#63. Tiimiläistaidot
Lähtijät5 Jun 2024

#63. Tiimiläistaidot

Tässä jaksossa aiheena on tiimiläistaidot. Liisa, Minna ja Ulla pyytävät palautetta entisiltä esihenkilöiltään ja puhuvat oman työelämän varrelle sattuneista mokista.


Tiimiläistaidot ovat yhdistelmä organisaatiolukutaitoa, tiimityötaitoja, alaistaitoja ja itsensäjohtamista.


Tiimiläistaitoihin kuuluu myös tunnetaidot ja psykologinen turvallisuus. Jaksossa asiantuntijavieraina ovat tunnekouluttaja Camilla Tuominen sekä VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara, jotka kertovat miltä tiimiläistaidot tuntuvat arjessa.


Me Lähtijät uskomme, että modernissa asiantuntijaorganisaatiossa johtajuus on kaksisuuntaista. Jossa vastuu yhteistyöstä on jaettu. On aika antaa johtajuuden työkalut myös asiantuntijoiden käyttöön ja mahdollistaa näin vastuun tasaisempi jakautuminen, vahvistaa luottamusta ja sitoutumista ja parantaa organisaation sisäisiä vuorovaikutustilanteita.

Lähtijät on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast.


Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet.


Tuotamme myös aiheeseen liittyvää tutkimusta ja osallistumme aktiivisesti keskusteluun medioissa ja somekanavissa. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.

Löydät Lähtijät myös:⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠

www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Spotify⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Apple podcasts⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

LinkedIn⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi

Lähtijät-podcastin tuottaa ⁠⁠⁠⁠⁠Hear Hear Media.

Episoder(114)

#110. Uupumus

#110. Uupumus

Uupumus – yksilön ongelma vai työelämän rakenteellinen kriisi?Tässä jaksossa sukelletaan uupumukseen – ilmiöön, joka koskettaa yhä useampaa, mutta jota ymmärretään usein väärin.Mistä uupumus oikeasti ...

15 Apr 1h 18min

#109. Takaisin agendalle: Valintamme ei kohdistunut sinuun

#109. Takaisin agendalle: Valintamme ei kohdistunut sinuun

Aprillipäivän kunniaksi tarjoilemme kuuntelijoillemme parin vuoden takaisen hittijaksomme uudelleen kierrätettynä. Aihe on ajankohtaisempi kuin jopa ilmestyessään ja työnhaun keskellä jokainen meistä ...

1 Apr 1h 18min

#108. Miten pysyä perässä kaikessa muutoksessa?

#108. Miten pysyä perässä kaikessa muutoksessa?

Miten pysyä mukana muutoksessa, kun kaikkea tuntuu olevan liikaa?Tässä jaksossa pureudutaan muutoskyvykkyyteen ja muutosvalmiuteen. Keskustellaan siitä, mitä jatkuva muutos oikeasti tarkoittaa yksilöl...

18 Mar 1h 2min

#107. Tekoäly töissä

#107. Tekoäly töissä

Jakso tehty kaupallisessa yhteistyössä EY:n kanssa.Tässä Lähtijät-jaksossa pureudumme tekoälyn vaikutuksiin työelämässä. Ei hypeen vaan siihen, mitä organisaatioissa tapahtuu juuri nyt. Miten AI muutt...

4 Mar 1h 11min

#106. Leikisti töissä

#106. Leikisti töissä

Leikki työelämässä - sopivan sopivaa vai jopa täysin välttämätöntä?Tässä jaksossa sukelletaan leikkiin töissä ja elämässä. Miksi aikuisen on vaikea heittäytyä?Miksi “vakavuus = uskottavuus” -ajattelu ...

19 Feb 59min

#105. Etätyö

#105. Etätyö

Etätyö. Hybridityö. Toimisto vai koti? 💼Keskustelu on usein typistynyt päivien laskemiseen, mutta entä jos kysymys onkin jostain ihan muusta?Tässä Lähtijät-jaksossa keskustelemme etätyöstä realistise...

4 Feb 51min

#104. Kasvun vuosi 2026: Mikä sun tavoite tälle vuodelle on?

#104. Kasvun vuosi 2026: Mikä sun tavoite tälle vuodelle on?

Kasvu ei tapahdu toivomalla, vaan se vaatii johtotähdekseen tavoitteen, tuekseen tarinat ja toteutuakseen teot. Vuosi 2026 on nimetty kasvun vuodeksi, ja se tarkoittaa meille jotain paljon isompaa kui...

21 Jan 1h 16min

#103. Toivoa työelämään vuoteen 2026!

#103. Toivoa työelämään vuoteen 2026!

Tehty kaupallisessa yhteistyössä SD Worxin kanssa.HR ei ole vain kulttuuria ja työilmapiiriä.Tässä Lähtijät-podcastin jaksossa puhutaan siitä, mitä arvoa tuottava HR oikeasti tarkoittaa ja miksi yrity...

31 Des 20251h 52min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
pengepodden-2
finansredaksjonen
utbytte
rss-politisk-preik
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-sunn-okonomi
okonomiamatorene
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse