George Floydin murhavideo ja palava poliisiasema kertovat kahta tarinaa Yhdysvalloista
Radio Antro29 Okt 2020

George Floydin murhavideo ja palava poliisiasema kertovat kahta tarinaa Yhdysvalloista

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

Episoder(532)

Syljeskelyä ja sievistelyä oopperassa

Syljeskelyä ja sievistelyä oopperassa

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on mu...

2 Jun 202020min

Kotisohvalta maailman huippukonferensseihin

Kotisohvalta maailman huippukonferensseihin

Maailmanlaajuiset poikkeustilanteet pakottavat meidät pohtimaan vaihtoehtoja matkustamiselle ja kasvokkain tapaamiselle. Yhä useammat tapahtumat on järjestetty kokonaan virtuaalisesti — niin myös mone...

28 Mai 202011min

Rajat ylittävää demokratiayhteistyötä

Rajat ylittävää demokratiayhteistyötä

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen opp...

26 Mai 202015min

Koronapandemia Latinalaisen Amerikan hauraissa ympäristöissä

Koronapandemia Latinalaisen Amerikan hauraissa ympäristöissä

Koronavirus on tuonut pinnalle eriarvoisuuden kipupisteitä Latinalaisessa Amerikassa. Pandemian keskellä puhdas ja turvallinen ympäristö ovat olleet vain harvojen ulottuvilla olevaa luksusta. Kaikkein...

21 Mai 202013min

Herätys, nukut räp-planeetan päällä

Herätys, nukut räp-planeetan päällä

Hiphop-kulttuuri luotiin lähes 50 vuotta sitten New Yorkin ghetoissa, josta se yllättäen levisi kaikkialle maailmaan. Kaupallisesta menestyksestä huolimatta hiphopin ytimessä on säilynyt kyky yhdistää...

20 Mai 202020min

Veroskeptikko uskoo eriarvoisuuden luonnollisuuteen

Veroskeptikko uskoo eriarvoisuuden luonnollisuuteen

Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa maailmanlaajuisesti. Verotuksen kehittämistä eriarvoisuuden hillitsemiseksi vastustetaan argumenteilla, joiden mukaan ilmiö on luonnollinen tai sen korjaaminen vahing...

20 Mai 202013min

Metsäpalot ja epävarma tulevaisuus

Metsäpalot ja epävarma tulevaisuus

Ilmastonmuutoksen myötä laajoja tuhoja aiheuttavista metsäpaloista on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Indonesian Keski-Kalimantanilla ne ovat aiheuttaneet toistuvan ympäristökriisin, joka näkyy paik...

14 Mai 202014min

Eruv ja juutalainen sapatti

Eruv ja juutalainen sapatti

Ortodoksijuutalaisissa yhteisöissä eruv on symbolinen raja. Sen sisäpuolella saa tehdä sapattina muuten kiellettyjä asioita, kuten kantaa tavaroita tai työntää lastenvaunuja. Laajentaessaan kodin piir...

12 Mai 20209min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
i-retten
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
det-store-bildet
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
dine-penger-pengeradet
nokon-ma-ga
hanna-de-heldige
rss-ness
aftenbla-bla
e24-podden
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk