Voimanaisia Suomesta: Elisabeth Rehn – politiikan huipulta sotatantereille

Voimanaisia Suomesta: Elisabeth Rehn – politiikan huipulta sotatantereille

Minkälaista oli tulla mukaan politiikkaan untuvikkona 70-luvun Suomessa? Minkälainen on nainen, joka nousi Suomen ja koko Euroopan ensimmäisenä naisena maansa puolustusministeriksi ja yhtenä ensimmäisistä naisista presidenttiehdokkaaksi? Miltä tuntuu katsoa kuolemaa silmästä silmään?

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Elisabeth Rehn on suomalainen politiikan uranuurtaja ja ihmisoikeustaistelija.

Hän nousi Suomessa ensimmäisenä naisena puolustusministeriksi vuonna 1990 ja oli vuoden 1994 presidentinvaaleissa toinen nainen, joka on koskaan noussut Suomessa presidenttiehdokkaaksi.

Poliittisen uransa jälkeen Elisabeth Rehn teki toisen uran ihmisoikeustaistelijana. Hän on YK:n palveluksessa kiertänyt maailman kriisialueita ja nostanut esille naisten ja lasten asemaa.

Rehn halusi vaikuttaa maailmaan jo pikkutyttönä ja toimi ns. pikkulottana Suomessa sodan aikana toimineen naisten maanpuolustusjärjestö Lotta Svärdin riveissä.

Nykyään 87-vuotias Elisabeth Rehn viettää eläkepäiviä Kirkkonummella, mutta kantaa edelleen huolta naisten ja tyttöjen asemasta ja miettii, miten kävisi, jos Suomeen syttyisi sota.

"Minulla on 16 lastenlastenlasta, ja mietin, miten esimerkiksi 10-vuotias jalkapallotähteni selviäisi pikkulottana ja varmasti hän selviäisi."

Katri Nisula
katri.nisula@sverigesradio.se

Episoder(232)

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

Vain hetkeksi piti jäädä: 1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ...

15 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

1970-luvulla puhalsivat poliittiset ja vapaat tuulet. Ruotsiin tuli opiskelijoita ja elämänhaluisia nuoria. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikym...

8 Sep 202326min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

Vain hetkeksi piti jäädä: 1960-luvulla tultiin suoraan liukuhihnalle

1960-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Vain hetkeksi piti jäädä on Sveriges Radio Finskan sarja suomalaisista, jotka ovat ...

1 Sep 202325min

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Neuvostoliiton pelko, seikkailumieli ja isän konkurssi toivat Ruotsiin 1950-luvun nuoret Arvo Lattusen, Aira Lepistön ja Virpi Korhosen. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muu...

25 Aug 202324min

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Armi Ratia - suomalaisen kansallisaarteen Marimekon perustaja

Marimekon perustaja Armi Ratian elämä oli täynnä railakkaita jetset-juhlia, joihin vieraita lennätettiin helikopterilla. Hänen elämäänsä reunustivat myös surut ja useat itsemurhayritykset. Yrityksessä...

16 Jun 202336min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 10 – Paluumuuttajat

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 10 osa: Aatos tekee jälleen kerran käänteentekevän päätöksen. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202323min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 9 osa: Marga todistaa dramaattista synnytystä keskellä katua. Lyssna på alla avsnit...

12 Mai 202325min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 8 osa: Rantaperkiöille odotetaan esikoista. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

12 Mai 202323min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
konspirasjonspodden
popradet
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
min-barneoppdragelse
wolfgang-wee-uncut
grenselos
synnve-og-vanessa
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
fladseth
alt-fortalt
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
rss-frekvens-med-anine-olsen
198-land-med-einar-trnquist