47. Vapaasynnyttäjäksi viiden sairaalasynnytyksen jälkeen - Johannan tarina

Johanna haaveili lapsena sekä eläinlääkärin ammatista että suurperheen äitiydestä maatilalla. Rakastuessaan miehensä kanssa palaset loksahtivat kohdilleen ja perheen perustaminen sai alkaa.

Suhtautuminen synnyttämiseen oli luonnollisen luottavainen ja tältä pohjalta Johanna lähti ensimmäiseen synnytykseensä. Kokemus oli positiivinen, mutta Johanna olisi kaivannut enemmän tietoa ja tukea. Synnytyskokemukset sairaalassa olivat ihan hyviä, kunnes viidennen synnytyksen aika koitti.

Viides eli viimeinen synnytyskokemus sairaalassa oli kauhea. Sisätutkimukset tehtiin kovakouraisesti ja kohtelu oli muutenkin väkivaltaista. Johanna ajatteli, että sairaalassa ei kerta kaikkiaan voi synnyttää. Toimenpiteitä tehtiin kielloista huolimatta. Synnytyksen jälkeen Johanna totesi sairaalassa, ettei enää koskaan aio synnyttää siellä, loput lapset saavat syntyä kotona.

Kuudennessa raskaudessa Johanna kuuli ensimmäistä kertaa vapaasynnytyksestä ja tiesi, että se on hänen polkunsa. Ensimmäinen vapaasynnytys meni hienosti! Vauvalla oli napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä, Johanna kiepautti sen pois. Johannan mukaan hyvä synnytyskokemus tuntui niin ihanan tavalliselta ja normaalilta, että sen melkein unohti, kun taas traumaattiset kokemukset ovat pitäneet otteessaan koko vauva-ajan.

Seitsemäs vauva sai syntyä hyvin rakkaudellisessa, rauhallisessa ja lempeässä tilassa Johannan ollessa kahdestaan miehensä kanssa. Vauva avasi silmänsä heti ja näytti hämmästyneeltä. Sisarukset kutsuttiin ihmettelemään vauvaa. Tuota ihanaa hetkeä Johanna ei koskaan unohda.

Jaksossa Johanna jakaa avoimesti ikävistä lastensuojelu-uhkailuista vain kotisynnytysten ja tutkimuksista kieltäytymisten takia. Toivomme, että keskustelu hälventäisi turhaa lastensuojeluilmoitusten pelkoa. Johannan kokemukset lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa ovat pelkästään positiivisia. Olemme aina vapaita tekemään omat päätöksemme, uhkailusta ja painostuksesta huolimatta.