Pysyvää ehkäisymenetelmää etsimässä
Radio Antro9 Jun 2022

Pysyvää ehkäisymenetelmää etsimässä

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuitenkin yleensä odottamaan kolmenkymmenen vuoden ikärajan täyttymistä saadakseen lähetteen toimenpiteeseen. Toimenpiteen tiukka sääntely viestii siitä, että kulttuurissamme elää yhä vahvoja lisääntymiseen liittyviä normeja.

Episoder(527)

Trump: Ei voi olla totta! 1/2

Trump: Ei voi olla totta! 1/2

Clinton 204, Trump 247. Varoittivathan gallupit meitä tästä – eikä kerta ole ensimmäinen, kun Yhdysvaltain vaalitulos horjuttaa uskoa ihmiskuntaan. Silti lopputulos tuntuu surrealistiselta, epätodennäköiseltä, pelottavalta. Donald Trumpin vaalivoitto vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa jäänee historiaan merkittävänä sukupolvikokemuksena. Samoin lienee tulevaisuudessa Brexitin ja Trumpin vaalivoiton suhteen. The post Trump: Ei voi olla totta! 1/2 appeared first on AntroBlogi.

9 Nov 20166min

Biohakkereiden matkassa

Biohakkereiden matkassa

Bioteknologian ja -tieteiden kehitys antaa voimaa käsitykselle, jonka mukaan vain mielikuvitus on rajana sille, mitä ihmiskunta voi saavuttaa tulevaisuudessa. Tähän mahdollisuuteen tarttuvat biohakkerit. Biohakkeroinnissa biologiset organismit, ihminen mukaan luettuna, voidaan ottaa tietoisen manipuloinnin ja muokkauksen kohteeksi. Ilmiöllä on juurensa tee-se-itse-tieteessä, amatööribiologiassa ja hakkerikulttuurissa. The post Biohakkereiden matkassa appeared first on AntroBlogi.

7 Nov 201613min

Meksikon nauravat kuoleman kuvat

Meksikon nauravat kuoleman kuvat

Värikkäät, nauravat pääkallot näkyvät yhä enemmän suomalaisessa katukuvassa. Niitä on vaatteissa, koriste-esineissä, julisteissa, tatuoinneissa, ja tietenkin meksikolaisten ravintoloiden ja baarien kuvastoissa. Myös kuolleiden päivä on murtautunut suomalaiseen tietoisuuteen eräänlaisena meksikolaisena halloweenina. Värikkäällä kuolemakuvastolla on moniulotteinen ja hieman synkkä kulttuurihistoria, joka punoutuu meksikolaiseen yhteiskuntaan myös marraskuun alun ulkopuolella. The post Meksikon nauravat kuoleman kuvat appeared first on AntroBlogi.

2 Nov 201616min

Hevonpaskaduuneja ja freelance-zombeja

Hevonpaskaduuneja ja freelance-zombeja

Globalisaation myötä palkkatyöhön liittyvät ilmiöt toistavat itseään maailmanlaajuisesti. Teemme työtä entistä pitempään, entistä kiristyneemmillä työsopimuksilla. Vastoin kaikkia odotuksia aikamme on poikinut uusia, merkityksettömiltä tuntuvia työpaikkoja. Arvon ja velan konseptien käsittelystä tunnettu antropologi ja aktivisti David Graeber on ollut näkyvillä työmaailman nykytilanteeseen liittyvässä keskustelussa. Hän teki tunnetuksi käsitteen niin sanotuista hevonpaskaduuneista. The post Hevonpaskaduuneja ja freelance-zombeja appeared first on AntroBlogi.

