16 miljoonalla infrarakentamisen päästöjä vähentämässä. Vieraana Teemu Kivimäki, Infrakit

16 miljoonalla infrarakentamisen päästöjä vähentämässä. Vieraana Teemu Kivimäki, Infrakit

Kun Teemu Kivimäki tutustui opiskeluaikana infrarakentamiseen, oli ala hännänhuippuna digitalisaatiossa. Vuosia kestäviä ja jopa satoja miljoonia maksavia hankkeita johdettiin paperisilla suunnitelmilla, sähköpostiliitteillä ja puhelinrumballa. Ei ihme, että hankkeet yleensä myöhästyvät ja ylittävät budjetin.


Kun mieli sitten teki yrittäjäksi, valikoitui liikeideaksi useista vaihtoehdoista tutkimushankkeessa syntynyt ajatus infrarakentamisen komentokeskuksesta ja sen pohjalta syntyi Infrakit.


Ensimmäiset vuodet mentiin kengännauhabudjetilla. Eipä tarvinnut yrittäjän uusia vaatteita ostella.


Pikku hiljaa MRR (kuukausittainen toistuvaislaskutus) kasvoi, ja kasvoi.


Miljoonan kohdalla alkoi tuntua, että vaikein on takana. Vaikka yrityksen ostajia oli jo oveen kolkutellut, saivat perustajat ilmastoherätyksestä uuden mission. Samalla kun Infrakit tehostaa infraprojektia, se auttaa säästämään keskimäärin 14 kiloa hiilidioksidia per Infrakitin liikevaihtoeuro. Ei siis tullut exitiä, vaan entistä suurempi halu pelastaa maailmaa infrahanke kerrallaan. Mitä enemmän Infrakit kasvaisi, sitä enemmän hiilidioksidia säästyisi.


Kasvua vauhdittaakseen löydetyttiin rahoittajaksi saksalainen superenkeli, joka rahoitti yritystä 10 miljoonalla eurolla. Ja siihen perään saatiin Ilmastorahastolta 6 miljoonan laina, jolla rahoituspotti kasvoi 16 miljoonaan euroon.


Matka 60 henkeen ja 5 miljoonan ARR:ään ei tietenkään ole ollut helppo eikä suoraviivainen, kuten episodissa kuullaan Infrakitin perustajan ja toimitusjohtajan Teemu Kivimäen kertomana. Haastattelijana tuttuun tapaan Loyalisticin ja SaaS Finlandin vetäjä Antti Pietilä.


Podcastin löydät Loyalisticin blogin lisäksi YouTubesta, Spotifysta, Applen ja Googlen podcast sovelluksista ja monista muista podcast-alustoista (linkit alla).


Episodin blogijuttu: https://blog.loyalistic.com/fi/16-miljoonalla-infrarakentamisen-paastoja-vahentamassa-vieraana-teemu-kivimaki-infrakit


Seuraa:


Teemu Kivimäki

https://www.linkedin.com/in/teemu-kivimaki/


Infrakit

https://www.infrakit.com/

https://fi.linkedin.com/company/infrakit


Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila/


Loyalistic

https://loyalistic.com/fi/


Loyalistic auttaa asiansa tuntevia yrityksiä luomaan ostavan yleisön. Sisällöntuotantopalvelut | koulutus ja konsultointi | teknologia Episodi on nauhoitettu Loyalisticin studioilla. Tule nauhoittamaan omasi.


Podcastin voit kuunnella myös seuraavissa podcast-sovelluksissa:


YouTube (video): https://www.youtube.com/loyalistic

Spotify (video & audio): https://open.spotify.com/show/11hOXB3eNy6pGzdJwMSpgZ

Anchor.fm: https://anchor.fm/loyalistic

Apple Podcasts: https://itunes.apple.com/us/podcast/loyalistic-suomi/id1434190051?mt=2&uo=4

Google Podcasts: https://www.google.com/podcasts?feed=aHR0cHM6Ly9hbmNob3IuZm0vcy81OTExNTdjL3BvZGNhc3QvcnNz

Overcast: https://overcast.fm/itunes1434190051/loyalistic-suomi

Castbox: https://castbox.fm/channel/id1435331

Pocket Casts: https://pca.st/XN8x

Radio Public: https://radiopublic.com/loyalistic-suomi-Ww0oRL

Episoder(158)

