Muukalaisuus ja arvo
Radio Antro19 Mai 2016

Muukalaisuus ja arvo

Kuuluisa ranskalainen antropologi Claude Lévi-Strauss pohjasi jo 1949 ideansa kulttuurien olemassaolosta ajatukseen, jossa kaksi ihmisryhmää joutuu vaihtamaan puolisoita keskenään taatakseen oman ryhmän jatkuvuuden. Vaihtokauppoihin ryhtyminen tekee kummankin osapuolen tietoisiksi kulttuurieroista ja kulttuurisista rajoista. Kumpikin ymmärtää olevansa vähän toista normaalimpia, vähän enemmän ihmisiä, tai vain yksinkertaisesti parempia kuin oudot naapurit. Eriasteinen ”me ja muut” -ajattelu on yhteistä luultavasti miltei kaikille ihmisyhteisöille. Tämän vuoksi niin monilla kansoilla on esimerkiksi tapana viitata itseensä jollakin ”hyvää”, ”todellista” tai yksinkertaisesti ”ihmistä” merkitsevällä termillä, kun taas naapureihin viitataan tyypillisesti sellaisilla termeillä kuin ”tomppelit” tai ”paviaanit”.

The post Muukalaisuus ja arvo appeared first on AntroBlogi.

Episoder(539)

Brexit – Mitä, missä miksi? Osa 2

Brexit – Mitä, missä miksi? Osa 2

Britannian EU-eroa käsittelevän kaksiosaisen artikkelin toinen osa käsittelee eroeuron seurauksia. Juttua varten on haastateltu Manchesterin yliopiston väitöskirjatutkijaa antropologi John Fosteria, j...

6 Apr 201712min

Brexit – Mitä, missä miksi? Osa 1

Brexit – Mitä, missä miksi? Osa 1

Britannia päätti irtautua Euroopan unionista 23. kesäkuuta 2016 järjestetyssä kansanäänestyksessä. Keitä EU-eron kannattajat ovat ja miksi niin moni kaipasi muutosta nykytilanteeseen? Antropologi Joh...

29 Mar 201711min

Valkoisten antropologien parhaat kirjat — jotka jo tunnetkin

Valkoisten antropologien parhaat kirjat — jotka jo tunnetkin

Haluamme jakaa lukijoillemme kansainvälisen sisarjulkaisumme Allegralaboratory.netin koostaman listan antropologisia teoksia, jotka ovat eniten vaikuttaneet humanistisiin ja yhteiskuntatieteellisiin k...

23 Mar 20179min

Nykyisempi aikamme

Nykyisempi aikamme

Teatterisalista poistuu hyväntuulinen katsoja ja tyytymätön Helsingin Sanomien ammattikriitikko. Miksi esittävä taide on niin haastava taiteenlaji ja esityksen epäonnistuminen niin katkeraa kalkkia? M...

21 Mar 201715min

Tom of Finland the Movie – kruunaako sodan perintö suomalaisen homon?

Tom of Finland the Movie – kruunaako sodan perintö suomalaisen homon?

Tom of Finland -elokuva herättää keskustelua myös Suomen ulkopuolella. Miltä elokuva ja sen vastaanotto näyttävät Ruotsista käsin? Ruotsalainen homomedia haluaa olla näkyvästi osallisena elokuvan kesk...

17 Mar 201714min

Huora, äiti vai kansalainen?

Huora, äiti vai kansalainen?

Voidaanko seksityöstä tehdä maailmanlaajuisia yleistyksiä? Miten sitä koskevat lait määritellään ja voidaanko niistä tehdä yleismaailmallisia? Kun asiantuntijat, aktivistit, poliitikot ja ihmisoikeusj...

16 Mar 201718min

Totuuden jälkeen

Totuuden jälkeen

Tässä podcastissa antropologi Harri Englund vertailee kirjailija Jari Tervon suorapuheisia totuuksia Radio Suomen Kansanradio –ohjelman keskusteluihin. Totuudenpuhujia riittää myös totuudenjälkeisessä...

15 Mar 201725min

Ihmisyyden juurilla

Ihmisyyden juurilla

Mitä viitteitä ihmisen ja apinan yhteisestä menneisyydestä voimme löytää? Olemmeko uniikkeja rituaaleissamme, käyttäytymismalleissamme ja kommunikaatiotavoissamme? Näitä ja muita ihmisten juuriin pure...

14 Mar 201712min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
stopp-verden
popradet
nokon-ma-ga
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
lydartikler-fra-aftenposten
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
rss-ness
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
e24-podden
frokostshowet-pa-p5