39: Burgosin kolmoismurha

39: Burgosin kolmoismurha

Kesäkuun seitsemännen päivän aamuyönä joku tunkeutui Barrion perheen asuntoon Burgosin keskustassa, ja kaikki asunnossa nukkumassa olleet henkilöt saivat surmansa. Perheen isään Salvador Crisanto Barrio Espinosaan oltiin isketty 50 veitseniskua, perheen äitiin Julia Dos Ramos Santamarinaan 17 iskua, ja parin 12-vuotias poika oli ottanut vastaan 32 veitseniskua. Vaikka asunnossa sisällä oli ollut käynnissä oikea verilöyly, ei asunnon ulkopuolelta löydetty merkkiäkään paikalta paenneesta murhaajasta, eikä asunnon ovea tai ikkunoita oltu murrettu.
Perheen ainoa eloonjäänyt henkilö oli 16-vuotias Rodrigo Barrio Dos Santos, joka oli tapahtumien aikaan sisäoppilaitoksessa. Murhamysteeriä on tutkittu lähes taukoamatta seitsemäntoista vuoden ajan, mutta yhtäkään epäiltyä vastaan ei ole ollut tarpeeksi todisteita, jotta tapaus oltaisiin voitu viedä oikeuteen.
* Tiedäthän, että tämä kuuntelemasi jakso on podcastin alkuvaiheilta. Podmessa voit kuunnella kaikki Palmujen varjoissa -podin viimeisten vuosien jaksot. Lisäksi, uunituoreita jaksoja julkaistaan Podmessa joka viikko, ja mikä parasta – ilman mainoksia. Eli jos tykkäät kuulemastasi ja haluat lisää, sitä löytyy yllin kyllin osoitteesta podme.com.

Uusi throwback-jakso joka perjantai.
Instagram: @palmujenvarjoissapodFacebook: Palmujen VarjoissaHost: Jenna Tuhkanen / @jennaclaudiaSähköposti: palmujenvarjoissa@gmail.comMusiikki: Niko Korteniemi

Episoder(125)

114. Natalia Hernándezin katoaminen

114. Natalia Hernándezin katoaminen

34-vuotias Natalia Hernández katosi laskeuduttuaan La Palman lentokentälle 24. päivä lokakuuta vuonna 2022. Hän ei koskaan noutanut matkalaukkuaan matkatavarahihnalta, vaikka se piti sisällään naisen ...

23 Jan 38min

113. Cala Muradan murha

113. Cala Muradan murha

Idyllisen Cala Muradan asuinalueen rauha rikkoutui kuumana kesäsunnuntaina vuonna 2006, kun saksalainen Katharina Büchler löydettiin ammuttuna kotoaan. Epäilyt naisen omaa miestä kohtaan nousivat nope...

16 Jan 42min

112. Cristina Martín de la Sierra

112. Cristina Martín de la Sierra

13-vuotias Cristina Martín de la Sierra Montilla katosi maaliskuun kolmantena päivänä vuonna 2010 Seseñan kylässä. Neljä päivää kestäneiden etsintöjen jälkeen tytön ruumis löydettiin hylätyn tehtaan r...

9 Jan 38min

111. Cruzin siskokset

111. Cruzin siskokset

Vuoden 1919 toukokuussa María Cruz löydettiin kotoaan murhattuna Lanzarotella. Marían sisko Petra Cruz pidätettiin syytettynä muutamaa päivää myöhemmin ja häneltä yritettiin saada tunnustus keinoja ka...

2 Jan 32min

110. Iván Castro

110. Iván Castro

31-vuotias Iván Castro kuoli kahteen lähietäisyydeltä ammuttuun luotiin Langreossa joulukuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2017. Murha tapahtui yksityisessä parkkihallissa vain sadan metrin päässä mieh...

26 Des 202557min

109. Noelia de Mingo

109. Noelia de Mingo

Torstaina huhtikuun kolmas päivä vuonna 2003 31-vuotias lääkäri nimeltä Noelia de Mingo surmasi kolme henkilöä ja lisäksi haavoitti kuutta. Verilöyly tapahtui madridilaisessa sairaalassa nimeltä Hospi...

19 Des 202542min

108. Josep Millás

108. Josep Millás

Keskiviikkona 21. päivä marraskuuta vuonna 2012 Lleidan kaupungissa sijaitsevaan terveyskeskukseen astelee sekavan oloinen nainen, joka kertoo olleensa siepattuna asunnossaan useiden päivien ajan. 46-...

12 Des 202534min

107. Eduardo Montori

107. Eduardo Montori

35-vuotias Eduardo Montori Sanz löydettiin kuolleena asunnostaan Ejea de los Caballerosissa vuonna 1996. Tekijä ei ollut jättänyt jälkeensä muuta kuin kämmenen jäljen, mutta vienyt mukanaan paloja uhr...

5 Des 202533min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
popradet
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
grenselos
alt-fortalt
frokostshowet-pa-p5
fladseth
rss-dannet-uten-piano
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
synnve-og-vanessa
rss-frekvens-med-anine-olsen
opptur-med-annette-og-ingeborg