Kuinka markkinoille mennään, ja miten siinä onnistutaan. Vieraana pääomasijoittaja Kaj Hagros

Kuinka markkinoille mennään, ja miten siinä onnistutaan. Vieraana pääomasijoittaja Kaj Hagros

Uusi yritys, tuote, segmentti tai markkina tuo mukaan tekijöitä joita ei tunneta. Epäonnistuminen ei usein ole vaihtoehto. Miten sitten markkinoille mennään niin, että onnistuminen olisi todennäköisempää. Matka ei ole helppo, ja vain harva lopulta onnistuu. Eroa ei ole juuri edes sillä onko kyse startupista vai korporaatiosta. Tosin eri syistä. Ymmärryksen kasvaessa takkiakin voi joutua kääntämään. Se millä saadaan pitoa nyt, ei välttämättä toimi enää huomenna, tai ylihuomenna. Entä mikä merkitys yrityksen arvostukseen ja kykyyn saada rahoitusta go-to-market -strategialla ja siinä onnistumisessa on. Mitä ja missä järjestyksessä pitäisi tehdä, jotta päästäisiin seuraavalle, ja taas seuraavalle levelille, ja varmistettaisiin hankkeen rahoitus ja johdon usko. Näistä uutta markkinaa valtaavalle yritykselle äärimmäisen elintärkeistä asioista Antti Pietilän kanssa on episodissa keskustelemassa Redstone Nordicsin toimitusjohtaja Kaj Hagros. Jo koulupoikana yrittäjänä aloittaneen Kajn ura on oskilloinut startup- ja korporaatiomaailman välissä, aina pörssiyrityksen toimitusjohtajaksi asti. Veri veti kuitenkin takaisin ketterämpään startup-maailmaan ja sieltä nykyiseen tehtävään näiden kahden maailman väliin, korporaatioita ja startupeja yhteen saattavan pääomasijoittaja Redstonen leipiin. Kymmenien startupien valmentajana, sijoittajana ja hallitusammattilaisenakin Kajlla on erinomainen näköalapaikka aiheeseen. Antti Pietilä @anttipietila Loyalistic Oy Lataa ilmainen oppaamme Podcast B2B-yrityksen markkinoinnissa. Kuuntele podcastia Anchorissa. Katso podcast YouTubessa. Tilaa blogi.

25 Sep 20191h

Asiakaskokemus on B2B:ssäkin keskiössä. Mutta miten? Vieraana Marko Filenius.

Asiakaskokemus on B2B:ssäkin keskiössä. Mutta miten? Vieraana Marko Filenius.

Tämänkertaisessa Loyalisticin podcastissa Antti Pietilän vieraana on digitaalimaailman "mielensäpahoittaja", asiakaskokemuksen analysoija, mittaaja ja kehittäjä Marko Filenius. Marko on kirjoittanut kirjan Digitaalinen asiakaskokemus. Hän on perustaja ja toimitusjohtaja asiakaskokemuksen mittaamiseen erikoistuneessa Tridea Oy:ssä ja partnerina matkailumarkkinointiiin erikoistuneessa Flowhouse Oy:ssä. Keskustelemme siis asiakaskokemuksesta erityisesti B2B-yrityksissä. Käymme läpi mm. - Asiakaskokemuksen ja -polun mallintaminen. Kosketuspisteet - Asiakaskokemuksen mittaaminen - Asiakaskokemuksen kehittäminen - Miten asiakaspalaute tulisi hoitaa asiakaskokemuksen kehittämisen näkökulmasta? - Uusien asiakkaiden sisäänajo, eli onboarding, ja miksi se on tärkeää ja kuinka se tulisi tehdä. - Kuinka huolehditaan siitä, että asiakas saa tuotteesta tai palvelusta hyödyn, eli nk. Customer Success-toiminta. - Some ja asiakaskokemus - Mikä on myynnin asiakaskokemus - Ja paljon muuta. Muista tilata kanava. Yhteyden Markoon ja Anttiin saat mm. seuraavilla tavoilla. Marko Filenius: +358 50 336 5447 marko.filenius(at)tridea.fi https://www.linkedin.com/in/markofilenius/ https://tridea.fi https://flowhouse.fi/ Antti Pietilä +358-50-5002300 Antti.Pietila(at)loyalistic.com https://loyalistic.com/ https://www.linkedin.com/in/anttipietila/

18 Sep 20191h 3min

Onko jokaisesta yrityksestä pakko tulla ohjelmistoyritys? Vieraana Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja E-business ry.

