Välituntivalvojana Herra Ylppö
Elämänkoulu7 Mar 2023

Välituntivalvojana Herra Ylppö

Vuoden 2023 yllättävin selfhelp-kirja on 101 elämänohjetta, taiteilija Herra Ylpön teos, jonka hän kirjoitti saadakseen oman elämänsä parempaan järjestykseen. Sivutuotteena syntyi Instagram-ilmiö ja sittemmin kirja.Torstain jaksoon valitsin kirjan ohjeista itselleni mieluisimmat. Kommentoin niitä ja tungen omia viisauksiani joukkoon. Tunnustaudun selfhelp-narkkariksi: jaksan aina innostua uusista kirjoista ja ajatuksista, ja otan niistä sitten käyttöön sen, mikä tuntuu toimivan. En suhtaudu lukemaani tai kuulemaani haudanvakavasti, enkä mitenkään dogmisesti - ja samaa suosittelen muillekin. No mutta asiaan. Välitunnilla jatkamme Eetun kanssa lyhyesti uusien podien ideointia, mutta varsinainen pihvi on taustakeskustelu Ylpön kanssa selfhelp-kritiikistä ja mm. siitä, miksi hän ylipäätään lähti kirjoittamaan ohjeita itselleen ja maailmalle.Torstaina siis varsinainen jakso - mutta sitä ennen lähetä meille palautetta ja kerro, mikä on se lause, joka on kantanut JUST SUA läpi vaikeiden hetkien - tai kannustanut johonkin uuteen. Viestin voi laittaa ohjelman omaan Whatsappiin (050) 549 5094 (ääniviestit JES) tai meiliosoitetteeseen info@annaperho.fiHUOMHUOMHUOM: Merkkaathan selkeästi viestiin saako sitä käyttää osana ohjelmaa. Jos saa, mainitsen palautteen yhteydessä etunimesi ihan vain luontevuussyistä, koska ”Marja” tai ”Markku” nyt vain kuulostaa puhuttuna paremmalta kuin ”eräs henkilö”.See Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Episoder(97)

Kiire on turvallinen tila: Mitä siellä ollaan piilossa?

Kiire on turvallinen tila: Mitä siellä ollaan piilossa?

Kiire on turvallinen tila - Mitä siellä ollaan piilossa? Nyrpistelemme kollektiivisesti kiireelle, mutta monelle se onkin turvallinen tila. Kiireeseen paetaan vaikeita tunteita ja asioita, joita ei h...

10 Des 202448min

Q´s & A´s: Marjo vihaa työtään - entä miten eroon somekoukusta?

Q´s & A´s: Marjo vihaa työtään - entä miten eroon somekoukusta?

Palauteboksi on paukkunut, ja sieltä poimin kaksi kysymystä: Marjo vihaa työtään ja haluaisi vaihtaa sen matkusteluun ja taidegallerian vetämiseen, mutta tie on pystyssä rahanpuutteen vuoksi. Vai onko...

3 Des 202451min

Kiitollinen, siunattu, myrkyllinen - onks pakko olla kiitollinen?

Kiitollinen, siunattu, myrkyllinen - onks pakko olla kiitollinen?

“Onko sulla perusasiat kunnossa?”, kysyi ystäväni Timo. Upea kysymys kohotti päivän tunnelmaa ja sai olon tuntumaan kiitolliselta.  Kiitollisuus on aihe, jonka tärkeyttä korostetaan ahkerasti. Ja tott...

26 Nov 202450min

Riko täydellisyyden vaatimus   - ota käyttöön hengen uhmavoima!

Riko täydellisyyden vaatimus - ota käyttöön hengen uhmavoima!

Monet meistä uskovat kritiikittä väitteeseen, että meiltä vaaditaan täydellisyyttä. Mutta vaaditaanko sittenkään? Kuka se on, joka näitä vaatimuksia esittää? Ja ennen kaikkea, onko niitä vaatimuksia p...

31 Okt 202445min

Henkisyys - huuhaata vai aito asia?

Henkisyys - huuhaata vai aito asia?

Henkisyys, hengellisyys, usko, tuonpuoleinen… Elämme jälleen new agen nousukautta, nyt ehkä kaupallisemmassa muodossa kuin koskaan. Uushenkisyys trendaa sosiaalisessa mediassa - mutta onko henkisyys t...

24 Okt 202453min

Mitä et ainakaan halua?  Painajaiskartta on unelmakartan tehokas serkku

Mitä et ainakaan halua? Painajaiskartta on unelmakartan tehokas serkku

Unelmakartoissa pohditaan muutosten hyötyjä, ja niiden laatijaa kannustetaan optimismiin. Mutta jos todella haluat onnistua isoissa muutoksissa, pohdi huolella sitä mitä ET halua. Opastan sinut jaksos...

17 Okt 202453min

Kärsitkö epävarmuusallergiasta?  Näin saat rohkeutta sen tilalle

Kärsitkö epävarmuusallergiasta? Näin saat rohkeutta sen tilalle

Epävarmuus on ihmiselle luontainen, krooninen tila. Epäilemme kykyjämme, pelkäämme tekevämme virheitä, emme uskalla tehdä valintoja, sillä mitä jos kaikki ei onnistukaan täydellisesti?Vaikka epävarmuu...

10 Okt 202450min

Mieluummin vajarit kuin överit? Miksi ylenpalttinen tunnepuhe lisää ahdistusta.

Mieluummin vajarit kuin överit? Miksi ylenpalttinen tunnepuhe lisää ahdistusta.

Sorry vaan, mutta minulla alkaa olla tunnepuheen paisuntasäiliö täyttymässä. Esitän vakavia epäilyksiä sen suhteen onko alituinen omiin tunteisiin kaivautuminen meille hyväksi, vai voiko se itse asias...

3 Okt 202453min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
foreldreradet
dopet
merry-quizmas
jakt-og-fiskepodden
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
sinnsyn
sovnlos
podme-bio-3
hverdagspsyken
rss-kull
gravid-uke-for-uke
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-kunsten-a-leve
fryktlos
level-up-med-anniken-binz
rss-var-forste-kaffe