#42 - Myyntipulssi NYT - Miten kotimaisella myynnillä menee?
#MYYNTIPODI12 Sep 2022

#42 - Myyntipulssi NYT - Miten kotimaisella myynnillä menee?

Tässä #Myyntipodin monologijaksossa myyntivalmentaja Sani Leino avaa ajatuksiaan siitä, miten kotimaisella myynnillä menee aidosti juuri nyt ja miltä lähitulevaisuus näyttää kaupantekijöiden kannalta? Jakson alussa avataan lisäksi tuoreen State of Sales Finland 2022 -tutkimuksen avainhavaintoja ja perataan läpi, mitä huomioita ja hiljaisia signaaleja tulevaisuuden myynnissä on havaittavissa pinnan alla.

Summatusti on nähtävissä, että kotimainen myyntikenttä voi varsin hyvin haasteista huolimatta ja kykenee vuodesta toiseen mukautumaan vaikeissakin tilanteissa uusiin olosuhteisiin. Samaan aikaan nähtävillä on kuitenkin merkittäviä kahtiajakoja. Transaktionaalisille tuotemyyjille tulevaisuus vaikuttaa suoraan sanottua synkältä, sillä asiakkaat antavat aikaansa vain aihepiirin todellisille asiantuntijoille. Toisaalta nähtävillä on, että varsinkin B2B myynnissä vaaditaan aidosti oppikoulua liiketoimintaymmärryksestä, jotta myyjä aidosti nousee häiritsevän kaupparatsun asemasta luotettavaksi neuvonantajaksi.

Jaksossa on siis tuoreita tuulia ja varsin suorasukaisia ajatuksia siitä, mitä kotimaiselta myyntikentältä jatkossa odotetaan.

Jakson agendalla mm.

- Tuoreen State of Sales Finland 2022 -tutkimuksen avainhavainnot ja huomiot rivien väleistä

- Kehusanat kotimaiselle myyntikentälle - mistä asioista voimme olla aidosti ylpeitä?

- Myynnin hiljaiset signaalit - mitä isoja muutoksia erityisesti B2B myynnissä on selvästi nähtävillä?

- Gäppi kasvaa perusmyyjän ja menestyvän myyjän välillä - miten varmistaa, että ollaan eloon jäävien joukossa?

- Myyntijohto etsii paikkaansa - minkä asioiden välillä kotimainen myyntijohto joutuu juuri nyt pallottelemaan?

- Anthony Iannarino - Arvonluonnin neljä tasoa - mikä arvontuotannon taso on riittävää omassa myynnissä?

- Miksi parhaat pärjäävät paremmin myös tulevaisuuden myynnissä - mikä erottaa prot puuhastelijoista?


Lämpimästi tervetuloa linjoille!

Episoder(87)

#15 Miljoonamyyjä - Miten miljoonamyyjät toimivat ja voittavat isoja diilejä? Vieraana Jan Ropponen

#15 Miljoonamyyjä - Miten miljoonamyyjät toimivat ja voittavat isoja diilejä? Vieraana Jan Ropponen

Tässä #Myyntipodi n vierasjaksossa on käsittelyssä Miljoonamyyjät! Vieraana 'Miljoonamyyjä' kirjan kirjoittanut myyntivalmentaja Jan Ropponen. Jan on julkaisut viimeisten vuosien aikana useita tietoki...

30 Mai 202153min

#14 Uuden ajan B2B myyntikonsepti

#14 Uuden ajan B2B myyntikonsepti

Tässä #Myyntipodin monologijaksossa käydään Kert Kennerin toimesta läpi 'Uuden ajan B2B myyntikonseptia'. Jakso ei keskity tällä kertaa mihinkään yksittäiseen myynnin vaiheeseen, vaan nostaa esiin ne ...

23 Mai 202132min

#13 Always Be Closing?

#13 Always Be Closing?

Tässä #myyntipodin monologijaksossa käydään Sani Leinon toimesta läpi myynnin puhutuinta aihetta eli klousaamista. Klousaaminen on myynnin historian saatossa saanut huvittaviakin piirteitä korostuks...

16 Mai 202131min

#12 Persoonan ja henkilöbrändin merkitys myynnissä - feat. Petri Matero & Sointu Borg

#12 Persoonan ja henkilöbrändin merkitys myynnissä - feat. Petri Matero & Sointu Borg

Tässä #Myyntipodin vierasjaksossa Kertin ja Sanin vieraana on Diilin finaalikaksikko, eli markkinoinnin rokkitähti Petri Matero & Diilin voittanut ja koko kansan hurmannut Sointu Borg! Vaikka tottak...

9 Mai 202156min

#11 - Follow up - myynnin väheksytyin ja voimakkain vaihe?

#11 - Follow up - myynnin väheksytyin ja voimakkain vaihe?

Tässä #Myyntipodin modologijaksossa myyntivalmentaja Sani Leino alleviivaa sovittujen jatkotoimenpiteiden, eli tuttavallsemmin follow upien merkitystä myynnissä. Miksi niin monesti sovitut askelmerki...

2 Mai 202128min

#10 - Rutiinin merkitys ja rikottu ikkuna

#10 - Rutiinin merkitys ja rikottu ikkuna

Tässä #Myyntipodin dialogijaksossa Sani & Kert tekivät pienen ihmiskokeen kuulijoilla, rikkomalla totutun rutiinin. Miten mukautua myynnissä kun joku asia vetäisee maton alta ja totutun ja turvallisen...

26 Apr 202142min

#9 Huippumyyjän anatomia? feat. Kim Väisänen

#9 Huippumyyjän anatomia? feat. Kim Väisänen

#Myyntipodin vierasjaksot alkavat viimein! Heti ensimmäisessä jaksossa loppuu ympäripyöreät lätinät, sillä saimme ilon ja kunnian saada vieraaksi suorasanaisen startup-sijoittajan ja pitkän linjan yr...

18 Apr 20211h 10min

#8 Vältä näitä: Tyypillisimmät myyntimokat

#8 Vältä näitä: Tyypillisimmät myyntimokat

Tässä jaksossa Sani ja Kert keskustelevat tyypillisimmistä myyntimokista! Kymmenien vuosien kokemuksella näiden myyntikonkareiden omallekin uralle on mahtunut sadoittain mahtavia mokia, joista on jää...

11 Apr 202150min

Populært innen Business og økonomi

lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-politisk-preik