Puhelu äidille: Manu kasvoi skitsofreniaa sairastavan veljensä varjossa

Puhelu äidille: Manu kasvoi skitsofreniaa sairastavan veljensä varjossa

Manun äiti sairastaa Alzheimerin tautia ja asuu nyt yksin, kun hänen miehensä on kuollut ja skitsofreniaa sairastava Manun veli on muuttanut pois kotoa. Äiti on ensimmäistä kertaa vastuussa vain itsestään.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Kaikki alkoi siitä, kun Manun vanhemmat muuttivat takaisin Suomeen asuttuaan vuosikymmeniä Ruotsissa. Pojista vanhin muutti myös, koska tämä ei pystynyt asumaan kaukana vanhemmistaan.

Vuodet vierivät ja äiti hoiti syöpäsairasta miestään ja skitsofreniaa sairastavaa poikaansa.

– Halusin pelastaa äitini ja järjestin isälle paikan hoitokodista ja oman asunnon veljelleni, Manu kertoo.

Kaoottinen arki

Manu oli teini-iässä, kun veli sairastui ja poliisi haki tämän. Sen jälkeen muut sisarukset elivät veljen sairauden varjossa. Arki oli kaoottista ja jääkaappi oli usein tyhjä.

"Asuimme saman katon alla, mutta jouduimme kuitenkin selviytymään itse."

Monen vuoden ajan Manu oli katkera siitä, että hänet unohdettiin lapsuudessa. Hän ja vanhemmat eivät juuri pitäneet yhteyttä. Vasta aikuisena hän ja äiti löysivät jälleen yhteyden. Se tapahtui matkalla New Yorkiin – matkalla, jonka Manu oli antanut äidilleen syntymäpäivälahjaksi.

– Meillä oli tosi hauskaa! Minä ja tämä vanha rouva opimme tuntemaan toisemme ihan uudella tavalla.

Nykyään Manu vierailee äitinsä luona joka kuukausi. Heillä on monta yhteistä kiinnostuksenkohdetta ja he soittelevat lähes päivittäin. Manun mielestä sillä, että äiti oli hänen mielestään huono äiti, ei ole merkitystä.

– Minua ei olisi ilman häntä, niin se vain on ja nyt minä pidän vuorostani huolta hänestä.

Puhelu äidille on sarja, joka käsittelee äitisuhteita. Tämä on sarjan kolmas osa.

Jaksossa kuultu kappale: Mary Lattimore – The Quiet Night

Julia Wiræus
julia.wiraeus@sverigesradio.se

Episoder(232)

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ...

15 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

1970-luvulla puhalsivat poliittiset ja vapaat tuulet. Ruotsiin tuli opiskelijoita ja elämänhaluisia nuoria. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikym...

8 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

1960-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Vain hetkeksi piti jäädä on Sveriges Radio Finskan sarja suomalaisista, jotka ovat ...

1 Sep 202325min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Neuvostoliiton pelko, seikkailumieli ja isän konkurssi toivat Ruotsiin 1950-luvun nuoret Arvo Lattusen, Aira Lepistön ja Virpi Korhosen. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muu...

25 Aug 202324min

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Marimekon perustaja Armi Ratian elämä oli täynnä railakkaita jetset-juhlia, joihin vieraita lennätettiin helikopterilla. Hänen elämäänsä reunustivat myös surut ja useat itsemurhayritykset. Yrityksessä...

16 Jun 202336min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 10 osa: Aatos tekee jälleen kerran käänteentekevän päätöksen. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202323min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 9 osa: Marga todistaa dramaattista synnytystä keskellä katua. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202325min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 8 osa: Rantaperkiöille odotetaan esikoista. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

12 Mai 202323min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
popradet
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
grenselos
alt-fortalt
frokostshowet-pa-p5
fladseth
rss-dannet-uten-piano
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
synnve-og-vanessa
rss-frekvens-med-anine-olsen
opptur-med-annette-og-ingeborg