Kipupiste: Alkoholismi

Kipupiste: Alkoholismi

Alkoholismin taustalta löytyy muun muassa perinnöllisiä tekijöitä, lapsuudessa koettu trauma ja ulkopuolisuuden tunteita. Myös juomalla tulee alkoholistiksi, sanoo Kristiina Lönnroth, joka on katsonut alkoholismia monesta kulmasta. Hän toimii tukihenkilönä erilaisissa alkoholistien ryhmissä ja hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia riippuvaisuudesta.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee Kristiina Lönnrothin kanssa alkoholismista ja miten alkoholin väärinkäyttö dominoi perhedynamiikkaa sekä vaikuttaa perheen arkeen.

Kristiina Lönnroth on työskennellyt vuosia alkoholistien läheisten sekä naisalkoholistien tukitoiminnan parissa. Hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia alkoholiriippuvaisuudesta. Hän kasvoi perheessä, jossa isä joi. Kristiina puolestaan alkoi lukioikäisenä käyttää runsaasti alkoholia kuten monet muutkin hänen koulukavereistaan. Riippuvaisuus oli riistäytyä käsistä, kunnes Kristiina 24-vuotiaana oivalsi, että alkoholinkäyttö oli lopetettava.

"Luulin, että juon pahaan olooni ja että alkoholi helpottaa. Sitten tajusin, että olen juomisessa kiinni ja alkoi pelottaa, että minusta tulee viisikymppinen kaappijuoppo. Minun on pakko lopettaa."
Kristiina Lönnroth


Kristiina Lönnroth kertoo myös, että mikäli ei olisi ajoissa päässyt alkoholiriippuvaisuudestaan eroon, se olisi saattanut viedä häneltä hengen. Hän sai apua raitistuneilta henkilöiltä kuin myös riippuvaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta.

Kristiina Lönnroth on tukiryhmätyössään nähnyt, mitkä tekijät vaikuttavat hyvään lopputulokseen ja raitistumiseen. Mitään pikavoittoja ei ole olemassa, vaan raitistuminen on monivaiheinen prosessi. Tukiryhmissä pitää käydä säännöllisesti, vertaistukea kannattaa pyytää toisilta raitistuneilta. Terapeutin, papin tai jonkun muun luotettavan henkilön puoleen on hyvä kääntyä, jos on tarve purkaa tunnekuormaansa, Lönnroth luettelee. Hän korostaa myös perheen antaman tuen merkitystä.

"Olen nähnyt tosi paljon toipuneita alkoholisteja. Apua saa, kun sitä hakee, ja vertaistukiryhmiä löytyy."
Kristiina Lönnroth


Ruotsissa toimii suomenkielisiä AA-ryhmiä (Anonyymit alkoholistit) muun muassa Södertäljessä sekä Göteborgissa. Netistä löytyy runsaasti muita suomenkielisiä alkoholistien sekä alkoholistien omaisten tukiryhmiä.

Kipupiste-ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen kognitiivinen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksi.

Virpi Inkeri, tuottaja
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Episoder(232)

Juhlaohjelma: Väinö Linna – tunnetumpi kuin sotilaansa

Juhlaohjelma: Väinö Linna – tunnetumpi kuin sotilaansa

Kirjailija Väinö Linnan syntymästä on 100 vuotta. Hänen teoksensa Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla on käännetty kymmenille kielille. Niistä on myös tehty elokuvia, viimeisin vuonna 2017....

18 Des 202047min

Koronavuoden viemät: Lauri Pihlajamaan tarina

Koronavuoden viemät: Lauri Pihlajamaan tarina

Tyresöläinen Lauri Pihlajamaa (1932-2020) kuului ensimmäisiin ruotsinsuomalaisiin, joilla oli kuollessaan korona. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Lauri Pihlajamaa oli monen ruotsinsuoma...

7 Des 202016min

Koronavuoden viemät: Sinikka Gurin tarina

Koronavuoden viemät: Sinikka Gurin tarina

Sinikka Guri (1939-2020) muutti teini-ikäisenä Pohjois-Savosta Maaningalta Solnaan Tukholman seudulle. Koronaa hän sairasti vanhainkodissa. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sinikka Guri e...

7 Des 202014min

Koronavuoden viemät: Matti Hiltusen tarina

Koronavuoden viemät: Matti Hiltusen tarina

Motalassa pitkään asunut Matti Hiltunen (1946-2020) tuli Lapista, Posiolta Ruotsiin suurena muuttovuotena 1968. Hänet tunnettiin Ruotsissa menestyneenä jousiampujana. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges...

7 Des 202015min

Koronavuoden viemät: Taimi Kumakarin tarina

Koronavuoden viemät: Taimi Kumakarin tarina

Norrköpingiläinen Taimi Kumakari (1926-2020) eli pitkän elämän ennen kuin joutui pandemian uhriksi. Kemijärveltä kotoisin ollut Taimi muutti Ruotsiin yhdessä miehensä ja kuuden lapsensa kanssa 1960-lu...

7 Des 202014min

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Lauri Pihlajamaa

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Lauri Pihlajamaa

Prästen Lauri Pihlajamaa (1932 - 21.03.2020) flyttade med sin familj från Finland till Sverige år 1975. I sitt yrke som präst kom han att bli en uppskattad arbetskamrat. "Han var en fantastisk pappa."...

7 Des 202013min

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Sinikka Guri

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Sinikka Guri

Sinikka Guri (1939- 15.04.2020) flyttade som 16-åring från östra Finland till Sverige. Hennes man, barn och barnbarn hade en stor plats i Sinikkas hjärta i hela hennes liv. Hon bodde en kortare tid på...

7 Des 202017min

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Matti Hiltunen

Vi minns coronaårets offer: Till minne av Matti Hiltunen

Matti Hiltunen (1946 - 29.06.2020) föddes i Posio i finska Lappland. Han kom till Husqvarna 1968, för att arbeta inom industrin. I Sverige fick Matti fru, barn och barnbarn. Matti fick till att börja ...

7 Des 202016min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
aftenpodden-usa
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
grenselos
min-barneoppdragelse
alt-fortalt
synnve-og-vanessa
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
fladseth
rss-frekvens-med-anine-olsen
198-land-med-einar-trnquist