16 miljoonalla infrarakentamisen päästöjä vähentämässä. Vieraana Teemu Kivimäki, Infrakit

16 miljoonalla infrarakentamisen päästöjä vähentämässä. Vieraana Teemu Kivimäki, Infrakit

Kun Teemu Kivimäki tutustui opiskeluaikana infrarakentamiseen, oli ala hännänhuippuna digitalisaatiossa. Vuosia kestäviä ja jopa satoja miljoonia maksavia hankkeita johdettiin paperisilla suunnitelmilla, sähköpostiliitteillä ja puhelinrumballa. Ei ihme, että hankkeet yleensä myöhästyvät ja ylittävät budjetin.


Kun mieli sitten teki yrittäjäksi, valikoitui liikeideaksi useista vaihtoehdoista tutkimushankkeessa syntynyt ajatus infrarakentamisen komentokeskuksesta ja sen pohjalta syntyi Infrakit.


Ensimmäiset vuodet mentiin kengännauhabudjetilla. Eipä tarvinnut yrittäjän uusia vaatteita ostella.


Pikku hiljaa MRR (kuukausittainen toistuvaislaskutus) kasvoi, ja kasvoi.


Miljoonan kohdalla alkoi tuntua, että vaikein on takana. Vaikka yrityksen ostajia oli jo oveen kolkutellut, saivat perustajat ilmastoherätyksestä uuden mission. Samalla kun Infrakit tehostaa infraprojektia, se auttaa säästämään keskimäärin 14 kiloa hiilidioksidia per Infrakitin liikevaihtoeuro. Ei siis tullut exitiä, vaan entistä suurempi halu pelastaa maailmaa infrahanke kerrallaan. Mitä enemmän Infrakit kasvaisi, sitä enemmän hiilidioksidia säästyisi.


Kasvua vauhdittaakseen löydetyttiin rahoittajaksi saksalainen superenkeli, joka rahoitti yritystä 10 miljoonalla eurolla. Ja siihen perään saatiin Ilmastorahastolta 6 miljoonan laina, jolla rahoituspotti kasvoi 16 miljoonaan euroon.


Matka 60 henkeen ja 5 miljoonan ARR:ään ei tietenkään ole ollut helppo eikä suoraviivainen, kuten episodissa kuullaan Infrakitin perustajan ja toimitusjohtajan Teemu Kivimäen kertomana. Haastattelijana tuttuun tapaan Loyalisticin ja SaaS Finlandin vetäjä Antti Pietilä.


Podcastin löydät Loyalisticin blogin lisäksi YouTubesta, Spotifysta, Applen ja Googlen podcast sovelluksista ja monista muista podcast-alustoista (linkit alla).


Episodin blogijuttu: https://blog.loyalistic.com/fi/16-miljoonalla-infrarakentamisen-paastoja-vahentamassa-vieraana-teemu-kivimaki-infrakit


Seuraa:


Teemu Kivimäki

https://www.linkedin.com/in/teemu-kivimaki/


Infrakit

https://www.infrakit.com/

https://fi.linkedin.com/company/infrakit


Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila/


Loyalistic

https://loyalistic.com/fi/


Loyalistic auttaa asiansa tuntevia yrityksiä luomaan ostavan yleisön. Sisällöntuotantopalvelut | koulutus ja konsultointi | teknologia Episodi on nauhoitettu Loyalisticin studioilla. Tule nauhoittamaan omasi.


Podcastin voit kuunnella myös seuraavissa podcast-sovelluksissa:


YouTube (video): https://www.youtube.com/loyalistic

Spotify (video & audio): https://open.spotify.com/show/11hOXB3eNy6pGzdJwMSpgZ

Anchor.fm: https://anchor.fm/loyalistic

Apple Podcasts: https://itunes.apple.com/us/podcast/loyalistic-suomi/id1434190051?mt=2&uo=4

Google Podcasts: https://www.google.com/podcasts?feed=aHR0cHM6Ly9hbmNob3IuZm0vcy81OTExNTdjL3BvZGNhc3QvcnNz

Overcast: https://overcast.fm/itunes1434190051/loyalistic-suomi

Castbox: https://castbox.fm/channel/id1435331

Pocket Casts: https://pca.st/XN8x

Radio Public: https://radiopublic.com/loyalistic-suomi-Ww0oRL

Episoder(158)

Myynnin menestys syntyy systematiikasta, mutta miten siihen päästään? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Myynnin menestys syntyy systematiikasta, mutta miten siihen päästään? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Yksi tärkeimmistä B2B-myynnin menestyksen avaintekijöistä on systemaattisuus kaikissa yrityksen myynti- ja markkinointitoimissa. Miten vaadittavan systemaattisuuden voisi oikein saavuttaa? Loyalisticin Antti Pietilä ja Pro Growth Consultingin Erkki Tuomi tekevät tässä podcastissa selkoa niistä huomioon otettavista asioista, joilla myynnin systemaattisuus ja sen myötä menestys saavutetaan. Tutustu myös Loyalisticin ja Pro Growth Consultingin blogeihin: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://blogi.progrowth.fi/blogi

10 Des 20187min

Miten tuot luontevasti esille oman osaamisesi myyntityössä? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Miten tuot luontevasti esille oman osaamisesi myyntityössä? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Oman osaamisen esilletuominen on olennainen osa asiakkaaseen vaikuttamista myyntitilanteissa. Asiakkaan tulee uskoa, että yrityksesi lisäksi juuri sinä olet henkilönä oikea ratkaisemaan hänen ongelmansa. Loyalisticin Antti Pietilä ja Pro Growth Consultingin Erkki Tuomi antavat tässä podcastissa neuvoja siihen, kuinka synnytät asiakkaan luottamuksen itseesi ja asiantuntemukseesi ja saat aikaan liiketaloudellisia tuloksia. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Pro Growth Consultingin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://blogi.progrowth.fi/blogi

