Kipupiste: Uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuminen

Kipupiste: Uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuminen

Syyllisyys, häpeä ja yksinäisyys ovat tunteita, jotka liittyvät voimakkaasti uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen. Kuoleman- ja kadotukseen joutumisen pelko voivat seurata vuosia eroamispäätöksen jälkeen ja herättää epäilyä, oliko päätös sittenkään oikein.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee vanhoillislestadiolaisuuden jättäneiden Silkan ja Venlan kanssa heidän eroamisprosessistaan. Mukana ohjelmassa on myös Suomessa toimivan Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen toiminnanjohtaja Joni Valkila. Uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen on useimmiten pitkäaikainen prosessi, ja moni on täysin yksin ajatuksiensa kanssa. Eropäätöstä siivittävät myös häpeä, syyllisyyden tunto sekä pelko ja ahdistus siitä, mitä tapahtuu, kun jää yhteisön ulkopuolelle.

Silka kertoo pelänneensä jo lapsena kuolemaa. Häntä pelotti, jos ei pääsekään taivaaseen, koska oli katsonut salassa televisiota tai kuunnellut musiikkia. TV:n katsominen ja musiikin kuuntelu ovat kiellettyjä vanhoillislestadiolaisilta. Teini-ikäisenä Silka eli kaksoiselämää, meikkasi kouluun, mutta pyyhki meikit pois ennen kotiintuloa. Ei-uskovaisten kaverien kohtalo alkoi myös mietityttää. Vanhoillislestadiolaisten oppien mukaan Silkan ystävät joutuisivat kadotukseen elintapojensa takia. Tämä oli Silkan mielestä kovin epäreilua. Hänen eroamisensa vanhoillislestadiolaisuudesta tapahtui pikkuhiljaa yläasteen aikana. Eroon liittyi paljon tuskaa ja epäilyä.


"Se mitä on jäänyt lapsuudesta on kuolemanpelko. Jos menee sinne yliajatteluun ja rupeaa miettimään kuolemaa. Se on ehkä se ainoa missä miettii, voiko se olla totta sittenkin, se mitä ne opetti."
Silka


Venla kasvoi pienessä kylässä, jossa liki kaikki kuuluivat vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Perhe muutti toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut muita samaan uskonliikkeeseen kuuluvia. Siellä Venla sai uusia, ei-uskovaisia ystäviä. Venlan irtiotot liittyivät ensin ulkonäköön ja ehostamiseen. Meikkaaminen on vanhoillislestadiolaisuuden mukaan syntiä. Venla meikkasi, ja se herätti paheksuntaa.

Kun Venla oli tehnyt päätöksensä erota vanhoillislestadiolaisuudesta, hänen vanhempansa yrittävät yhä saada hänet mukaan seuroihin eli lestadiolaisten tapaamisiin.
Venlalle vanhoillislestadiolaisuudesta eroaminen ei ole jättänyt traumoja, hän on päässyt niistä eroon.


"Vaikka eroaminen voi tuntua siinä tilanteessa raskaalta päätökseltä, mutta kun siitä pääsee eroon, niin se on ainakin oman kokemuksen mukaan paljon enemmän antavaa kuin ottavaa"
Venla



Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoo yhdistyksen tarjoavan vertaistukea. Yhdistys tiedottaa ongelmista, joita esiintyy uskonnollisissa yhteisöissä ja mitä tapahtuu ihmiselle, joka irtaantuu tiiviistä yhteisöistä. Yhdistys toivoo myös, että esimerkiksi viranomaiset puuttuisivat hengellisen väkivallan ilmiöihin. Henkilölle on väkivaltainen kokemus joutua tiiviin yhteisön ulkopuolelle sulkemaksi, sanoo Vakila.

Pahimmassa tapauksessa ihminen voi menettää perheensä, sukunsa ja ystävänsä. Tällä voi taas olla vakavia seurauksia kuten mielen- tai fyysisen terveyden menettäminen tai syrjäytyminen, jos ei pysty esimerkiksi jatkamaan työskentelyä tai opiskeluja. Kaikille kokemus ei ole yhtä traumaattinen ja parhaimmassa tapauksessa taas uskonnollisesta yhteisöstä eronnut saa vertaistukea jopa omalta perheeltään, kertoo Vakila. Esimerkiksi vanhollislestadiolaisilla on usein hyvin suurikokoisia perheitä ja on yleistä, että sisaruksista useampi irtaantuu vanhoillislestadiolaisuudesta.

Kipupiste -ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen terapeutti Pirita Jaaksi.

Virpi Inkeri, tuottaja
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Episoder(232)

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

För Hannah blir DNA-testet som mamma gjort början på en omtumlande resa bakåt i tiden: till en bortglömd del av familjens historia. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En vinterdag 2023 sitt...

22 Sep 202534min

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taals hiphop-karriär börjar i en garderob i Stockholmsförorten Tensta. Senare gör han succé världen över, men tackar nej till ett internationellt kontrakt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

8 Sep 202532min

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Charlotta gick i en finsk klass i 80-talets Jordbro. 40 år senare vill hon veta hur det gick för alla. Slumpen leder henne till Solvallamördaren Janne Raninen. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

2 Jun 202534min

Bastu-VM som slutade i tragedi

Bastu-VM som slutade i tragedi

VM-finalen i 110 graders hetta har pågått i sex minuter. Två finalister är kvar i bastun när domaren avbryter tävlingen, men det är redan för sent. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Bastu-...

16 Mai 202540min

Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Elokuussa 2010 Timo Kaukonen tavoittelee kuudetta saunomisen maailmanmestaruuttaan. Finaalisaunassa istuvat enää vain Timo ja venäläinen kilpailija, kun kaikki menee pahasti pieleen. Lyssna på alla av...

12 Mai 202539min

MM95 ja Jarmo Myllys – maalivahti, joka pysäytti Ruotsin

MM95 ja Jarmo Myllys – maalivahti, joka pysäytti Ruotsin

Globenin jääkiekkokatsomo on loppuunmyyty ja meteli korviahuumaava, mutta Jarmo Myllys ei kuule sitä. Hän keskittyy pian alkavaan finaaliin, josta tulisi historiallinen. Lyssna på alla avsnitt i Sveri...

5 Mai 202536min

Lapplandskriget – flykten till Sverige och Sirkkas hemlighet

Lapplandskriget – flykten till Sverige och Sirkkas hemlighet

Hösten 1944 flyr 55 000 finländare över gränsen till Sverige. På andra sidan älven står Finland i lågor. En av dem, Sirkka, bär på en stor hemlighet. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirk...

22 Apr 202547min

Pia Herrera – tack vare min finska mamma

Pia Herrera – tack vare min finska mamma

För Pia Herrera har det alltid varit hon och mamma Terttu mot världen. Men sen blir mamma sjuk i cancer. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pia Herrera växer upp med sin ensamstående finska...

7 Apr 202536min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
konspirasjonspodden
popradet
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
rss-henlagt-andy-larsgaard
lydartikler-fra-aftenposten
min-barneoppdragelse
grenselos
wolfgang-wee-uncut
synnve-og-vanessa
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
fladseth
alt-fortalt
198-land-med-einar-trnquist
opptur-med-annette-og-ingeborg