#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

Odottamattomat tapahtumat, kuten vaikkapa sattumalta kuultu kommentti tai yllättävä kohtaaminen bussipysäkillä, voivat jäädä vuosiksi mieleen. Pienillä hetkillä voi olla iso merkitys. Ja toisaalta isot käännekohdat ovat saattaneet kadota mielestä. Tämän kertainen jakso pohtii kohtaamisen, muistamisen ja reflektoinnin teemoja. Vieraanani on Saku Tuominen, yrittäjä, joka on toiminut alallaan yli kolme vuosikymmentä. Sakun elämässä on ollut lukemattomia mielenkiintoisia vaiheita, mm. tv-ohjelmien tuottamista, ravintolabisnestä ja paljon muuta. Saku on hiljattain julkaissut elämänkertansa nimeltään "Ettekö tiedä kuka minä olen - erilainen elämänkerta". Kirja tarjoaa kiehtovan näkökulman siihen, miten elämämme pienet, mutta merkitykselliset hetket voivat muokata koko tarinaamme. Saku kertoo mm. -Miksi hänen elämänkertansa on jotain aivan muuta kuin mihin on elämänkertojen kohdalla totuttu. -Mitä Saku oppi tarkastellessaan omaa elämäänsä. -Miksi omat arvot eivät aina näy arjen toiminnassa. -Miksi reflektointi on oppimisen keskeisin väline.

Episoder(107)

#50 Inhimillinen strategia, kyvykkyydet ja oppiminen / Paula Kilpinen, johdon neuvonantaja

#50 Inhimillinen strategia, kyvykkyydet ja oppiminen / Paula Kilpinen, johdon neuvonantaja

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta strategia? Tunnetko kuinka sydämessä läikähtää ja välittömästä syttyy oppimisen ilo ja palo. Vai lyökö lähinnä tyhjää ja ajatukset harhailee puisevassa infotilaisuud...

6 Des 202234min

#49 Miksi oppimiselle on vaikeaa antaa aikaa? / Annu Karkama, oppimismuotoilun valmentaja

#49 Miksi oppimiselle on vaikeaa antaa aikaa? / Annu Karkama, oppimismuotoilun valmentaja

Oppiminen voi aiheuttaa paineita. “Hitsiläinen, kun sitkäkin pitäisi ehtiä tehdä tässä kaiken muun kyljessä” saattaa olla monelle tuttu ajatus. Toisaalta myös ne hetket, kun uppoudumme oppimisen parii...

29 Nov 202237min

#48 Uuvuttaako? Työuupumuksen tunnistaminen ja hoito / Sanna Markkula, psykologi

#48 Uuvuttaako? Työuupumuksen tunnistaminen ja hoito / Sanna Markkula, psykologi

Oletko pohtinut voisiko sinulla tai läheiselläsi olla työuupumus? Uupumuksen merkit ovat moninaisia. Väsymys tuntuu niin kehossa kuin mielessä, eikä uni enää riitä palauttamaan päivän kuormituksesta...

22 Nov 20221h

#47 Ajattelu, älykkyys ja kognitiiviset vinoumat / Jukka häkkinen, psykologi

#47 Ajattelu, älykkyys ja kognitiiviset vinoumat / Jukka häkkinen, psykologi

Me ihmiset pidämme itseämme melko älykkäinä olentoina. Olemme taitavia ratkaisemaan ongelmia ja oppimaan uutta. Tämän osoittavat isot yhteisölliset ponnistukset, kuten kuulento tai lääketieteen kehity...

15 Nov 202237min

#46 Digitaalinen työympäristö ja teknostressi / Riikka Gassen, Microsoft

#46 Digitaalinen työympäristö ja teknostressi / Riikka Gassen, Microsoft

Miten teknologiasta saadaan hyöty irti, ilman että menee hermot ja iskee ahdistus? Keskustelen Microsoftin asiantuntijan Riikka Gassenin kanssa digitaalisen työympäristön hyödyistä ja sudenkuopista. ...

8 Nov 202239min

#45 Mikä on mieli? Mielen vaikutus arkeen ja miten sitä voi oppia ymmärtämään/Ville Ojanen,psykologi

#45 Mikä on mieli? Mielen vaikutus arkeen ja miten sitä voi oppia ymmärtämään/Ville Ojanen,psykologi

Mieli vaikuttaa arkeen monin tavoin. Juuri tälläkin hetkellä päässäsi risteilee mielikuvia siitä, kannattaako tämän podijakson pariin pysähtyä. Herättääkö se uteliaisuutta vai kenties ärtymystä? Mieli...

1 Nov 202248min

#44 Osaamisen ja oppimisen tunnistaminen / Hanne-Mari Miskala, Aava&Bangin henkilöstöjohtaja

#44 Osaamisen ja oppimisen tunnistaminen / Hanne-Mari Miskala, Aava&Bangin henkilöstöjohtaja

Oletko joskus palannut vanhan päiväkirjan pariin ja ihmetellyt, että ajattelinko muka oikeasti joskus noin? Ajattelu ja osaaminen kehittyvät vaivihkaa arjen lomassa. Harmi kyllä, tätä on vaikeaa tunni...

11 Okt 202241min

#43 Psykologisesti kestävä kasvu / Salla Ibrahim, psykologi, kasvuyrittäjä

#43 Psykologisesti kestävä kasvu / Salla Ibrahim, psykologi, kasvuyrittäjä

Suurin osa meistä nauttii siitä, että työssä pääsee kehittymään ja oppimaan eli kasvamaan. Erityisesti kasvuyrityksissä oppimisvauhti on usein kovaa ja voi välillä huimata päätä. Tässä jaksossa kesku...

4 Okt 202242min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-investering-gjort-enkelt