7 Des 20188min

Myyminen on vaikuttamista, mutta mikä on paras tapa vaikuttaa? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Myyminen on vaikuttamista, mutta mikä on paras tapa vaikuttaa? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Myyminen on paitsi asiakkaiden auttamista myös heihin vaikuttamista. B2B-yritykset joutuvatkin usein miettimään, mitkä olisivat niitä parhaita keinoja ja kanavia vaikuttaa juuri heidän asiakkaisiinsa. Loyalisticin Antti Pietilä ja Pro Growth Consultingin Erkki Tuomi antavat tässä podcastissa neuvonsa siihen, miten yritykset voivat toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti ja vaikutuksen maksimoiden asiakkaan tarvitsemat 7 kosketusta yritykseen ja sen tarjontaan, jotta tuotteen tai palvelun ostotodennäköisyys kasvaa. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Pro Growth Consultingin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://blogi.progrowth.fi/blogi

4 Des 20188min

Miksi myynnin kasvattaminen on niin vaikeaa? (Antti Pietilä & Erkki Tuomi)

Miksi myynnin kasvattaminen on niin vaikeaa? (Antti Pietilä & Erkki Tuomi)

Loyalisticin Antti Pietilä sekä Pro Growth Consultingin toimitusjohtaja, myynnin asiantuntija Erkki Tuomi pohtivat tässä podcastissa sitä, miksi B2B-yritykset kipuilevat myynnin kasvattamisen kanssa. Vaikka myynti on yleensä aina vaikeaa, on sen helpottamiseksi tehtävissä monia asioita. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Pro Growth Consultingin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://blogi.progrowth.fi/blogi

29 Nov 20186min

Mikä on automaattinen myyntipolku, ja miten se rakennetaan? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Mikä on automaattinen myyntipolku, ja miten se rakennetaan? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Jotta B2B-yritys saisi muunnettua yrityksestä ja sen tarjonnasta kiinnostuneet maksaviksi asiakkaiksi, tulee sen miettiä tuotteidensa tai palveluidensa myyntipolkua, joka perinteisesti sisältää myös henkilökohtaista myyntityötä. Entä jos myyntipolku olisikin rakennettu toimimaan automaattisesti? Loyalisticin Antti Pietilä ja hänen haastattelemansa markkinointikonsultti Peter Sandeen käsittelevät tässä podcastissa automaattisen myyntipolun olemusta sekä sen rakennuspalikoita. Tutustu Loyalisticin ja Peter Sandeenin blogeihin: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.petersandeen.com/articles/

26 Nov 201811min

Voiko B2B-tuotetta tai -palvelua myydä ilman myyjää? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Voiko B2B-tuotetta tai -palvelua myydä ilman myyjää? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

B2B-yrityksen tuotteita tai palveluja myydään perinteisesti henkilökohtaisella myyntityöllä. Voisiko niitä kuitenkin myydä täysin tai ainakin osittain ilman myyjän apua? Aihetta puivat Loyalisticin Antti Pietilä kumppaninaan markkinointikonsultti Peter Sandeen. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Peter Sandeenin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.petersandeen.com/articles/

23 Nov 201812min

Mitä markkinoinnilla pitäisi sanoa, jotta ihmiset ostaisivat? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Mitä markkinoinnilla pitäisi sanoa, jotta ihmiset ostaisivat? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Vaikka B2B-yritys käyttäisi kaikkia markkinointitaktiikoita täydellisesti ja yrityksen tuotteen tai palvelun myyntipolku olisi paras mahdollinen, ei kukaan tule ostamaan yrityksen tuotetta, jos yrityksen viestinnällään välittämä sanoma tai viesti ei ole kunnossa. Loyalisticin Antti Pietilä sekä hänen haastateltavansa, markkinointikonsultti Peter Sandeen keskustelevat tässä podcastissa siitä, mitä markkinointiviestissä pitäisi sanoa, jotta ihmiset ymmärtäisivät yrityksen tuotteen arvon ja haluaisivat ostaa sen. Tsekkaa Loyalisticin ja Peter Sandeenin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.petersandeen.com/articles/

20 Nov 201815min

Miten asiantuntija myy sisällössä menettämättä uskottavuuttaan? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Miten asiantuntija myy sisällössä menettämättä uskottavuuttaan? (Antti Pietilä ja Peter Sandeen)

Kun asiantuntija kouluttaa tai on puhumassa jossain tilaisuudessa, menee hän monesti substanssi edellä pyrkien antamaan kuulijoilleen mahdollisimman paljon tietoa, ja huomaa vasta jälkikäteen, että hän unohti myydä. Etenkin kun asiantuntija haluaa vilpittömästä auttaa, tulee hänelle helposti tunne, että myynti hoituu jotenkin esityksen lopuksi, mutta jotta sen muistaisi oikeasti tehdä, tulisi myyminen rakentaa jo esityksen sisään. Loyalisticin Antti Pietilä ja hänen vieraansa Peter Sandeen antavat 3+1 yksinkertaista keinoa sisältävän polun siihen, miten tämän voi tehdä uskottavuuttaan menettämättä. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Peter Sandeenin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.petersandeen.com/articles/

15 Nov 20186min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
finansredaksjonen
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-sunn-okonomi
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-fa-makro
rss-investering-gjort-enkelt