1. Plot Twist osa 1/2 - Elämäni käsikirjoitukseen puututtiin
Plot Twist26 Aug

1. Plot Twist osa 1/2 - Elämäni käsikirjoitukseen puututtiin

Tässä jaksossa kerrotaan mikä on Plot Twist -podcast. Se syntyi ajatuksesta, että elämä menee aika harvoin täysin sen käsikirjoituksen mukaan, jonka olemme itse kirjoittaneet. Joskus suunnitelmat muuttuu ja eteen voi tullakin vähän isompikin plot twist.

Clarissa ja Wenla haluavat puhua rehellisesti elämästä, ihmissuhteista, vanhemmuudesta ja erilaisista perheistä - myös silloin, kun tarina ei noudata sitä kaikkein perinteisintä kaavaa. Rikkoa stigmaa erilaisten perheiden ja elämäntilanteiden ympäriltä ja muistuttaa, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa rakentaa hyvää elämää tai perhettä.

Plot Twist on podcast kaikille, joiden elämä on joskus mennyt uusiksi. Tarinoita elämän odottamattomista käänteistä, vaikeista hetkistä, uusista aluista ja siitä, mitä tapahtuu, kun alkuperäinen käsikirjoitus lentääkin romukoppaan.

Clarissa ja Wenla haluavat ennen kaikkea inspiroida, tarjota samaistumispintaa ja ehkä antaa vähän toivoakin siihen, että vaikka oma tarina ei mennyt niin kuin oli suunnitellut, siitä voi silti tulla ihan älyttömän hyvä❤️

Jaksot aina keskiviikkoisin!

Seuraa somessa:

Wenla Väärälä:

https://www.instagram.com/wenlavaarala/

https://www.tiktok.com/@wenlavaarala

Clarissa Hedman:

https://www.instagram.com/clarissahedman/

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(3)

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
popradet
rss-henlagt-andy-larsgaard
lydartikler-fra-aftenposten
rss-espen-lee-usensurert
wolfgang-wee-uncut
grenselos
synnve-og-vanessa
fladseth
min-barneoppdragelse
alt-fortalt
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
frokostshowet-pa-p5
opptur-med-annette-og-ingeborg
rss-herrepanelet