Onko jokaisesta yrityksestä pakko tulla ohjelmistoyritys? Vieraana Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja E-business ry.

Digitalisaatiosta on puhuttu vuosia, nyt sekään ei enää tunnu riittävän. Jatkossa jokaisen yrityksen on muka pakko muuttua ohjelmistoyritykseksi, jos uskoo liikkeenjohdon johtavaa teoriajulkaisua Harvard Business Reviewtä, seuraa kansainvälistä business-lehdistöä kuten Forbesia tai kuuntelee johtavien ajattelijoiden esityksiä seminaareissa. Kukapa aiheesta olisi parempi keskustelemaan kuin Ohjelmisto- ja E-business ry:n toimitusjohtaja ja it-vaikuttaja, Rasmus Roiha. Onko siis jokaisesta yrityksestä pakko tulla ohjelmistoyritys? Koskeeko trendi todellakin kaikkia yrityksiä? Entä jos ei halua? Mitkä pelipaikat silloin jää jäljelle? Entä mitä mahdollisuuksia muutoksessa on yrityksen omistajille? Keskustelemme myös mm. siitä miksi Ohjelmisto- ja E-business ry:hyn yhä enemmän jäseneksi mahdollisimman kaukana alasta olevia yrityksiä, kuten vaikkapa hammaslääkäriasemaketju. Jos haluat verkostoitua ja oppia miten ohjelmistovetoisessa busineksessä menestytään, löydät lisätietoa https://ohjelmistoebusiness.fi/ Antti Pietilä on Ohjelmisto- ja E-business ry:n hallituksen jäsen.

10 Sep 201945min

Miten myydä kun tuote ei kestä myynnin kuluja? Vieraana Reino Meriläinen, Isolta Oy

Miten myydä kun tuote ei kestä myynnin kuluja? Vieraana Reino Meriläinen, Isolta Oy

Yritysasiakkaille on ollut tapana myydä. Mutta kun tuote maksaa 20 euroa, ei sitä kannata myymällä myydä. Eikä kannattaisi, vaikka se maksaisi satoja, tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia euroja. Myyminen kun on usein kovin kallista, ainakin kun kasvua on haettava lähialueen ulkopuolelta. Silloin asiakkaat on hankittava markkinoinnilla, ehkäpä jopa tarjoamalla tuotetta ilmaiseksi. Yritystuotetta ei kuitenkaan osteta hetken mielijohteesta, eikä ilmaisella tehdä rahaa, joten markkinoinnista on rakennettava kokonaisvaltainen konversiopolku. Viikon vodcastissa Loyalisticin Antti Pietilän vieraana on yksi maan kokeneimmista digitaalisen markkinoinnin ja konversio-optimoinnin tekijöistä, Isolta Oy:n kasvusta jo 13 vuotta vastannut Reino Meriläinen. Tänä päivänä Isoltan laskutusohjelmaa käyttää kymmenet tuhannet yrittäjät Suomesta Espanjaan. Reino toimii aktiivisesti myös uusyrityskentässä: Uusyrityskeskusten hallituksissa, Kasvu Open tuomarina, neuvonantajana... Ja järjestää konversio-optimointitapahtumia. Paras tapa oppia kun on opettaa. Ja se antaa perspektiiviä. Kokemusta riittää siis jaettavaksi mm. seuraavista aiheista: - Miten Isolta hankkii asiakkaita ja kansainvälistyy - Ilmaiset tuotteet ja työkalut asiakkaan houkuttimena - Konversiopolun rakentaminen - Paljonko markkinointiin pitää budjetoida? - Kasvutiimin rakentaminen - Ota yhteyttä -lomake ei ole toimiva konversiokeino. Mikä on? Episodissa mainitut tuotteet: https://isolta.fi/ Finago Solo Accountor Go Reinoon voi olla yhteydessä sähköpostitse: Reino.Merilainen@isolta.fi Anttia voi seurata mm. Twitterissä: @anttipietila

27 Aug 201958min

Tekeekö suoramarkkinointi comebackin B2B-myynnissä? (Antti Pietilä & Kari Ketola)

