The Europolitist: Yhdessä erikseen - mistä eurooppalaisuus on tehty?

The Europolitist: Yhdessä erikseen - mistä eurooppalaisuus on tehty?

The Europolitistin päätösjaksossa pohditaan, kuinka EU voisi ottaa näkyvämmin johtajuutta eurooppalaisten arvojen ja perusoikeuksien puolustamisessa. Yhteistyössä The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa tuotettu The Europolitist -podcast nostaa esiin neljä polttavinta kysymystä Euroopan unionin tulevaisuudesta. Ohjelman viimeisessä jaksossa paneudumme eurooppalaisen identiteetin murrokseen ja unionin yhteisöllisyyttä haastaviin ajankohtaisiin tapahtumiin. Kysymme, miltä haluamme eurooppalaisuuden tulevaisuudessa näyttävän ja kuinka puolustamme meille tärkeitä periaatteita, kuten oikeusvaltiota. Vieraina Euroopan parlamentin jäsen Petri Sarvamaa ja akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka uusi kirja ‘Eurooppa - poliittisen yhteisön historia’ on julkaistu kuluvan syksyn aikana. Parhaillaan käynnissä oleva Euroopan tulevaisuuskonferenssi hahmottelee suuntaviivoja EU:n tulevaisuudelle. Samoja tulevaisuuskonferenssin aiheita käsitellään The Europolitist -podcast-sarjassa. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Tuomas Lähteenmäki.

Episoder(208)

The Europolitist – Mikä on kehityspolitiikan rooli geopoliittisessa murroksessa?

The Europolitist – Mikä on kehityspolitiikan rooli geopoliittisessa murroksessa?

Terveisiä Brysselistä! The Europolitistin viimeisessä jaksossa matkustamme EU:n ytimeen ja pohdimme, onko unionin globaali rooli risteyksessä. Keskustelemme muun muassa siitä, miten unionin kehityspol...

23 Mai 202447min

The Europolitist – Onko turvallisuus näiden vaalien voittava teema?

The Europolitist – Onko turvallisuus näiden vaalien voittava teema?

Yksi tulevien eurovaalien keskeisistä kysymyksistä on turvallisuus. The Europolitistin kolmannessa jaksossa selvitämme, mihin teemoihin tällä saraa ehdokkaiden kannattaisi keskittyä ja minkälaisia haa...

16 Mai 202445min

The Europolitist – Onko ilmastolla ääntä näissä vaaleissa?

The Europolitist – Onko ilmastolla ääntä näissä vaaleissa?

Eurovaalien alla ilmasto- ja ympäristöpolitiikan teknisyys ja niihin nivoutuvan lainsäädännön monimutkaisuus saattaa hämärtää äänestäjien käsitystä siitä, miksi nämä aiheet ovat tässä ajassa edelleen ...

9 Mai 202445min

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

Eurovaalit lähestyvät ja jälleen kerran äänestään Euroopan tulevaisuudesta. Kuuntele uusi The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston yhteistyössä lanseeraama äänikirje tulevien vaalie...

2 Mai 202447min

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Yli 62 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikka on Afrikan mantereen teollisuusmahti ja ääni. Millaista tulosta maassa odotetaan toukokuussa järjestettävissä vaaleissa? Miten tulokset näkyvät ympäri maailman?...

13 Apr 202456min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

Turvallisuusjännite-podcastin viidennessä ja viimeisessä jaksossa kysymme, miten Suomi torjuu Venäjän informaatiovaikuttamista ja mistä voi tunnistaa vakoojan. Vieraina ovat Maanpuolustuskorkeakoulun ...

4 Apr 20241h 7min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

Turvallisuusjännite -podcastin neljännessä jaksossa kysymme, miten turvallisuusympäristö ja sodankäynti muuttuvat tekoälyn aikakaudella. Vieraina ovat maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen...

28 Mar 202458min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

Turvallisuusjännite -podcastin kolmannessa jaksossa kysymme, miten Venäjä varustautuu itärajan tuntumassa ja miten NATO-maat ovat ottaneet vastaan Venäjän kasvavan aggression. Vieraina ovat maanpuolus...

21 Mar 202453min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden-usa
aftenpodden
stopp-verden
forklart
i-retten
popradet
det-store-bildet
fotballpodden-2
nokon-ma-ga
dine-penger-pengeradet
rss-gukild-johaug
bt-dokumentar-2
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
rss-ness
frokostshowet-pa-p5
rss-penger-polser-og-politikk
rss-dannet-uten-piano
e24-podden