä kuolemantuomion. Juan Catalan pidätettiin ja häntä syytettiin 16-vuotiaan Marthan murhasta Los Angel...

22 Jun 51min

286: Melvin Carr

286: Melvin Carr

Vuonna 1977 62-vuotias Melvin Carr löydettiin kuolleena autotallistaan. Hänen kuolemansa paljasti jotain järkyttävää, sillä hänen autonsa tavaratilasta löytyi kolmen ihmisen ruumiit. Carr oli siepannu...

8 Jun 37min

285: Sarjaluovuttaja Jonathan Meijer

285: Sarjaluovuttaja Jonathan Meijer

Tässä jaksossa käsitellään hollantilaisen Jonathan Meijerin tapausta. Vuonna 2017 Alankomaissa uutisoitiin spermanluovuttajasta, joka oli ohjeistuksia kiertämällä luovuttanut siittiöitä useille klinik...

1 Jun 42min

Populært innen True crime

krimpodden-vg
avhort
krimarkivet-2
podme-krim
rss-svarttrost
rss-avhort-aktuelt
rss-henlagt-andy-larsgaard
rss-pa-innsiden-av-psychohoder
rss-domt-2
avhort-forfulgt
verdens-verste
truecrimepodden-2
rss-domt-3
dodens-gard
kriminalkrniken
krimpodden-orderud
forsvinningsfredag-podkast
insiders
truecrimepodden-dokumentar
svartelista