Tekeekö suoramarkkinointi comebackin B2B-myynnissä? (Antti Pietilä & Kari Ketola)

Kukapa keskeyttävästä puhelinsoitosta tai tungeksivasta kylmästä sähköpostista tykkäisi. B2B-päättäjille ne ovat nykyään kuitenkin arkipäivää, ja heitä pommitetaan niin sähköpostitse, puhelimitse kuin LinkedIninkin kautta tarkoituksenaan yleensä myydä jotain, ja usein tuo jokin on vieläpä sellaista, jota vastaanottaja ei todellakaan tarvitse. Monen yrityspäättäjän puhelin onkin jatkuvasti äänettömällä, ja sähköpostilaatikosta tuntemattoman myyjän yhteydenotto tai siltä haiskahtava lentää äkkiä roskapostilaatikkoon. Miten yrityspäättäjän huomion siis saisi? Löytyisikö ratkaisu perinteisestä suorapostista tähän päivään päivitettynä? Kun perinteistä postia ei päättäjän pöydälle enää edes laskujen muodossa kantaudu, on huomio taattu. Perinteiset lippulappuviritykset eivät kuitenkaan tätä päivää enää ole, vaan suorakampanja on nykyisin sisäänheittäjä digitaaliseen, sisältöpohjaiseen ja myynnilliseen polkuun ollen osa laajempaa kokonaisuutta. Loyalisticin Antti Pietilä sai podcast-vieraakseen suoramarkkinoinnin gurun ja dinosauruksen, koko pitkän uransa asiaan paneutuneen Banzai Marketing Oy:n toimitusjohtajan Kari Ketolan, jonka kanssa aiheesta syntyi mehukas keskustelu. Muista myös tilata Loyalisticin podcast-kanava "Loyalistic Suomi", jossa uutta asiantuntevaa sisältöä lähes viikoittain liittyen B2B-yritysten menestyksekkääseen kasvuun niin myynnin, markkinoinnin kuin viestinnänkin keinoin keskittyen erityisesti pienten ja keskisuurten tiimien haasteisiin! Tykkää Loyalisticista myös Facebookissa: https://www.facebook.com/Loyalistic/ Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/ Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/ Lähetä Antille tekstiviesti: +358 500 2300 Varaa aika ilmaiseen konsultaatiopuheluun Antin kanssa: https://anttipietila.youcanbook.me/ Lue lisää Banzai Marketingista: http://banzai.fi/ Tutustu Kari Ketolaan LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/kari-ketola-4b42b/ Soita Karille: +358 500 407 313

14 Aug 201942min

Kuinka asiantuntijapalveluista saa parempaa bisnestä? (Antti Pietilä & Thomas Hood)

Kuinka asiantuntijapalveluista saa parempaa bisnestä? (Antti Pietilä & Thomas Hood)

Palvelut, puhutaan sitten asiantuntijatyöstä tai vaikkapa pilvipalveluista, ovat tänä päivänä osa lähes jokaista B2B-liiketoimintaa. Toiset ovat palvelubisneksessä kokonaan, toisille se taas on tärkeä lisäbisnes. Kuinka palvelubisneksestä sitten tehdään parempaa bisnestä, ja miten sitä kannattaa johtaa? Kuka tuntisikaan aiheen paremmin kuin PlanMill Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Thomas Hood, joka vierailee Loyalisticin podcast-studiolla ja keskustelee aiheesta podcast-isäntä Antti Pietilän kanssa. PlanMill on edelläkävijöitä palveluliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuissa (mm. ERP ja CRM), ja kun tuotetta, asiakkaita ja omaakin bisnestä on ollut kehittämässä pari vuosikymmentä, on kokemusta ja näkemystä aiheesta karttunut, ja siitä riittää jaettavaksi myös tässä episodissa. Käsittelemme podcastissa erilaisia tuotteistuksia, hinnoittelumalleja, hintojen muuttamista, myynnin dynamiikkaa, kannattavuutta ja monia muita jokaiselle palvelubisneksestä vastaavalle tärkeitä asioita. Jos olet kiinnostunut siitä, miten saat parannettua palvelubisnestäsi erityisesti asiantuntijapalveluiden osalta, kannattaa tämä episodi kuunnella! Muista tilata myös Loyalisticin podcast-kanava "Loyalistic Suomi", löydät sen omasta podcast-sovelluksestasi! Tykkää Loyalisticista myös Facebookissa: https://www.facebook.com/Loyalistic/ Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/ Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/ Lue lisää PlanMillistä: http://www.planmill.com/fi/ Tutustu Thomas Hoodiin LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/hoodthomas/ Tutustu Thomas Hoodiin Twitterissä: https://twitter.com/thomashood