31 Okt 20166min

Sekularismin globaali historia

Sekularismin globaali historia

1600-luvulta lähtien eurooppalaiset filosofit ja tiedemiehet ovat ajatelleet, että kaikissa yhteiskunnissa on uskottu yliluonnollisiin olentoihin, kerrottu tarinoita maailman synnystä ja pohdittu kuolemanjälkeistä kohtaloa. Syntyi käsitys uskonnosta universaalina kategoriana, joka muistutti aika tavalla kristinuskoa. Sen keskiössä oli ero luonnollisen ja yliluonnollisen välillä sekä ihmisen usko jälkimmäisen olemassaoloon. Sittemmin käsite on levinnyt kaikkialle maailmaan ja saanut mitä erilaisimpia merkityksiä. The post Sekularismin globaali historia appeared first on AntroBlogi.

28 Okt 201611min

Köyhyyttä hyvinvointivaltion keskellä

Köyhyyttä hyvinvointivaltion keskellä

Millaista kolmannen sektorin tarjoamaan ruoka-apuun turvautuvien ihmisten arkitodellisuus on tämän hetken Suomessa? Millainen merkitys kolmannen sektorin tarjoamalla ruoka-avulla on huono-osaisten selviytymiselle? Leipäjonoja voi ajatella suomalaisen yhteiskunnan notkelmina, joihin ajautuneiden ihmisten elämäntilanne on usein hyvin vaikea. Etnografinen tutkimusote auttaa kertomaan, millaista kolmannen sektorin ruoka-apuun turvautuvien arkitodellisuus todella on. The post Köyhyyttä hyvinvointivaltion keskellä appeared first on AntroBlogi.

26 Okt 201618min

Vaihtokauppaseksi laajentaa näkemystä seksin ja rahan suhteesta

Vaihtokauppaseksi laajentaa näkemystä seksin ja rahan suhteesta

Viime vuosina vaihtokauppaseksi on herättänyt tutkijoiden ja median mielenkiinnon. Olemme lukeneet lehdistä, kuinka nuoret naiset hankkivat rahaa ja luksustuotteita ”tapailemalla” vanhempia miehiä. Tämä on herättänyt huolta nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista. Ilmiön kitkemiseksi on ryhdytty toimenpiteisiin. Suomessa nuorten vaihtokauppaseksiin on suhtauduttu lasten hyväksikäyttönä ja puhuttu ilmiöstä nuorisoprostituutiona. Siitä, missä määrin seksuaalisuus ja vaihdanta liittyvät aikuisten arjessa toisiinsa, ei taas puhuta lainkaan. Onko vaihtokauppaseksi kuitenkaan sama asia kuin prostituutio? The post Vaihtokauppaseksi laajentaa näkemystä seksin ja rahan suhteesta appeared first on AntroBlogi.

24 Okt 201612min

Mistä puhumme, kun puhumme kummasta?

Mistä puhumme, kun puhumme kummasta?

Helsingissä järjestettiin syyskuun lopulla konferenssi nimeltä ‘Wild or Domesticated – Uncanny in Historical and Contemporary Perspectives’. Konferenssin teemana ollut kumma puhutti tapahtumaan osallistuneita tutkijoita ja taiteilijoita. Kummaa käsiteltiin kokemuksena, joka rikkoo totunnaisen rajoja, ja ilmiönä jolle on vaikeaa löytää selitystä. Siitä puhuttiin mahdollisuutena toisiin todellisuuksiin sekä jaettuna tai yksityisenä yliluonnollisena uskomuksena. Tutkimusten mukaan kummia kokemuksia luonnehtii niiden erityislaatuisuus ja poikkeavuus arkikokemuksiin verrattuna. The post Mistä puhumme, kun puhumme kummasta? appeared first on AntroBlogi.

21 Okt 201619min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
popradet
stopp-verden
bt-dokumentar-2
dine-penger-pengeradet
det-store-bildet
nokon-ma-ga
fotballpodden-2
frokostshowet-pa-p5
rss-penger-polser-og-politikk
rss-ness
e24-podden
aftenbla-bla
rss-dannet-uten-piano
tut-mediekjr
rss-fredrik-og-zahid-loser-ingenting
unitedno