Näkymiä Israelin ja Palestiinan tulevaisuuteen

Näkymiä Israelin ja Palestiinan tulevaisuuteen

Benjamin Netanjahu nousi uudelleen Israelin pääministeriksi viime vuoden lopulla. Maan kaikkien aikojen oikeistolaisimmaksi luonnehdittu hallitus on ajanut uudistuksia, joita monien on vaikea hyväksyä. Entä miltä Israelin ja Palestiinan tilanne näyttää tulevaisuudessa? Benjamin Netanjahun uusin hallitus on ollut toiminnassa noin kuukauden. Hallitus on ehdottanut muutoksia oikeuslaitoksen toimintaan, mitkä toteutuessaan lisäisivät hallituksen valtaa. Tämä on herättänyt kritiikkiä kansallisesti ja kansainvälisesti ja nostattanut ihmiset kaduille osoittamaan mieltään. Samalla Israelin ja Palestiinan väliset jännitteet kiristyvät, ja tilanne kahden valtion mallin suhteen muuttuu alati monimutkaisemmaksi niin periaatteessa kuin arkielämänkin näkökulmasta. Miltä Israelin ja Palestiinan tulevaisuus näyttää, jos kahden valtion mallia ei saada toteutettua? Mistä kertoo, että esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjen tulkinta Israelista apartheid-valtiona on alkanut vahvistua? Asiantuntijavieraana jaksossa: Timo R. Stewart on Israelin politiikkaan erikoistunut vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa. __ Äänitys: 31.1.2023 Juontajat: Leonard Wilhelmus ja Sofia Blanco Sequeiros Editointi: Leonard Wilhelmus Jakso on toteutettu yhteistyössä jakso.fi:n kanssa. Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta

Episoder(213)

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

Eurovaalit lähestyvät ja jälleen kerran äänestään Euroopan tulevaisuudesta. Kuuntele uusi The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston yhteistyössä lanseeraama äänikirje tulevien vaalie...

2 Mai 202447min

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Yli 62 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikka on Afrikan mantereen teollisuusmahti ja ääni. Millaista tulosta maassa odotetaan toukokuussa järjestettävissä vaaleissa? Miten tulokset näkyvät ympäri maailman?...

13 Apr 202456min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

Turvallisuusjännite-podcastin viidennessä ja viimeisessä jaksossa kysymme, miten Suomi torjuu Venäjän informaatiovaikuttamista ja mistä voi tunnistaa vakoojan. Vieraina ovat Maanpuolustuskorkeakoulun ...

4 Apr 20241h 7min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

Turvallisuusjännite -podcastin neljännessä jaksossa kysymme, miten turvallisuusympäristö ja sodankäynti muuttuvat tekoälyn aikakaudella. Vieraina ovat maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen...

28 Mar 202458min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

Turvallisuusjännite -podcastin kolmannessa jaksossa kysymme, miten Venäjä varustautuu itärajan tuntumassa ja miten NATO-maat ovat ottaneet vastaan Venäjän kasvavan aggression. Vieraina ovat maanpuolus...

21 Mar 202453min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Onko konflikti arktisella vain ajan kysymys?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Onko konflikti arktisella vain ajan kysymys?

Turvallisuusjännite -podcastin toisessa jaksossa kysymme, miksi Kiina ja Venäjä havittelevat laajempaa liikkumatilaa arktisella alueella - ja miten NATO tähän suhtautuu. Vieraina Maanpuolustuskorkeako...

14 Mar 202456min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Ajautuuko Venäjä nurkkaan Itämerellä?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Ajautuuko Venäjä nurkkaan Itämerellä?

Turvallisuusjännite -podcastin ensimmäisessä jaksossa kysymme, mitä seurauksia Venäjän vaikutusvallan vähentyminen Itämeren alueella tarkoittaa ja siintääkö myrsky jo horisontissa. Vieraina Ulkopoliit...

7 Mar 202454min

Iranin ulkopolitiikan lyhyt oppimäärä

Iranin ulkopolitiikan lyhyt oppimäärä

Viime vuosina 87 miljoonan asukkaan Iran on noussut tasaisin väliajoin uutisotsikoihin. Kuluneen talven aikana Iran on mainittu Gazan sodan yhteydessä Israelia vastustavien huthikapinallisten rahoitta...

2 Mar 202455min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
popradet
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
nokon-ma-ga
det-store-bildet
rss-gukild-johaug
lydartikler-fra-aftenposten
fotballpodden-2
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
rss-ness
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
frokostshowet-pa-p5
e24-podden