The Europolitist: Ilmastonmuutos moninkertaistaa humanitaarisen avun tarpeen
The Ulkopolitist21 Apr 2022

The Europolitist: Ilmastonmuutos moninkertaistaa humanitaarisen avun tarpeen

Ilmastokriisin vaikutukset tuntuvat jo nyt ja erityisen kriittisesti siellä, missä humanitaarista apua tarvitaan kaikkein eniten. Näillä, usein valmiiksi konflikteista ja köyhyydestä kärsivillä alueilla hätää pahentavat sään ääri-ilmiöt, kuten lumimyrskyt ja poikkeuksellinen kuivuus. Myös vaatimukset ekologiselle kestävyydelle on otettava humanitaarisissa operaatioissa ja infrastruktuurihankkeissa huomioon jo alusta saakka. Jakso julkaistaan Maan päivän (22.4.) kunniaksi yhteistyössä Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosaston kanssa. Asiantuntijavieraina jaksossa viestintäpäällikkö Petra Pereyra EU:n pelastuspalveluasioiden ja humanitaarisen avun operaatioiden pääosastolta sekä Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen vaikuttamistyön ja viestinnän asiantuntija Pekka Reinikainen. Lisäksi jaksossa kuullaan CARE-avustusjärjestön maajohtajan Jolien Veldwijkin sekä OXFAMin ohjelma-asiantuntija Salwa Almehdin inserttihaastattelut humanitaarisen avun kenttätyön parista Syyriasta. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Leonard Wilhelmus.

Episoder(208)

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

Alun perin Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden piti loihtia uudelleen esiin ”Helsingin henki”. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin mahdottomuudelta sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi perustavanlaatuisesti järjestön...

13 Feb 202545min

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

Vuoden vaihteessa Suomi aloitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta järjestön ensiaskelista. Helsingissä vuonna 1975 pidetyn huipp...

4 Feb 202545min

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Ulkopolitistin podcast-tiimi kokoontuu melkein täysin jäsenin joulukaaosstudioon. Mikkien ääressä istuvat Olli, Annastina, Ida, Jalmari ja Sofia – joulukissat joulustudiossa siis. Ihmisiä on enemmän k...

21 Des 202459min

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Tällä kertaa Ulkopolitistin podcastissa perehdytään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja heidän ajankohtaisiin poliittisiin kamppailuihinsa. 1400-luvun löytöretkien myötä “vanhan maailman” tau...

30 Nov 202458min

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministisellä ulkopolitiikalla on ollut näkyvä asema muun muassa Pohjoismaiden politiikassa, erityisesti Ruotsissa hallituksen virallisena ulkopolitiikan linjana 2014–2022 ja Suomessa Marinin hallitu...

16 Nov 20241h

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Liberaalien demokratioiden poliittinen mielikuvitus on ajautunut umpikujaan. Nousevan autoritarismin ja populistisen nostalgian kertomukset houkuttelevat ihmisiä tavalla, joka johtaa instituutioiden h...

10 Nov 202453min

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

In this episode, we discuss the role of foreign policy, especially transatlantic relations, in the US election campaign, while also looking beyond the election to the years and decades ahead. Did Fi...

31 Okt 20241h 17min

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist-podisarjassa etsitään analyysia ja uusia näkökulmia siihen, millä mallilla Yhdysvaltojen ja Suomen yhteydet ulkopolitiikassa ovat, mihin ne ovat menossa ja miten ne liittyvät kansai...

30 Okt 20241h 7min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
i-retten
forklart
popradet
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
dine-penger-pengeradet
stopp-verden
nokon-ma-ga
det-store-bildet
bt-dokumentar-2
hanna-de-heldige
rss-penger-polser-og-politikk
chit-chat-med-helle
frokostshowet-pa-p5
aftenbla-bla
e24-podden
rss-dannet-uten-piano