Lasten leikeistä nuorten aitoon osallistamiseen
Radio Antro11 Apr 2018

Lasten leikeistä nuorten aitoon osallistamiseen

Lasten kehitys osallistuviksi nuoriksi ja myöhemmin aikuisiksi ei tapahdu noin vain. Lapset oppivat niin arkisia toimia kuin suurempia yhteiskunnallisia asioita leikin, osallistumisen ja havaintojensa kautta. Aikuiset näyttävät osaltaan esimerkkiä ja opettavat, kuinka yhteiskunnassa toimitaan. Se, millaista käytöstä vanhemmat lapsilta odottavat, ja millaisiin toimiin ja leikkeihin lapsia ohjataan, muovaa lapsia ihmisinä ja kansalaisina. ALL-YOUTH-hanke toteutti yhdessä Bassoradion kanssa presidentinvaalien aikaan ”Suuren pressakyselyn”, jossa kartoitimme nuorten ajatuksia yhteiskunnan ongelmista, presidentti-instituutiosta ja äänestämisestä.

The post Lasten leikeistä nuorten aitoon osallistamiseen appeared first on AntroBlogi.

Episoder(532)

Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa

Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa

Saamelainen seisoo värikkäässä puvussaan keskellä tuntureiden lumikenttiä. Alle on kirjoitettu Lapland Finland. Tästä asetelmasta tuli pohjoisen maiseman symboli jo 1600-luvulla. Millaisena saamelaise...

12 Apr 202220min

Tutkija ja kutsumuksen kirous

Tutkija ja kutsumuksen kirous

6 Apr 202218min

Antropodi: Mitä meidän tulisi ajatella Kontulasta?

Antropodi: Mitä meidän tulisi ajatella Kontulasta?

Itä-Helsingissä sijaitsevaa Kontulaa kuvataan usein ongelmalähiöksi, jota odottaa joko ghettoutuminen tai gentrifikoituminen eli alueen keskiluokkaistuminen, jos alueen nykyisillä asukkailla ei enää t...

5 Apr 202227min

Tšernobyl-unelmia: atomimatkailijoiden tarinoita suojavyöhykkeeltä

Tšernobyl-unelmia: atomimatkailijoiden tarinoita suojavyöhykkeeltä

Tšernobylin suojavyöhyke muodostettiin toukokuussa 1986, ydinvoimalan nelosreaktorin räjähdyksen jälkeen. Nyt se on hetkessä muuttunut kehittyvästä turistikohteesta turvallisuusuhaksi. Ydinvoiman uhat...

30 Mar 202215min

Maahanmuuttajiin kohdistuu täydellisyyden vaatimuksia

Maahanmuuttajiin kohdistuu täydellisyyden vaatimuksia

Maahanmuuttajien integraatiosta käydään yhä äänekkäämpää julkista keskustelua Suomessa. Integraatiokeskustelussa maahanmuuttajilta odotetaan täydellisen kansalaisen suoritusta, jota mitataan vastaanot...

23 Mar 202232min

Turvaton ja tukala terveydenhuolto

Turvaton ja tukala terveydenhuolto

Laadukasta terveydenhuoltoa pidetään usein suomalaisen hyvinvointivaltion peruskivenä, johon kaikilla kansalaisilla on oikeus. Mutta minkälaista on asioida terveydenhuollossa, kun kuuluu vähemmistöön,...

3 Mar 202219min

Antropodi: Luomakuntaa vartioimassa

Antropodi: Luomakuntaa vartioimassa

Antropodin toimittaja Anni Rastas sukeltaa dokumenttielokuvaohjaaja Iiris Härmän kanssa dokumentaarisen elokuvan teon ja ympäristönsuojelun monimutkaisiin maailmoihin. Härmän ohjaama, Guerilla Filmsin...

1 Mar 202235min

Antropodi: Elämää tavarapaljouden keskellä

Antropodi: Elämää tavarapaljouden keskellä

Tavarat vaikuttavat monin tavoin arkeemme: ne sujuvoittavat elämää, edustavat arvojamme, ovat luksusta ja välttämättömyyksiä. Mutta miten tavaran runsaus rakentaa suhdettamme tavaraan? Tavarapaljoud...

1 Feb 202229min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
i-retten
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
det-store-bildet
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
dine-penger-pengeradet
nokon-ma-ga
hanna-de-heldige
rss-ness
aftenbla-bla
e24-podden
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk