Vain hetkeksi piti jäädä: Kulttuurishokki 2000-luvun Ruotsissa

Vain hetkeksi piti jäädä: Kulttuurishokki 2000-luvun Ruotsissa

Nousukausi loi hyviä uramahdollisuuksia ja yritysfuusiot toi suomalaisosaajia yhtiöiden huipulle uuden vuosituhannen alussa.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Marita Rautpalo ja hänen miehensä ovat molemmat juristeja, ja molempien ura oli nousujohteista 2000-luvun alun Suomessa.

– Se oli kiireistä aikaa, lapset olivat pieniä ja aina oli jokin muutos päällä kuten työpaikan vaihto.

Maria Rautpalon mies sai työtarjouksen Tukholmasta, kun hänen työpaikkansa Sonera fuusioitui ruotsalaisen Telian kanssa. Perhe joutui pikaisesti muuttamaan Tukholmaan. Asunto ja lasten päiväkoti sekä koulu valittiin yhden viikonlopun aikana.

Pikkuisen hirvitti, kun meklari soitti Helsinkiin ja kertoi, että joku oli nostanut asunnon hintaa 100.000 kruunulla. Me nostettiin 10.000 kruunulla. Monta kertaa ylitettiin maksimiraja, mutta aina vaan taivuttiin korkeampaan hintaan. Tällaiseen en ollut tottunut Suomessa.

Maria Rautpalo

Maria Rautapalon ensimmäinen vuosi Tukholmassa oli värikäs. Hän oli päättänyt, ettei jäisi nuorimmaisen lapsensa kanssa kotiin, vaan hankkisi itselleen työpaikan. Lasten päiväkoti ja koulu kuitenkin hiersivät tunteita ensi alkuun.

– Muistan kuinka suututti, kun päiväkodissa ja koulussa ei ollut mitään järjestystä. Suomessa olin tottunut siihen, että asiat suunniteltiin, mentiin ulos säällä millä hyvänsä, ja kaikki oli muutenkin organisoidumpaa. Kyllähän kaikki siitä sitten lutviutui.

Maria käytti ensimmäisen syksynsä yliopisto-opintoihin ja suoritti muutaman mielekkään kurssin. Sitten alkoikin työnhaku. Hän pääsi moneen työpaikkahaastatteluun, ja lopulta löytyi haastava ja koulutusta vastaava työ ammattiliitto Vårdförbundetissa.

Jääkiekko meni kaiken edellä

Tero Tuomarila oli sanan mukaisesti kasvanut turkulaisessa jääkiekkokaukalossa. Ei siis ollut ihme, että jääkiekko toi hänet myös Tukholmaan 2000-luvun alussa. Pieni hidaste painoi kuitenkin repussa.

– Mä olin reputtanut ruotsin ylioppilaskirjoituksessa, ja sanoin preppauskurssin vetäjälle, ettei mulla ole koskaan käyttöä ruotsin kielelle.

Tero Tuomarila pelasi ykkösdivisioonassa tukholmalaisessa joukkueessa. Jääkiekko meni kaiken edelle.

Työpaikkahaastattelussakin sanoin, että en sitten aio myöhästyä yhdestäkään treenistä enkä matsista.

Tero Tuomarila

Tero Tuomarilan suunnitelma oli pelata vain yksi kausi Ruotsissa, mutta sitten tuli mahdollisuus pelata vielä toinenkin. Sen jälkeen pelattiin kausi kauden jälkeen kunnes oli aika päättää pitkä ura jääkiekkokaukalossa.

– Vaimo on aina tukenut kaikessa. Oli aikoja, kun lähdin töihin kaikkien vielä nukkuessa. Kun tulin kotiin treeneistä, kaikki oli taas nukkumassa. Luistimet laitoin naulaan jääkiekon osalta vuonna 2010.

Suurperheen uranainen

Uuden vuosikymmenen vaihtuessa Teija Kaarteen perhe oli jo kunnioitettavan kokoinen. Perheessä oli neljä poikaa, nuorimmainen neljän vuoden ikäinen ja vanhin 14. Molemmat vanhemmat olivat töissä, mutta Teijalle syttyi ajatus muutoksesta. Hän halusi jatkaa keskenjääneitä opintojaan. Rakkus oli tuonut hänet aikanaan Ruotsiin, ja tunteiden palossa oli lukio jäänyt Suomessa kesken.

