Terapeutti Ville
Sunnuntaibrunssi10 Mar 2024

Terapeutti Ville

Sunnuntaibrunssin vieraana Terapeutti Ville eli Ville Merinen. Miten Merinen kiinnostui terapeutin ammatista ja miten hän itse pitää mielenterveydestään huolta? Merinen valittiin eduskuntaan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Millaista työ eduskunnassa on ollut ja millaista toksisuutta yhteisösssä esiintyy? Entä miltä mielenterveystilastot näyttävät ja mitä Merinen haluaa itse oma osaltaan tehdä niiden parantamiseksi?

Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

Episoder(312)

Reino Nordin

Reino Nordin

Reino Nordin on tällä viikolla Eskon brunssikaverina. Miehet keskustelevat musiikin tekemisestä sekä muun muassa Reinon tuoreesta Emma-palkinnosta. Millainen reitti Reinon musiikkiura oikein on ollut? Nordin kertoo myös avoimesti saamastaan vihapalautteesta ja arvostelusta, joka kohdistuu usein myös hänen perheeseensä. Lisäksi kuullaan, mitä Reino miettii isyydestä, sillä perheeseen on syntymässä pian kolmas lapsi.

18 Mar 201822min

Ile Uusivuori

Ile Uusivuori

Juontaminen X Factor Suomi -ohjelmassa ja päätös lähteä vakipaikasta Yleltä - Ile Uusivuoren elämässä tapahtuu asioita, jotka mietityttävät, ehkä pelottavat ja parhaimmillaan tarjoavat jotain aivan uutta. Ile pyrkii menemään rohkeasti elämässä eteenpäin. Jaksossa käydään myös Eskon ja Ilen välinen keskustelu romantiikasta, ja kuullaan, miksi Antti Tuiskun pitäisi käydä Ilellä kylässä.

11 Mar 201844min

Saara Aalto

Saara Aalto

Saara Aallolle viime vuosina tapahtuneet asiat ovat kuin suoraan satukirjasta: pitkä ja upea tie The X Factor UK -finaaliin, työskentely oman puolison kanssa, X Factor Suomi -ohjelman tuomarointi ja nyt Suomen Euroviisuehdokkuus. Aina kaikki ei ole ollut pelkkää juhlaa vaan tielle on osunut myös pettymyksiä. Kuuntele, miltä kaikki näyttää ja tuntuu Saaran silmin.

3 Mar 201829min

Roni Back

Roni Back

Tubettaja Roni Backin seuraajamäärät ovat vakuuttavat. Seuraajien myötä tulee myös vastuu: mitä nuorille voi tai pitää sanoa, vai onko millään mitään väliä? Roni myöntää myös, että YouTube-suosio vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa, ja kertoo myös, miksi tubettajat ovat niin suosittuja.

25 Feb 201840min

Jani Sievinen

Jani Sievinen

Jani Sievisen vanhan treenipäiväkirjan mukaan uintikilometrejä tuli aikoinaan 41 000, ja Atlantan olympiahopea tuntuu Janista edelleen häviöltä. Paljon hyvin mielenkiintoisia asioita selvisi, kun Jani vieraili Eskon Sunnuntaibrunssissa.

18 Feb 201837min

Lola Odusoga

Lola Odusoga

Lola Odusoga. Puhekone. Taukoamatonta keskustelua ja fiksua puhetta Eskon kanssa muun muassa Kaunis elämä -ohjelmasta, misseydestä, Miss Suomi -kilpailun tilanteesta ja kaikesta muusta.

11 Feb 201840min

Riku Rantala

Riku Rantala

Madventures-mies Riku Rantala on monelle tuttu tv-sarjoista ja kirjoista, mutta tiesitkö, että Riku on toiminut Helsingin Sanomissa rikostoimittajana ja käynyt kadettikoulun? Tässä jaksossa kuullaan myös, miten Rikun ja Tunnan matkailu käynnistyi, ja Riku paljastaa maailman vaarallisimman paikan.

4 Feb 201845min

Eero Ritala

Eero Ritala

"Ihan hirveitä juttuja ihmiset ovat tehneet toisille ihmisille sen vallankäytön ja valta-aseman avulla", näyttelijä Eero Ritala kommentoi MeToo-keskustelua. Ritala palkittiin Kultainen Venla -gaalassa vuoden 2017 parhaana miesnäyttelijänä.

28 Jan 201833min

Populært innen Samfunn

giver-og-gjengen-vg
rss-spartsklubben
aftenpodden
aftenpodden-usa
konspirasjonspodden
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
popradet
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
sophie-leser
grenselos
intervjuet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
fladseth
synnve-og-vanessa
frokostshowet-pa-p5
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
min-barneoppdragelse
alt-fortalt
opptur-med-annette-og-ingeborg