Turvallisuuskeskustelu laajenee

Turvallisuuskeskustelu laajenee

Turvallistaminen ei ole toivottavaa, mutta silti turvallisuuskeskustelua pitäisi käydä eri tavalla tai laajemmin kuin aiemmin. Turvallisuutta on kansainvälisessä politiikassa perinteisesti pidetty kansallisvaltioiden turvallisuutena. Kuten kaikki muukin, myös turvallisuuden käsite on muuttunut ja muuttuu edelleen. Esimerkiksi ympäristössä, teknologiassa ja identiteeteissä tapahtuvat muutokset heijastuvat turvallisuuteen. The Ulkopolitistin podcastissa pohditaan muun muassa, mitä on turvallisuus, kuka sitä tuottaa ja kenelle? Ketkä puhuvat turvallisuudesta? Millainen on post-turvallinen maailma? Studiossa ovat keskustelemassa The Ulkopolitistin: Maria Malho on kansainväliseen turvallisuuteen ja strategian tutkimukseen erikoistunut maailmanpolitiikan tutkimuksen maisteriopiskelija ja Demos Helsingin tutkija. Maria on perehtynyt erityisesti kaupunkien rooliin turvallisuudessa ja tulevaisuuden ennakointiin. Christopher Rowley on kansainvälistä politiikkaa ja konfliktintutkimusta opiskellut Demos Helsingin tutkija ja projektipäällikkö. Chrisiä kiinnostavat etenkin teknologian yhteiskunnalliset vaikutukset. Hän on myös yksi The Ulkopolitistin perustajajäsenistä. – Äänitetty: 26.9.2018 Juontaja: Veera Honkanen Edit: Veera Honkanen, Anna Saraste, Jussi Heinonkoski Jingle: Anni Mattila

Episoder(213)

Talousuudistuksia ja kloonattuja koiria: Javier Milei Argentiinan johtajana

Talousuudistuksia ja kloonattuja koiria: Javier Milei Argentiinan johtajana

Javier Milei valittiin Argentiinan presidentiksi vuonna 2023. Kurjissa oloissa kasvaneessa taloustieteilijässä on performanssitaiteilijan vikaa: hän on esiintynyt yleisölle supersankarin trikoissa ja ...

26 Apr 20251h 3min

Miten maailma ruokitaan ilmastonmuutoksen aikakaudella?

Miten maailma ruokitaan ilmastonmuutoksen aikakaudella?

Ruoka ja sen tuotanto ovat ilmastonmuutoksen ydinkysymyksiä. Ilmastonmuutos on jo muuttanut ruokajärjestelmää: yhtäällä ilmastonmuutos lisää kuivuutta, toisaalla kylmyyttä. Jossain viljelyala kutistuu...

12 Apr 20251h 2min

Puolan uusi aikakausi: siirtyykö Euroopan valta itään?

Puolan uusi aikakausi: siirtyykö Euroopan valta itään?

Puola on suuri eurooppalainen maa, jonka politiikka on ollut viime vuosina Euroopan seuratuimpia. Oikeistokonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue (PiS) hallitsi maata lähes vuosikymmenen, jona aikana ...

21 Mar 202557min

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Etnisten vähemmistöjen vainot ja kansanmurhat nousevat ajoittain uutisotsikoihin, mutta niiden käsittely mediassa on valikoivaa. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa tapahtuvat vakavat ihmisoikeusloukkau...

8 Mar 202552min

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

Viime vuosisadan loppupuolella Etyk laittoi Itä-Euroopan kansalaisyhteiskuntien siivittämänä alulle perhosvaikutuksen, jonka on nähty vaikuttaneen jopa kylmän sodan loppumiseen. Voisiko nykyinen Etyj ...

20 Feb 202550min

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

Alun perin Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden piti loihtia uudelleen esiin ”Helsingin henki”. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin mahdottomuudelta sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi perustavanlaatuisesti järjestön...

13 Feb 202545min

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

Vuoden vaihteessa Suomi aloitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta järjestön ensiaskelista. Helsingissä vuonna 1975 pidetyn huipp...

4 Feb 202545min

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Ulkopolitistin podcast-tiimi kokoontuu melkein täysin jäsenin joulukaaosstudioon. Mikkien ääressä istuvat Olli, Annastina, Ida, Jalmari ja Sofia – joulukissat joulustudiossa siis. Ihmisiä on enemmän k...

21 Des 202459min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
popradet
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
nokon-ma-ga
fotballpodden-2
lydartikler-fra-aftenposten
hanna-de-heldige
rss-ness
aftenbla-bla
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk
frokostshowet-pa-p5
e24-podden