Muistan, kuinka paistoin jauhelihaa ja siinä samassa luin läksyjä. Halusin itselleni ammatin, mutta ensin piti suorittaa miltein kaikki lukion kurssit.

Teija Kaarre


Teija valmistui ylioppilaaksi, sen jälkeen perushoitajaksi ja lopulta sairaanhoitajaksi. 2000-luvulla tapahtui Kaarteen perheessä vielä pari mullistusta.

– Me päätettiin rakentaa talo!

2000-luvun päätteeksi tuli vielä varsinainen bonus.

– Meille syntyi tytär, neljän pojan jälkeen. Aivan mahtavaa!


Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Episoder(234)

Dokumentti: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö

Dokumentti: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö

Itämeressä tiivistyy monta asiaa. Se on nautinnon ja mielihyvän meri. Se on kuitenkin yksi maailman saastuneimmista meristä ja kamppailee ilmastonmuutoksien kourissa. Samaan aikaan Itämerellä on näkyv...

26 Aug 202230min

Vaalit 2022: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö

Vaalit 2022: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö

Itämeressä tiivistyy monta asiaa. Se on nautinnon ja mielihyvän meri. Se on kuitenkin yksi maailman saastuneimmista meristä ja kamppailee ilmastonmuutoksien kourissa. Samaan aikaan Itämerellä on näkyv...

10 Jun 202231min

Vaalit 2022: Pohjoisen uusi työmaa ja sen haasteet

Vaalit 2022: Pohjoisen uusi työmaa ja sen haasteet

Yritykset investoivat miljardeja Pohjois-Ruotsiin. Työpaikkoja riittää, mutta työntekijöistä on huutava pula. "Se on sellainen industriell boom. Se on vähä sama juttu kun meidän vanhemmat tulivat tänn...

3 Jun 202228min

Vaalit 2022: Ruotsinsuomalainen vanhuus

Vaalit 2022: Ruotsinsuomalainen vanhuus

Vanheneminen saattaa tuoda mukanaan sairauksia tai yksinäisyyttä. Ihminen tulee myös riippuvaisemmaksi toisten avusta, ja se on monille vaikea paikka. Ohjelma etsii vastausta siihen, miten ikääntymise...

27 Mai 202230min

Vaalit 2022: Voiko Ruotsin koulussa oppia suomea?

Vaalit 2022: Voiko Ruotsin koulussa oppia suomea?

Suomen kielen opetusta tarjotaan Ruotsin peruskoulussa nykyään myös lapsille, jotka opettelevat kielen alkeita. Mutta voiko kielen oppia, jos opetusta on tunti viikossa? Samoilla tunneilla vasta-alkaj...

20 Mai 202224min

Vaalit 2022: Digitaalinen ulkopuolisuus on ikäihmisen arkea

Vaalit 2022: Digitaalinen ulkopuolisuus on ikäihmisen arkea

Yhteiskunnan palvelut siirtyvät internetiin, mutta sadat tuhannet ihmiset eivät pysy kehityksen perässä. Ruotsissa on noin 600 000 digitaalisesti syrjäytynyttä. "Vanhat ihmiset ei pysy mukana", sanoo ...

13 Mai 202227min

Vaalit 2022: Löytyykö maanpuolustustahtoa?

Vaalit 2022: Löytyykö maanpuolustustahtoa?

Ukrainan sodan myötä maanpuolustus on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista Ruotsissa ja Suomessa mutta löytyykö täältä tahtoa puolustaa omaa maata? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app....

5 Mai 202233min

Dokumentti: Hiljaa luokassa – kun suomalaislapset saapuivat Ruotsiin

Dokumentti: Hiljaa luokassa – kun suomalaislapset saapuivat Ruotsiin

Suurten muuttovuosien aikana ruotsalaisiin kouluihin ilmestyi valtava määrä lapsia, jotka eivät osanneet ruotsia. Jotkut lapsista eivät uskaltaneet edes puhua koulussa, ja vain istuivat pulpettien äär...

29 Apr 202242min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
konspirasjonspodden
popradet
rss-henlagt-andy-larsgaard
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
intervjuet
lydartikler-fra-aftenposten
grenselos
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
rss-espen-lee-usensurert
synnve-og-vanessa
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
rss-dannet-uten-piano
frokostshowet-pa-p5
fladseth
198-land-med-einar-trnquist