6 Aug 201953min

Insinööri myy (Antti Pietilä & Janne Korhonen)

Insinööri myy (Antti Pietilä & Janne Korhonen)

Sanotaan, että kukaan ei ole niin huono myymään kuin suomalainen insinööri. Pitääkö väite paikkansa? Lähdimme selvittämään niin insinöörien kuin muidenkin asiantuntijoiden ja konsulttien myyntitaitoja ja roolia yritysten myynnissä yhdessä asiantuntijavieraamme, myynti-insinööri ja tietokirjailija Janne V. Korhosen kanssa, joka on kirjoittanut kirjan "Insinööri myy". Podcastia isännöi tuttuun tapaan Loyalisticin Antti Pietilä. Videopodcastin ajastetut muistiinpanot: [03:36] Asiantuntijoiden rooli B2B-yritysten myynnissä [11:39] Asiakkaan ongelman, tarpeen ja tavoitteen huomioiminen myynnissä [18:19] Luottamuksen rakentaminen asiakkaan kanssa [19:47] Asiantuntijan myyntitaidot ja erilaiset tavat myydä [27:43] Kirjan kirjoittamisen prosessi Muista tilata Loyalisticin podcast-kanava! Tykkää Loyalisticista Facebookissa: https://www.facebook.com/Loyalistic/ Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/ Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/ Tutustu Janne Korhoseen LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/jannekooo/ Lisämateriaaleja: Janne Korhosen kirja "Insinööri myy" (2016): http://www.jannekorhonen.com/ Saat koodilla ”LOYALISTIC” 100 % alennuksen e-kirjasta (norm. 29 €) ja koodilla ”LOYALISTIC2” painetun kirjan 10 eurolla (norm. 35 €). Tarjous on voimassa heinäkuun 2019 loppuun saakka!

26 Jun 201945min

Johtamisen trendit (Antti Pietilä & Jussi Markula)

Johtamisen trendit (Antti Pietilä & Jussi Markula)

"Niin muuttuu mailma, Eskoni", kirjoitti jo Aleksis Kivi Nummisuutareissa, ja maailman muuttumisen myötä muuttuvat myös organisaatioiden johtamistavat. Viime aikoina paljon huomiota ovat saaneet esimerkiksi lean-johtaminen, ketterä eli agile-johtaminen sekä teal-johtaminen eli työntekijöiden ja tiimien itseohjautuvuus. Loyalisticin Antti Pietilän vastapäätä istahtaa tänään konsulttiyritys Prominda Revolutionin Jussi Markula, joka on yksi Suomen johtavista itseohjautuvuusvalmentajista. Hänen kanssaan keskustellaan niin yritysten markkinoinnista, itseohjautuvuudesta, johtamisesta kuin leaneistä toimintatavoistakin. Muista tilata myös Loyalisticin YouTube-kanava, jossa uutta asiantuntevaa sisältöä lähes viikoittain liittyen B2B-yritysten menestyksekkääseen kasvuun niin myynnin, markkinoinnin kuin viestinnänkin keinoin keskittyen erityisesti pienten ja keskisuurten tiimien haasteisiin: https://www.youtube.com/channel/UC0uK-hde6awj6zbAyiwuNtw/ Tykkää Loyalisticista myös Facebookissa: https://www.facebook.com/Loyalistic/ Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/ Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/ Lue lisää konsulttiyritys Prominda Revolutionista: https://prominda.com/ Tutustu Jussi Markulaan LinkedInissä: https://fi.linkedin.com/in/jussimarkula Lisämateriaaleja: Julkinen Facebook-ryhmä Teal Suomi - räjäytetään yhdessä työelämä ihanaksi!: https://www.facebook.com/groups/tealsuomi/ Frederic Laloux'n kirja Reinventing Organizations (2016): https://www.reinventingorganizations.com/

17 Jun 20191h 12min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
finansredaksjonen
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-sunn-okonomi
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-fa-makro
rss-investering-gjort-enkelt