52. Otto Lintunen: Tositarinoita suurlohen ja nousutaimenen pyynnistä

52. Otto Lintunen: Tositarinoita suurlohen ja nousutaimenen pyynnistä

Viidennen tuotantokauden jo ennakkoon hurjan haipin ympärilleen kerännyt lohi- ja nousutaimenkoski on täällä. Saatiin vieraaksemme yksi kotimaisten lohipiirien puhutuimpia nimiä, kun Kuusamon kuningas Otto Lintunen saapui studioon. Korvat punaisena saatiin kuunnella niin kovaa lohi- ja taimentarinaa kahden tunnin ajan, että heikompaa hirvitti. Otto on nuoren sukupolven pyytäjä, joka on poikkeuksellisen omistautunut suurten lohien ja nousutaimenien perhokalastukselle. Ja omistautuneisuus on sen verran tuottanut tulosta, että sana kiirii ja huhut liikkuu jokivarsilla, jonka vuoksi Otto oli saatava lankojen kautta linjoille kertomaan, että mitä kaikkea on tullut touhuttua ja millaisia muistoja luotua vavan varressa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Jakso vie kuuntelijan sekä Itämereen laskevien lohijokien kalastukseen että Norjan suurlohitonteille. Jakson lopussa otetaan vielä juttua nousutaimenen pyytämisestä, joka on Otolle yhtä tärkeä juttu kuin lohenonginta. Kuullaan vertaansa vailla olevia tarinoita 6-7 kilon nousutaimenista kotimaan koskilta ja jokunen vielä elämää suurempikin kalatarina, jossa koukut suoristuu, uidaan joessa, ihmiset itkee ja karhut ärjyy. Mitä tässä enää haippaamaan, nyt vaan langoille!

Episoder(64)

16. Suuri pintaperhokalastusjakso & Markku Kemppainen

16. Suuri pintaperhokalastusjakso & Markku Kemppainen

Onko kalastajalle mitään niin jännittävää ja visuaalisesti kaunista kuin nähdä omin silmin, kuinka kala nousee pinnasta tarjottuun perhoon ja vie sen veden alle? Taianomainen tärpin hetki kulminoituu,...

23 Sep 20202h 25min

15. Suurhauen perhokalastus & Markus Tandefelt

15. Suurhauen perhokalastus & Markus Tandefelt

Syksyn haukisesonki on oven takana ja niinpä myös Tandefeltin Markus eli oikea haukivelho istui studiomme haastattelupenkkiin! Perkaamme Tanden kanssa hauen perhokalastuksen saloja ja kelpaahan niitä ...

16 Sep 20201h 20min

14. Hitsipilleistä suuriin unelmiin & Esko ja Juhana

14. Hitsipilleistä suuriin unelmiin & Esko ja Juhana

Suuret unelmien onkijat täyttivät studion! Kymmenen vierasjakson jälkeen on aika esitellä kaverukset podcastin takana eli Esko ja Juhana. Pari tuntia takuu varmaa keskivertokalastajan samaistumista ta...

2 Sep 20201h 59min

13. Kalapaikan pitämisestä, kalastuspaineesta ja valokuvauksesta & Pasi Visakivi

13. Kalapaikan pitämisestä, kalastuspaineesta ja valokuvauksesta & Pasi Visakivi

Sadat suomalaiset soittavat kiivaasti Visakiven Pasille joka vuosi tiettynä maaliskuun päivänä. Osa rekrytoi sukunsa mummoaan myöten soittamaan Pasille ja on myös huhuja soittokoneiden käytöstä. Jos P...

26 Aug 20202h 10min

12. Perhokalastusta maailman äärissä & Hanna ja Viljami Huhtala

12. Perhokalastusta maailman äärissä & Hanna ja Viljami Huhtala

Unelmia onkimassa matkaa kirjaimellisesti maailman ääriin. Vieraaksi on saapunut äärimmäisen intohimoinen perhokalastava pariskunta Hanna ja Viljami Huhtala. Keskustelut vievät meidät eeppisille matko...

19 Aug 20202h 12min

11. Suuri Streamerkalastusjakso & Iiro Anttonen Osa 1

11. Suuri Streamerkalastusjakso & Iiro Anttonen Osa 1

Paljon kysytty ja odotettu jakso sekä vieras ovat täällä! Kyllä, kuulit oikein. Suuri Streamerkalastusjakso, jota tähdittämässä vieraana kovan saamamiehen maineessa sekä erityisesti streamerkalastukse...

12 Aug 20201h 18min

10. Suuri streamerkalastusjakso & Iiro Anttonen osa 2

12 Aug 202034min

9. Onko Suomi virtavesien kehitysmaa & Risto Ruokola (Concrete Reasons)

9. Onko Suomi virtavesien kehitysmaa & Risto Ruokola (Concrete Reasons)

Suomessa on ollut yli 30 vapaana virtaavaa Itämereen laskevaa jokea, jotka ovat tarjonneet vaelluskaloille pääsyn kutuvaelluksille. Tänä päivänä Suomessa tällaisia jokia on kaksi.On aika nostaa kissa ...

5 Aug 20201h 17min

Populært innen Fritid

rss-spartsklubben
lydartikler-fra-aftenposten
mil-etter-mil-en-podcast-om-bil
nerdelandslaget
interiorradet
0-100-med-broom-mats-og-remi
jakt-og-fiskepodden
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
jegerpodden
level-backup
villmarksliv
rss-jegerpodden
hagespiren-podcast
rss-jeg-fikser-vin
fjellsportpodden
grontpodden
kaffeskal-med-hollund-krogh
rss-hestenes-klan
rss-scooch-pod
rss-var-forste-kaffe