Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun

Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun

Ohjelma perehtyy Ruotsin rahahuoltoon, kruunun olemukseen sekä siihen, mitä käytössä olevat setelit ja kolikot kertovat meille. Piipahdamme myös kryptovaluuttojen maailmassa.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Tarina alkaa 200 kruunun setelistä. Miksi meillä on kruunu ja mikä rooli rahajärjestelmässä on Ruotsin valtionpankilla eli Riksbankenilla? Puhumme myös rahojen painamisesta ja lyömisestä sekä mietimme kruunujen valmistamisen kustannuksia. Ohjelmassa paljastetaan myös, miten paljon kultaa me kaikki omistamme keskuspankkimme kautta.

Keskustelun aiheena on myös Ruotsin valuutan turvallisuus maailmantalouden myrskyissä sekä pohdimme piensäästäjän asemaa ja kryptovaluuttoja.

Käteistä ja kultaa -ohjelma kurkkaa lisäksi syvälle Ruotsin nykyisiin rahoihin, joiden symboliikkaa pohdimme.

Asiantuntijoina ovat Jussi Hiljanen SEB:stä sekä arkeologi ja numismaatikko Eeva Jonsson Kuninkaallisesta kolikkokabinetista – Ruotsin talousmuseosta.

Käteistä ja kultaa -ohjelman on toimittanut Jorma Ikäheimo alkuvuodesta 2022.

Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sverigesradio.se

Episoder(232)

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ...

15 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

1970-luvulla puhalsivat poliittiset ja vapaat tuulet. Ruotsiin tuli opiskelijoita ja elämänhaluisia nuoria. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikym...

8 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

1960-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Vain hetkeksi piti jäädä on Sveriges Radio Finskan sarja suomalaisista, jotka ovat ...

1 Sep 202325min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Neuvostoliiton pelko, seikkailumieli ja isän konkurssi toivat Ruotsiin 1950-luvun nuoret Arvo Lattusen, Aira Lepistön ja Virpi Korhosen. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muu...

25 Aug 202324min

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Marimekon perustaja Armi Ratian elämä oli täynnä railakkaita jetset-juhlia, joihin vieraita lennätettiin helikopterilla. Hänen elämäänsä reunustivat myös surut ja useat itsemurhayritykset. Yrityksessä...

16 Jun 202336min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 10 osa: Aatos tekee jälleen kerran käänteentekevän päätöksen. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202323min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 9 osa: Marga todistaa dramaattista synnytystä keskellä katua. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202325min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 8 osa: Rantaperkiöille odotetaan esikoista. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

12 Mai 202323min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
aftenpodden-usa
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
grenselos
min-barneoppdragelse
alt-fortalt
synnve-og-vanessa
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
fladseth
rss-frekvens-med-anine-olsen
198-land-med-einar-trnquist