Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

60-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Muuttoliikenne Suomesta Ruotsiin kävi vilkkaasti 1960-luvulla, ja tahti kiivastui vuosikymmenen loppua kohden. Vuosina 1969 ja -70 Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista.

Suurin syy oli Suomessa vallitseva työttömyys. Työt löytyivät tehtaista Tukholman, Göteborgin, Eskilstunan, Västeråsin, Boråsin ja Gävlen, Södertäljen seuduilta ja lukuisilta muilta teollisuuspaikkakunnilta.

"Lähdetäänpä pojat Ruotsiin"

Kuusamolainen Taisto Ronkainen oli päässyt armeijasta ja oli poikien kanssa viettämässä iltaa. Yhtäkkiä joku vain tokaisi, että mitäpä jos lähdettäisiin Ruotsiin.

Pakkasin pari vaatekertaa ja kengät jenkkikassiin, mitä sitä kesällä muuta tarvitsee.

Taisto Ronkainen

Töitä ei Ruotsissa tarvinnut etsiä, tehtaisiin pääsi suoralta kädeltä. Ja jos työpaikka tuntui kurjalta, aina löytyi uusi paikka jostain muualta. Taisto Ronkainen kiersi monet rautatehtaat 1960-luvun alussa.

– Siinä se nuoruus meni mukavasti.

Ruotsiakaan ei tarvinnut osata, sillä työmaalla oli aina joku, joka pystyi auttamaan.

Rakkaus syttyi tansseissa

Maija Ronkainen muutti Porista veljensä houkuttelemana Ruotsiin ja sai töitä AKA:n televisiotehtaalta.

Istuin hihnalla ja perjantaisin harmitti, kun ruotsalaisrouvat tekivät kiusaa hihnan loppupäässä. He halusivat aikaisin kotiin viikonlopun viettoon ja lopettaa työt kesken urakan.

Maija Ronkainen

Maija Ronkainen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen muuttopäätökseensä.

– Aina oli kamala koti-ikävä, ja olisin halunnut lähteä takaisin kotiin joka päivä.

Maija sai kuitenkin koti-ikäväänsä parasta mahdollista lääkettä. Hän tapasi Taiston lentopalloharrastuksessa ja lempi roihahti Gävlen tansseissa. Pariskunta meni naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1967.

Perhe asui useilla eri paikkakunnilla, ja Maija Ronkainen päivittelee yhä ruotsalaisasuntojen heikkoa standardia.

– Ulkovessa ja keittiössä vain kylmää vettä vielä 60-luvun lopussa!

Ruotsi oli kuin kultakaivos

Erkki Parviainen oli vasta kuusitoistavuotias lähtiessään vuonna 1964 Pylkönmäeltä, Keski-Suomesta Torshällaan, Eskilstunan kupeeseen.

– Lentokoneella tultiin, ei laivalla!

Torshällassa asui jo Erkin veli, ja hänen luokseen Erkki muuttikin aluksi. Asuntoa oli muutenkin hankala löytää. Usea Erkin ikäinen tai hieman vanhempi poikamies asui alivuokralaisena. Parakkiasumista Erkki halusi välttää.

– Ne olivat hurjia paikkoja. Siellä ryypättiin ja rällästettiin. Kerrankin näin, kuinka mies tuli raamit kaulassa ikkunasta ulos.

Ruotsi ja Torshällakin tuntuivat nuoresta miehestä ennen kokemattoman suurilta, mutta samalla ahtailta.

Oli aivan käsittämätöntä, kuinka täällä asuttiin melkein päällekkäin, ihmiset oli tungettu yhteen kuin rumpuun. Kaduillakaan ei tervehditty kulkijaa, ja jos kylään halusi mennä, piti tilata aika kuin lääkärille.

Erkki Parviainen

Erkki Parviainen pääsi töihin Nybybrukin tehtaalle. Hän oli vuorotöissä, mutta ei nuoresta iästään johtuen saanut tehdä yövuoroja. Palkkaansa hän oli kuitenkin tyytyväinen, eikä Suomessa olisi päässyt samoihin tienesteihin

– Ruotsihan oli kuin kultakaivos, rahaa sai vaikka kuinka paljon.

Erkki Parviainen kiersi ahkerasti lähiseudun suomalaistansseissa, ja näin kului nuoren miehen aika mainiosti uudessa maassa.

Kesäillat Tukholman huumassa

16-vuotiaalla Tarja Saarikolla oli kattava jäähyväissaattue Turun laivasatamassa, kun hän lähti Ruotsiin kesätöihin. Yhtäkkiä joukon seassa ollut kaveripoika sai päähänsä lähteä matkaseuraksi.

– Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa laivalippuun, ja niin päätin myydä vakosamettihousuni siskolleni. Näin saimme rahat matkalippuun.

Tarja oli kesätöissä Tukholman keskustan Birkastanissa sijaitsevassa konditoriassa ja leipoi täytekakkuja ja pikkuleipiä. Hän asui konditorian omistajan perheen luona Upplands Väsbyssä.

Kesäillat Tarja vietti Tukholman keskustassa Fyran -nimisessä purkutalossa, jossa kävi myös moni myöhempien aikojen julkkiksista. Vuoden 1966 kesää siivitti - totta kai - myös romanssi.

Ruotsi tuntui myös kovin modernilta turkulaistytön silmissä.

Hämmästelin, kuinka naapurin mies Upplands Väsbyssä leikki hiekkalaatikolla lastensa kanssa. Sellaista en ollut Suomessa nähnyt.

Tarja Saarikko


Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".

Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Episoder(234)

Kalle ja Ukrainan sota – erään sotilaan päiväkirja: osa 2/2

Kalle ja Ukrainan sota – erään sotilaan päiväkirja: osa 2/2

Ruotsinsuomalainen Kalle on taistellut Ukrainan armeijan joukoissa keväästä 2022 lähtien, ja kohdannut kuoleman silmästä silmään. Kaksiosaisen dokumentin toinen osa. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges ...

19 Mai 202424min

Kalle ja Ukrainan sota – erään sotilaan päiväkirja: osa 1/2

Kalle ja Ukrainan sota – erään sotilaan päiväkirja: osa 1/2

Ruotsinsuomalainen Kalle taistelee Ukrainan sodassa Venäjää vastaan. Hän pitää päiväkirjaa kokemuksistaan Kalle tietää, ettei välttämättä palaa kotiin hengissä. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radi...

12 Mai 202425min

Saabin konkurssi – kun Sirpa ja tuhannet muut menettivät työnsä

Saabin konkurssi – kun Sirpa ja tuhannet muut menettivät työnsä

Sirpa menettää työpaikkansa 35 vuoden jälkeen. Hän tehnyt koko uransa, 17-vuotiaasta asti, Saab Automobilen palveluksessa. Mistä löytyy uusi työ, kun Trollhättan on täynnä työttömiä? Lyssna på alla a...

22 Apr 202433min

Viking Sally – mordbåten som blev Estonia

Viking Sally – mordbåten som blev Estonia

Viking Sallys tragiska historia, från första mordet till Estoniakatastrofen, börjar på Östersjön 1980. Färjan Viking Sally markerar en ny era, men snart börjar fasansfulla händelser inträffa ombord. L...

8 Apr 202430min

Matti ja Bengt – talvisodan kipeät arvet

Matti ja Bengt – talvisodan kipeät arvet

Ruotsalainen vapaaehtoinen Matti Sundsten puolustaa Suomea talvisodassa vuonna 1940. Hän joutuu vihollislinjojen taakse, mutta selviytyy kuin ihmeen kautta. Matti palaa Ruotsiin, mutta sota ei lähde h...

25 Mar 202443min

Ismo Leikola – Erövra världen med finsk brytning

Ismo Leikola – Erövra världen med finsk brytning

Komikern Ismo Leikola vill bli bäst, och finskheten får honom att sticka ut från mängden. En dag sitter han i jacuzzin i Los Angeles, när han får ett telefonsamtal som ska lyfta hans karriär till helt...

11 Mar 202435min

Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin

Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin

Viking Sally on 1980-luvulla Itämeren ylpeys, kunnes laivalta löydetään ruumis. Murha on kuitenkin vasta alkua. Kun kuolema on kerran noussut Viking Sallyn kyytiin, se ei poistu sieltä enää. Lyssna på...

26 Feb 202430min

Kari ja Neurosedyn-skandaali – pitkään vaiettu salaisuus

Kari ja Neurosedyn-skandaali – pitkään vaiettu salaisuus

Nuori Kari Palo-oja pohtii, miksi hänen kehonsa ei ole samanlainen kuin muiden. Miksi äidille tulee paha mieli, kun hän yrittää kysyä asiasta? Hän saa vastauksen vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun puh...

12 Feb 202430min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
konspirasjonspodden
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
intervjuet
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
grenselos
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
rss-espen-lee-usensurert
synnve-og-vanessa
rss-dannet-uten-piano
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
frokostshowet-pa-p5
fladseth
krisemoter